Avohakkuu

Metsänhoitoa ja metsänomistajan velvollisuuksia säädellään Suomessa etenkin metsälaissa, jonka mukaan uusi taimikko on perustettava uudistushakkuun jälkeen.[5][6] Luontaista uudistamista käytettäessä uuden, kehityskelpoisen taimikon tulisi syntyä Etelä-Suomessa 5 vuodessa hakkuun jälkeen, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa 7 vuodessa ja Lapissa 10 vuodessa. Taimikon perustamista koskevat toimenpiteet on saatettava loppuun viiden vuoden kuluessa uudistushakkuun aloittamisesta tai kolmen vuoden kuluessa uudistushakkuun päättymisestä. Tämä metsän uudistamisvelvollisuus koskee kaikkia metsänomistajia. Metsälaki antaa metsänomistajalle vapauden valita kiertoajan pituuden.[7]

Nykypäivän metsänhoidossa avohakkuu on yksi metsänuudistamisen menetelmä muiden joukossa.[8] Avohakkuiden lisäksi metsää voidaan uudistaa myös luontaisilla menetelmillä, tai metsää voidaan kasvattaa eri-ikäisrakenteisena. Metsäpolitiikka, metsänhoidon suositukset ja käytännöt kannustavat monipuoliseen metsänhoitoon ja metsien monimuotoisuuden säilyttämiseen osana metsätaloutta.[9]

Avohakkuita vastustava professori Timo Pukkala sanoo, että Suomessa asiantuntijoilla on laaja yksimielisyys tasakokoisen puuston puolesta (jaksollinen kasvatus). Pukkalan mielestä kuitenkin jatkuva kasvatus olisi parempi: vaikka tuotto voi jäädä vähän pienemmäksi, luontoarvohyödyt ovat kovin suuria. UPM onkin siirtynyt jatkuvaan kasvatukseen rehevissä ojitetuissa korvissa. Metsä Group suosittelee lehtometsille suojelua tai luonnonhoitoa. Energiateollisuus ry haluaa, että lahopuut jätetään metsään.[10]

Metsäinventoinnin ja ympäristösuojelun emeritusprofessorit ja metsänhoidon erikoistutkija emeritus kirjoittavat, että tieteellisten tutkimusten mukaan jaksollinen kasvatus tuottaa enemmän puuta kuin metsän jatkuvakasvatus.^lähde? Puusto onkin noussut 1970-luvun 57 miljoonasta kuutiometristä 110 miljoonaan pääosin avohakkuupohjaisen jaksollisen kasvatuksen ansiosta. Jatkuvassa kasvatuksessa puusto kasvaa hitaasti ja on harvaa, keskitilavuus laskee. Tukkien koko pienenee ja laatu heikkenee.[11]

Hakkuita tehdään 500 000 hehtaarilla vuodessa, mistä vain 1 000 - 2 000 hehtaarilla jatkuvan kasvatuksen hakkuita. Avohakkuiden noin 110 000 hehtaaria on 0,5 % metsämaan alasta. Suomessa metsäammattilaiset suosivat jaksollista kasvatusta siksi, että jatkuvassa kasvatuksessa kaadettaisiin suuret puut, joiden varassa siementuotanto on.[11]

Kuuset valtaavat metsät jatkuvassa kasvatuksessa. Tarvittaisiin vuosittain yhä suurempia hakkuupinta-aloja ja korjuukustannuksia. Tulot ja työpaikat vähenisivät.[11]

Metsien hiilinielu ja hiilivaranto sekä puuston keskitilavuus laskisivat avohakkuita välttävässä "jatkuvassa kasvatuksessa", kirjoittavat metsäinventoinnin ja ympäristösuojelun emeritusprofessorit ja metsänhoidon erikoistutkija emeritus. Siksi heistä se sopii vain mökin lähelle ja muuhun maisemanhoitoon.[11]

Tohtori Tapio Klenin mukaan avohakkuilla on negatiivisia vaikutuksia ympäristöön ja metsien rinnakkaiskäyttöön. Avohakkuut aiheuttavat esimerkiksi mustikan katoamisen metsästä ja sen paluu kestää 40 vuotta.[14] Nettomääräisesti puolet mustikkametsistä onkin kadonnut metsänhoidon takia viimeisen 50 vuoden aikana.[14]

Metsäntutkimuslaitoksen emeritustutkija Simo Hanneliuksen mukaan avohakkuut ovat luonnonmukaisia aiemmin yleisten metsäpalojen mukaelmia ja edesauttavat mustikka- ja puolukkasatoja, päiväperhosia, kukkaketoja ja ylipäänsä valoa kaipaavia kasveja,[15] myös pioneerikasveja. Esimerkiksi avohakatulle alueelle tulevat jäkälät tuovat maaperään typpeä.[16] Avohakkuu huonontaa maisemaa tilapäisesti, mutta sitä voi parantaa jättämällä alueelle säästöpuuryhmiä ja kelopuita,[15] kuten nykyään on tapana.[16] Hanneliuksen mukaan avohakkuiden tuottama tasaikäinen metsä sitoo enemmän hiilidioksidia[15] ja kasvaa nopeammin.[16]

Metsätieteiden emeritusprofessori Erkki Lähde pitää avohakkuita kestämättömänä toimintana.[17]

Metsäpatologian professori Jarkko Hantula "korjaa" Lähteen käsityksiä uusimmilla tutkimustiedolla. Hantulan mukaan jatkuva kasvatus johtaa yleensä kuusivaltaistumiseen. Tätä ei voida kompensoida edes pienaukoilla. Kuusivaltaisuus taas aiheuttaa hyöteistuhoriskejä, jotka voimistuvat ilmastonmuutoksen takia. Juurikääpäkin on ongelma kuusissa, jotka ovat alikasvua. Jaksollisessa kasvatuksessa puutuotoskin on neljänneksen suurempi. Ero kasvaa jalostuksen edetessä. Jatkuvallekin kasvatukselle on paikkansa muttei Hantulan mielestä valtavirtana. Lehtipuumetsien ja sekametsien lisääminen olisi kuitenkin tärkeämpää biodiversiteetin ja tuhoalttiuden näkökulmasta, mikä vaatii Hantulan mukaan avohakkuita.[18]

• Metsänhakkuu