Autoradiopuhelin

Autoradiopuhelin (ARP) oli Suomen ensimmäinen kaupallisesti toiminut julkinen matkapuhelinverkko. Se oli silloisen Posti- ja lennätinlaitoksen ylläpitämä. Teknologiaa sanotaan myös ”nollannen sukupolven tekniikaksi”. Tukiasemasolujen välillä siirtyminen ei toiminut vielä automaattisesti. Verkon perustamisesta tehtiin ehdotus vuonna 1968, ja rakentaminen alkoi seuraavana vuonna. Se aukesi vuonna 1971[1] ja toimi vuoteen 2000 asti NMT-450:n ja NMT-900:n rinnalla. ARP-verkkoon jäi sen sulkemisen jälkeen vielä yksi kanava jokaiselle tukiasemapaikalle Tele Alert-150 palvelulle vuoden 2003 heinäkuulle asti.

ARP oli laitteiden ja käytön kalleudesta huolimatta menestys ja saavutti suurta suosiota, varsinkin kun sillä oli monopoliasema. Enimmillään sillä oli vuonna 1986 yli 35 000 käyttäjää. Se oli pitkään ainoa matkapuhelinverkko, jolla oli kuuluvuutta koko Suomessa. Tekniikan rajoittuneisuudesta johtuen verkko tuli kuitenkin erittäin ruuhkaiseksi, joten sille löytyi myöhemmin käyttäjiä enää lähinnä erityisryhmistä, joille muut verkot eivät pystyneet tarjoamaan kuuluvuutta.

ARP toimi 150 MHz:n taajuusalueella. Sille varattu 147,900–154,875 MHz:n taajuusalue oli jaettu 80:een kapeakaistaista FM-modulaatiota käyttävään kanavaan 25 kHz:n kanavajaolla kanavanumeroinnilla 00–99. Dupleksierotus oli 5 MHz tukiaseman lähettäessä alemmalla taajuudella. 00-kanava oli järjestelmän kutsukanava, jolla päätelaitteille lähetettiin CCIR-selektiivikutsuilla tieto tulevasta puhelusta. Kaikki 10-alkuiset kanavat olivat ns. valtakunnallisia puhekanavia. Tukiasemassa saattoi olla jopa 8 paikallista puhekanavaa vähentämässä paikallisen valtakunnallisen puhekanavan ruuhkautumista.

Autoradiopuhelinten tilaajamäärät Suomessa 1971–1986
vuosi tilaajia
1971342
19721 612
19733 720
19745 942
19758 497
197610 806
197713 101
197815 685
197918 993
198023 482
198128 278
198231 232
198333 571
198434 145
198535 330
198635 560

[2]

Päätelaitteiden lähetysteho oli 1–15 wattia ja tukiaseman 50 wattia. Päätelaitteet olivat ajoneuvoasemia tai kannettavia ajoneuvoasemia. Vasta loppuvuosina markkinoille ilmaantui muutama ARP-verkon käsiradiopuhelinkin. Aluksi verkossa käytettiin vain puolidupleksi-siirtoa, minkä takia puhetta ei voinut vastaanottaa ja lähettää yhtä aikaa. Myöhemmin markkinoille tuli kuitenkin myös täysdupleksi-autopuhelimia. Samalla siirtyminen kanavakiteistä taajuussynteesitekniikkaan toi päätelaitteisiin kaikki 80 kanavaa ja niin sanotun automaattisen vapaan puhekanavan haun. Verkko aloitti käsivälitteisenä, mutta 1990-luvulla siirryttiin automaattiseen välitykseen. Solun koko oli keskimäärin 30 km.

Lähteet

  1. Kun kännykät katosivat, sivu A19; Aamulehti 24.8.2014
  2. Kettunen, Niko ja Paukku, Timo: Lähde: Kännykkä - lyhyt historia, s. 19. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2014. ISBN 978-952-222-537-5. ISSN 2323-7392. Saarijärven Offset Oy, 2014. Kännykän lyhyt historia (viitattu 08.01.2019). (Arkistoitu – Internet Archive)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.