Autopuhelin
Autopuhelin on autoon kiinteästi asennettavaksi ja siinä käytettäväksi tarkoitettu matkapuhelin.[1] Autopuhelimien suosio oli suurimmillaan 1970–1980-luvuilla. Jälkimmäisen vuosikymmenen lopulla myyntiin tulivat ensimmäiset käytännölliset kädessä pidettävät matkapuhelimet, joiden vuoksi autopuhelimien suosio alkoi nopeasti vähentyä. Matkapuhelimen käyttö laajeni autoilusta kaikkiin tilanteisiin ja autopuhelimen sijasta alettiinkin puhua yleisesti matkapuhelimista tai "kännyköistä".
Autopuhelimet säilyivät sen jälkeenkin muutamien käyttäjäryhmien suosiossa, sillä käsipuhelimien yleensä käyttämien verkkojen, kuten NMT-900, peittoalue oli aluksi huomattavasti suppeampi, ja toisaalta kiinteästi ajoneuvoon asennettujen autopuhelimien kuuluvuus yleensä parempi. Vaikka kummankin NMT-verkon puhelimia oli saatavilla sekä käsipuhelimina että autopuhelimina, autopuhelimet olivat esimerkiksi Suomessa yleensä joko niin sanotun "nolla-sukupolven" ARP- tai ensimmäisen sukupolven NMT-450 -puhelimia. Myös GSM-verkossa toimivia autopuhelimia on valmistettu.
Ruotsissa avattiin vuonna 1956 automaattinen MTA- (Mobiltelefonisystem A) matkapuhelinverkko. Sen autoon kiinteästi asennettu laitteisto sisälsi valintakiekon numeron valitsemiseksi. Tätä matkapuhelinverkkoa seurasivat myöhemmin MTB- ja MTD -verkot. Jälkimmäistä vastaava Autoradiopuhelin (ARP) -verkko avattiin Suomessa vuonna 1971. Norjassa oli vastaava OLT-verkko vuosina 1966–1990.
Lähteet
- CD-Facta 2005 : suomenkielinen tietosanakirja. Artikkeli: autopuhelin. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29149-8.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Autopuhelin Wikimedia Commonsissa