Autochrome

Autochrome oli varhainen värivalokuvausmenetelmä, jonka kehittivät Lumièren veljekset 1900-luvun alussa.[1] Autochrome hallitsi värivalokuvausmarkkinoita kolme vuosikymmentä.[2]

Nainen pukeutuneena satiiniin. Kuvattu Autochromella noin vuonna 1915.

Historia
Autochrome-valokuvalevylaatikko, jonka parasta ennen -päiväys umpeutui 1923.

Menetelmä patentoitiin 1903 ja esiteltiin Ranskan tiedeakatemialle 30. toukokuuta 1904.[3] Vaikka tätä aiemminkin oli onnistuttu kehittämään aitoja värivalokuvia, oli Autochrome ensimmäinen helppokäyttöinen tapa tallentaa kuvauskohteen värit ilman taiteilijan kättä.[1] Patentista kesti kuitenkin vielä neljä vuotta, ennen kuin menetelmä oli valmis massatuotantoon vuonna 1907.[4] 10. kesäkuuta 1907 aikakauslehti L'Illustrationin pääkonttorissa pidettiin Autochromen viralliset vihkiäiset, joissa oli 600 vierasta.[5]

Lumièren keksinnöstä tuli hyvin suosittu, vaikka kuvaaminen sillä oli kallista ja valotusajat kymmeniä kertoja pidempiä kuin mustavalkoisissa kuvissa.[6] Vuonna 1913 Lumière valmisti kuusi tuhatta Autochrome-laattaa päivässä.[7] Ajoittain kysyntä ylitti valmistuskapasiteetin ja Ranskan ulkopuolella tuotteesta pyydettiin ylihintaa.[8]

Kodakin vuonna 1936 kehittämä värifilmi (Kodachrome) merkitsi lopun alkua Autochromelle,[1] ja menetelmä jäi vähitellen pois käytöstä siitäkin huolimatta, että lasilevyn ohella kehitettiin Autochrome-prosessia käyttävä filmi (Filmcolor, 1932) ja rullafilmi (Lumicolor, 1934).[9] Viimeistään 1950-luvulle tultaessa Lumièren additiivinen värimenetelmä oli jo hävinnyt olemasta.[10]

Ominaisuudet
Autochrome-kuva katselulaitteessaan, diaskoopissa.

Autochromessa käytettiin lasilevyä, joka oli käsitelty värjätyllä perunatärkkelyksellä siten, että se oli herkkä kolmelle päävärille (punainen, vihreä, sininen).[11][12] Violetit, oranssinpunaiset ja vihertävät hiukkaset, halkaisijaltaan 12–16 nm, toimivat valoa läpäisevinä suotimina.[13] Kun levyä tarkasteltiin valoa vasten erityisellä laitteella, diaskoopilla, sen pinta näkyi värillisenä mosaiikkina.[12] Autochrome-menetelmä tuotti lasilevylle suorapositiivin, eräänlaisen dian, joka oli ainutkertainen, sillä järjestelmä ei tuntenut negatiivia.[9] Keino- tai luonnonvalossa tarkastelun lisäksi oli yleistä, että kuva heijastettiin kankaalle. Autochrome-valokuvalevyn tavanomaisin koko oli 9 cm x 12 cm, joka sopi erityisesti projektorikäyttöön.[4]

Valmistus
Perunatärkkelysrakeita suurennoksessa Autochrome-levyn pinnalla
Autochrome-laatan rakenne.

Autochrome-aihion valmistus oli työläs prosessi. Lyonissa sijainneessa tehtaassa perunatärkkelys eriteltiin elutriaatiolla raekoon mukaan ja värjättiin. Värjätyt hiukkaset siroteltiin tahmealla vernissalla käsitellylle lasilevylle. Rakeiden välit tiivistettiin hiilitomulla, minkä jälkeen levyä puristettiin suurella voimalla (5 kg/cm²[14]) suodinkerroksen ohentamiseksi ja herkkyyden parantamiseksi. Lopuksi levy pinnoitettiin valonherkällä pankromaattisella emulsiolla, joka oli sama kuin mustavalkokuvissa käytetty. Valmis Autochrome-levy paketoitiin neljän laatikoihin. Kuvauksessa voitiin käyttää tavallista kameraa, mutta kuvaajan oli muistettava asettaa lasilevyn käsittelemätön puoli kohti objektiivia, jotta valo siivilöityisi suodinkerroksen läpi ennen emulsiokerrosta.[7]

Käyttö
Näkymä I maailmansodan taisteluhaudasta (kesäkuu 1917).

Autochromen värimaailmaa ja kuvan rakennetta on verrattu pointillismiin, kuten Georges Seurat'n taiteeseen.[15] Menetelmä tuotti eteerisen, ruskaisen vaikutelman.[16] Pitkä valotus houkutteli kuvaajan ulkoilmaan, jossa mahdollisuus vangita luonnon ja kasvillisuuden värejä kiehtoi kuvaajia amatööreistä ammattilaisiin.[7] Autochromella kuvattiin muotokuvien lisäksi asetelmia, puutarhojen kukkaloistoa ja maisemia.[1]

Autochrome avasi nopeasti ennen saavuttamattomat kulttuurit, sillä lehdet ja liikemiehet lähettivät kuvaajia kaukomaille. Ranskalainen L'Illustration julkaisi neljä Leon Gimpelin ottamaa Autochromea sivuillaan 15. kesäkuuta 1907, ja yhdysvaltalainen The Century seurasi perässä tammikuussa 1908.[17] National Geographic -aikakauslehti liittyi joukkoon heinäkuun numerossaan vuonna 1914.[16] Ranskalainen pankkiiri Albert Kahn perusti säätiön, jonka tavoitteena oli lujittaa rauhaa tuomalla vieraat kansat ja kulttuurit kosketukseen keskenään kuvaamalla arkielämää Autochromen kaikissa väreissä.[18] Autochrome yleistyi juuri suuren murroksen alla, kun Itävalta-Unkari ja Ottomaanien imperiumi sortuivat I maailmansodassa.[18]

Suomessa Autochrome -värivalokuvausmenetelmää käyttivät mm. Wladimir Schohin sekä Eino Antero Bergius.

Katso myös

Lähteet


Aiheesta muualla
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.