Auto-onnettomuus

Auto-onnettomuus eli kolari on törmäys, jossa osallisina on auto sekä mikä tahansa muu objekti; muut ajoneuvot, puhelinpylväät, rakennukset ja puut. Joskus auto-onnettomuudella viitataan myös onnettomuuteen, jossa auto osuu ihmiseen tai eläimeen. Auto-onnettomuuksien seurauksena noin 1,2 miljoonaa ihmistä kuolee ja noin 50 miljoonaa loukkaantuu joka vuosi maailmanlaajuisesti.[1]

Seuraus sivutörmäyksestä.
Seuraus liian suuresta tilannenopeudesta. Tämä betoniauto kaatui ja luisui omakotitalon etupihalle. Kukaan ei loukkaantunut, mutta merkittäviä aineellisia vahinkoja syntyi.

Liikenneonnettomuudet vaativat Kiinassa vuonna 2006 89 455 ihmishenkeä. Liikennekuolemien lukumäärä laski edellisestä vuodesta hieman yli 9 prosenttia, ja näin päästiin ensimmäisen kerran alle 90 000 sitten vuoden 2000. Kiinassa tapahtui vuonna 2006 yhteensä 378 781 liikenneonnettomuutta.[2]

Australian Uuden Etelä-Walesin osavaltio esitteli joulukuussa 2019 ensimmäisenä maailmassa käyttöön otettavan laitteen, joka havaitsee käsitteleekö auton kuljettaja matkapuhelinta. Tekoäly havaitsee kameran kuvasta, käytetäänkö puhelinta kielletyllä tavalla. Sallittu on vain hands-freen käyttö. Tarkoituksena on vähentää liikennekuolemia kolmanneksella.[3]

Katso myös

Lähteet

Aiheesta muualla

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.