Aurayn taistelu

Alkuvuodesta 1364 Evranissa käydyt neuvottelut epäonnistuivat. Tällöin nuori Jean de Monfort (1339–1399 (Monfortin kreivi 1345–1399 sekä Bretagnen herttua 1364–1699), John Chandonin avustamana hyökkäsi Aurayn kaupunkiin, joka oli ollut ranskalais-bretagnelaisten käsissä vuodesta 1442 lähtien. Hänen saapui joukkoineen Aurayn kaupunkiin, piiritti Croisicin linnoitusta, joka esti Nicolas Bouchertin aluksien kulkemisen.

Saarretuilta vähenivät elintarvikkeet ja he olivat päättäneet antautua jos ei apujoukkojen muodossa saataisi apua ennen Mikkelinpäivää.

Charles de Blois (1319–1364 (Mayennen paroni, Penthièvren kreivi, Guisen herra sekä Bretagnen herttua, ja hänet julistettiin autuaaksi) on 27. syyskuuta Lanvauxin luostarissa. Bertrand du Guesclin, jonka tehtävänä oli komentaa etujoukkoja, oli joukkoineen Brandivyssä.

Charles de Blois asettui joukkoineen 28. syyskuuta Loc’hjoen vasemmalle pengermälle, jolta avautui näkymän linnoitukselle. Jotta ei joutuisi linnoituksen ja ranskalaisten armeijan välimaastoon, Monfort evakuoi Aurayn kaupungin ja asettui joukkoineen suoraan vihollista vasten, joen oikeanpuoleiselle pengermälle.

Syyskuun 29. päivä yritettiin vielä sopia asiasta. Kuitenkaan sopimustie ei tuonut menestystä ja Charles de Blois määräsi hyökkäyksen. Hänen armeijansa ylitti joen ja asettui päin etelää. Monfort seurasi armeijan liikkeitä ja asettui vasten pohjoista.

Aurayn kaupunki nykyisin

Aluksi oli lyhyt yhteenotto ranskalaisten varsijousia käyttäneiden sotilaiden ja englantilaisen jousimiesten välillä. Sitten sotilaat syöksyivät toistensa kimppuun yrittämättä minkäänlaista järjestäytymistä taisteluun.

Taistelusta tuli raivokas, sillä kaikki halusivat, että taistelusta tulisi ratkaiseva ja saattaisi päätökseen käydyn pitkän ja julman sodan.

Lisäksi oli annettu määräys kummallekin sotijaosapuolelle, että ei tule antaa armoa toisen osapuolen sotilaille, jotka jäisivät vangeiksi tai muuten vahingoittuisivat.

Kaikki englantilais-bretagnelaiset joukot romahtivat, yksi toisensa jälkeen, mutta reservissä olleet joukot muuttivat tilanteen.

Sitä vastoin ranskalais-bretagnelaisen armeijan oikea siipi antoi periksi ja kun se ei voinut saada tukea olemattomista reserveistä. Näin oikea sivusta vetäytyi kohden keskustaa. Ranskalais-bretagnelaisen armeijan vasen sivusta antoi myös periksi ja koko Charles de Blois’n armeija pakeni. Charles itse oli mennyt nurin keihään iskusta ja saamiensa määräysten mukaan toimivat sotilaat saattoivat työnsä hänenkin kohdaltaan loppuun.

Du Guesclin, joka oli menettänyt koko aseistuksensa, oli pakotettu antautumaan Chandosille.

Tämä taistelu oli päätös Bretagnen pitkälle perimyssodalle ja päättyi Guéranden rauhaan vuonna 1365. Rauhassa, muiden artiklojen lisäksi, Ranskan kuningas tunnusti Jean de Monfortin Bretagnen herttuaksi.