Aulanko

Nykyisen Aulangon alueen historia alkaa vuodesta 1883, mutta alueella on myös paljon varhaisempi historia. Luonnonsuojelualueella kulkee Yoldiameren rantaviiva noin vuodelta 7700 eaa. sekä Ancylusjärven ranta noin vuodelta 6200 eaa.[1] Aulangon vuoren huippu oli Suomen maaperän ensimmäisiä pisteitä, jotka tulivat esiin jääkauden jälkeen.^lähde?

Aulangon linnavuoresta on muodostunut eräs suomalaisen kansallismaiseman ikoneista, joka rakensi kansallista maisemaidentiteettiä yhdessä ihmiskäden muovaaman ympäristön kanssa. Tätä tarua on tehostanut myös hämeenlinnalainen säveltäjä Jean Sibelius. Matti Kurjensaari toteaakin eräässä kirjassaan Sibeliuksen sanoneen juuri Aulangon maisemien olleen innoituksensa lähde Finlandialle.^{lähde tarkemmin?}

Aulangon harju ja linnavuori ovat osa muinaislinnojen hämäläistä ketjua, joka alkaa Janakkalan eteläosista eli Hakoisista ja Unikonlinnasta. Ketju jatkuu aina Sääksmäellä sijaitsevalle Rapolan linnavuorelle saakka.

Myöhemmin Aulangon alueella sijaitsi Mäkelä-niminen maatalo. Tältä talonpoikaisajalta ei ole juuri muita tietoja kuin tavanomaiset veromerkinnät ja kirkon rekisterien tiedot maatalon asukeista. 1800-luvun keskivaiheilla tilanteeseen tuli kuitenkin muutos, kun tila päätyi säätyläisten omistukseen.

Ensimmäinen säätyläisomistaja, kuvernementinsihteeri Carl Rennerfelt muutti Mäkelän nimen Karlbergiksi oman etunimensä ja alueella sijaitsevan linnavuoren mukaan. Rennerfeltin jälkeen tilan omistajat vaihtuivat nopeasti. Ensimmäinen omistaja Rennerfeltin jälkeen oli kihlakunnantuomari Carl von Knorring, toinen valtioneuvos C. W. Gyldén ja kolmas tämän vävy, kauppalaivan kapteeni F. W. von Schantz. Von Schantzilta tila siirtyi kenraali Georg Eberhard Galindolle.

Kavaljeeriflyygeli, everstin vierasrakennus. Nykyisin korjattu rakennus toimii kokous- ja juhlapaikkana.

Aulangon historia alueen nykyisessä muodossa alkoi vuonna 1883. Kapteeni Hugo Standertskjöld, josta tuli myöhemmin eversti, osti Vanajaveden rannalla sijaitsevan Karlbergin tilan kenraali Georg Eberhard Galindolta, joka oli Standertskjöldin tapaan palvellut Venäjällä. Kauppa oli niin merkittävä muutos alueen omistussuhteissa, että paikalliset lehdet uutisoivat sen näyttävästi. Karlbergin oston taustalla oli se, että sen edellisen omistaja, Standertskjöldin tuttu, muutti Venäjälle ja halusi päästä eroon hämäläisestä tilastaan. Lisäksi Standertskjöldin tarkoituksena oli hankkia kesäasunto. Hänen talviasuntonsa rakennettiin Pohjoisesplanadi 3:een, keisarillisen palatsin viereen. Aulanko sijaitsi vain muutaman kilometrin päässä Hämeenlinnan rautatieasemalta, joten liikkuminen kesä- ja talviasuntojen välillä junalla toimi hyvin. Eversti itsekin oli kotoisin Hämeen Janakkalasta, joka sijaitsee Aulangosta etelään. Saman vesistön varrella sijaitseva Vanantaan kartano oli hänen synnyinpaikkansa.

Ruusutemppeli, jonka ympärille oli tarkoitus rakentaa ruusulaakso.

Standertskjöld aloitti valtaisat rakennustyöt, jotka kohdistuivat rakennusten lisäksi myös ympäröivään luontoon. Rakennusten läheisyyteen sijoitettiin puistomaisema, ja Aulangonvuoren ja rakennusten välisestä alueesta muodostettiin puistometsä. Päärakennus rakennettiin laajentamalla ja muuttamalla Karlbergin vanhaa päärakennusta, joka sijaitsi nykyisen hotellin paikalla. Tyyliltään päärakennus oli ranskalaista uusbarokkia. Samaa rakennustyyliä voi yhä ihailla edelleen käytössä olevassa, niin kutsutussa kavaljeeriflyygelissä, jonka eversti rakennutti vierastalokseen.

Aulangon maastoon luotiin englantilaista tyyliä edustava puisto vuosina 1883–1938.[2] Nykyisen luonnonpuiston alueella oli kaksi suurta suota, joista eversti teetti Joutsenlampi- ja Metsälampi-nimiset tekojärvet. Järvissä on myös tekosaaret, joskin ne ovat vain lintujen käytössä. Alueen asukkaiden ja vieraiden käyttöön tarkoitetut kaksi tekosaarta sen sijaan rakennettiin Vanajaveteen. Kaikki tämä maastorakentaminen vaati enimmillään jopa 250 samanaikaista työntekijää sekä runsaasti kärryteitä, kävelypolkuja ja niiden tarvitsemia istutuksia.[3] Uusia teitä tehtiin yhteensä noin 14 kilometriä.[1]

Maanviljelyllä oli myös oma roolinsa kesäkartanon toiminnoissa, joskin varsinaista maanviljelyä eversti harrasti muualla. Aulangolla viljelyssä oli kyse enemmänkin hedelmä- ja kasvitarhasta, jossa oli myös runsaasti lämmitettäviä kasvihuoneita. Lauri Hannikaisen antaman tiedon mukaan kasvitarhassa oli vuonna 1912 kaksitoista eri kasvi- ja hedelmähuonetta, kuten esimerkiksi viini-, aprikoosi-, luumu-, ananas-, kirsikka-, viikuna-, omena- ja päärynähuoneet.^lähde? Erilaisia taimilavoja oli saman lähteen mukaan yli tuhat ja vihanneslavaikkunoitakin kaksisataa.^lähde? Kasvitarhan pinta-ala oli useita hehtaareja.

Kivi- ja louhintatyöt olivat erityisesti eversti Standertskjöldin suosiossa, sillä alueella on runsaasti erilaisia kiviaitoja ja pengerryksiä. Lisäksi Aulangolle rakennettiin graniittilinna luomaan mielikuvaa siitä, että alueella olisi aikoinaan todellakin ollut vanha Aulangon linna. Suurin kivityö tapahtui kuitenkin varsinaisen Aulangonvuoren kohdalla, josta vanhat, alkeelliset suojarakenteet raivattiin pois. Vuonna 1907 vuorelle rakennettiin 33 metriä korkea, arkkitehti Valdemar Aspelinin suunnittelema graniittinen näkötorni.[4] Näkötornin juurelta laskeutuu jyrkkä, yhteensä 322 askelman ^lähde? kiviportaikko niin kutsuttuun karhunluolaan, jossa on Robert Stigellin karhuperhettä kuvaava veistos "Karhut".

Aulangolle rakennettiin myös kevyempiä puistorakennelmia, kuten erilaisia huvimajoja ja temppeleitä. Niissä kävelymatkoja tehnyt vaeltaja tai everstin vieraiden kärryt saattoivat pysähtyä levähtämään tai nauttimaan virvokkeita. Näistä huvimajoista ja temppeleistä on yhä muutamia jäljellä, joskin monet puiset rakennelmat ehtivät lahota, ennen kuin jälkipolvet ymmärsivät niiden arvon. Nämä puistorakennelmat herättivät nuoressa Hämeenlinnan lyseon koulupojassa, Eino Leinossa ihastusta, sillä hän kirjoitti Aulangon Onnentemppelistä hurmioituneena runonsa Kell onni on, se onnen kätkeköön. Alueella oli sata vuotta sitten kaksi eläintarhaakin, joissa pidettiin muun muassa peuroja, fasaaneja ja riikinkukkoja.

Kun eversti Standertskjöld alkoi tulla vanhaksi, matkustaminen Aulangolle tuli hänelle yhä hankalammaksi. Koska hän oli perheetön, hän päätti luopua Aulangosta. Viimeisen kerran Standertskjöld vietti kesää Aulangolla vuonna 1926.^lähde? Aulanko ja eritoten sen puistometsä olivat olleet kaikille avointa matkailualuetta jo everstinkin aikana, joten alueen siirtyminen kaupungin omistukseen tapahtui melko kivuttomasti. Vuonna 1927 Hämeenlinnan kaupunki vuokrasi Aulangon tuolloin juuri perustetulle Matkailukeskus Aulanko-Karlberg Oy:lle, jonka tarkoituksena oli tehdä paikasta monipuolinen matkailu- ja urheilukeskus.

Kartanon rakennuksiin perustettiin yleisölle avoin ravintola, mutta päärakennus kuitenkin paloi 28. tammikuuta 1928. Rakennuksen palon liekkien kerrottiin näkyneen aina Hyvinkäälle saakka,^lähde? ja palon syistä lähti liikkeelle lukematon määrä huhuja. Hämeenlinnan kaupunki rakensi palaneen rakennuksen paikalle uuden hotellirakennuksen, joka kuitenkin sai kymmenen vuoden kuluttua väistyä nykyisen pääräkennuksen tieltä. Vanha rakennus purettiin osiin ja rakennettiin uudelleen Tyrvännön Heralaan.^lähde? Aulangon hotellin maine oli kasvanut sekä kotimaassa että ulkomailla, ja sen majoituskapasiteetti kävi lopulta liian pieneksi. Niinpä vuonna 1938 valmistui nykyinen funktionalististyylinen päärakennus, jonka suunnittelivat Märta Blomstedt ja Matti Lampén.

Talvisodan aikana Aulangon hotelli toimi sotilassairaalana, jossa oli leikkaushuoneet ja muut tarvittavat aputilat. Myös jatkosodan aikana hotelli oli varattu sairaalatoiminnalle, mutta tällä kertaa hotellia ei tarvittu. Sen sijaan se toimi Lappiin sijoitettujen saksalaisten joukkojen upseerien lomanviettopaikkana.[5] Lomailevat saksalaisupseerit pysyttelivät enimmäkseen omiensa parissa, ja yhteydet kaupunkilaisiin jäivät vähäisiksi. He myös ruokailivat Katajiston tiloissa, eikä heitä tämän vuoksi tavattu edes hotellin ruokasalissa.^lähde? Sota-aikana vallinnutta elintarvikepulaa torjuttiin omin keinoin, ja esimerkiksi Aulangon golfkenttä muutettiin perunapelloksi.

Sodan jälkeen, kesäolympialaisten 1952 ajaksi Aulangon hotelliin ja Katajiston kartanon rakennuksiin majoitettiin neljäntoista maan viisiottelijat. Alueella sijaitsivat sekä urheilijoiden harjoitus- että majoitustilat. Varsinaiset kilpailut käytiin kuitenkin kaupungin toisella laidalla sijaitsevalla Ahvenistolla.

Aulangon puistometsä julistettiin luonnonsuojelualueeksi Hämeen läänin maaherran päätöksellä vuonna 1930, ja alue siirtyi Hämeenlinnan kaupungilta kokonaan valtion omistukseen 1960-luvulla.[3] Puistossa paljastettiin vuonna 1943 Hugo Standertskjöldin muistomerkki.

Pääartikkeli: Aulangon näkötorni

Aulangon näkötornin 100-vuotisjuhlia vietettiin 11. elokuuta 2007. Tornissa käy nykyään vuosittain lähes 100 000 kävijää.[6]

Scandic Aulanko toimii Aulangon alueella kokoushotellina ja kylpylänä. Katajiston kartano taas on ratsutila, jonka Hugo Standertskjöld osti 1800-luvulla ja liitti omistamaansa Karlsbergin tilaan. Nykyisin Katajiston tiloissa toimii ravintola, ja sen piharakennuksiin on tehty yksinkertaisempia majoitustiloja.

Graniittilinna, jota käytetään kesäisin muun muassa teatterin näyttämönä.

Aulangon puistometsän hoidosta vastaa Metsäntutkimuslaitos. Puistometsää hoidetaan aktiivisesti, mutta luonnonsuojelualueeseen kuuluu myös luonnontilaista metsää.[2] Puisto on vuosikymmenien aikana muuttunut yhä enemmän luonnonvaraiseksi, sillä monet Venäjältä tuodut taimet eivät ole kestäneet suomalaista ilmastoa. Eräät Suomen luontoon alun perin kuulumattomat puulajit, kuten lehtikuusi ja pihtakuusi, ovat kuitenkin menestyneet Aulangolla.

Syksyn 2001 myrskytuhot muokkasivat Aulangon puistometsää enemmän kuin mikään muu ulkoinen voima sitten eversti Standertskjöldin rakennustöiden.^lähde? Puistoalueelta on aikojen saatossa kadonnut useita everstin rakennelmia, mutta alueella yhä on säilynyt erilaisia huvimajoja sekä kaksi lampea, Joutsenlampi ja Metsälampi, vesilintuineen, tekosaarineen ja vanhoine ikipuineen. Lisäksi golfkenttä ja sillä risteilevät lehmuskujat kertovat Vanajaveden laakson vehmaasta kasvuympäristöstä. Näkyvimpänä erona everstin aikaan verrattuna voidaan pitää pitkän rantatien varrella ennen sijainneiden kuvapatsaiden puuttumista.

Luonnonsuojelualueella vierailee vuosittain noin 400 000 kävijää.[2]

Aulangon metsään perustettiin vuoden 2018 kesällä uusi luonnonsuojelualue, nimeltään Sibeliuksen Metsän suojelualue. Se on sijaitsee Aulangonjärven itäpuolella, Hämeenlinnan kaupungin mailla ja on kooltaan 97 hehtaaria.[7]

Hotellin läheisyydessä sijaitsee harmaagraniitista rakennettu rauniolinna, jota on vuodesta 1955 lähtien käytetty paikkana hämeenlinnalaisen lapsi- ja nuorisoteatterin näytelmien esittämiseen.

Aulangon golfkenttä on yksi Suomen vanhimmista. Kenttä otettiin ensimmäisen kerran käyttöön heti talvisodan jälkeen vuonna 1940.[8] Ensimmäiset Aulangon golfkentällä järjestetyt kilpailut voitti Helsingin Sanomien omistaja, entinen ulkoministeri Eljas Erkko. Jatkosodan perunamaana palvelleesta kentästä muodostettiin uudelleen 9-reikäinen golfalue, joka sai uuden lisän vuonna 2006, kun Aulangolle valmistui uusi, 18-reikäinen golfkenttä.

Golfin lisäksi esimerkiksi ratsastus, tennis, pyöräily ja patikointi ovat mahdollisia ajanvietteitä Aulangon monipuolisessa luonnossa, joka käsittää niin luonnontilaista metsää kuin huolella vaalittua puistomaisemaakin.

Näkymä näkötornilta Aulangonjärvelle.