Aukusti Koivisto (muusikko)
Aukusti Koivisto (s. 20. toukokuuta 1996 Pälkäne) on suomalainen muusikko ja laulaja-lauluntekijä.[1] Koivisto yhdistää kitaravetoisessa musiikissaan vaikutteita amerikkalaisesta juurimusiikista sekä perinteisestä suomalaisesta iskelmästä ja rautalankamusiikista.[2]
Aukusti Koivisto | |
---|---|
![]() |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 20. toukokuuta 1996 Pälkäne |
Muusikko | |
Laulukielet | suomi, englanti |
Aktiivisena | 2012– |
Tyylilajit | iskelmä, rock’n’roll, country, rautalanka |
Soittimet | laulu, kitara |
Aiheesta muualla | |
Kotisivut | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Aukusti on tehnyt satoja keikkoja erilaisissa kokoonpanoissa vuodesta 2012 alkaen. Hän on keikoilla pääasiassa laulanut ja soittanut kitaraa, mutta myös muut yhtyesoittimet ovat tulleet hänelle tutuiksi. Keikkailun lisäksi Koivisto työskentelee Pälkäneellä VK-Studiossa, jossa hän miksaa, äänittää ja tuottaa musiikkia.[3]
Aukusti aloitti oman soolouransa varsinaisesti vuonna 2019 ja ensimmäinen sooloalbumi Sinisen talon seinustalla julkaistiin huhtikuussa 2019. Albumi valittiin paikallisradioiden Kuukauden levyksi.[4] Albumin kappale "Ikkunan takaa" soi paljon radiokanavilla ja levyn englanninkielistä puolta edustava "White Lightning" on ollut menestys ulkomaisilla rockabilly-listoilla.[5]
Koiviston toinen pitkäsoitto Matkalla sinne jonnekin julkaistiin kesäkuussa 2020. Levyn ensimmäinen single "Särjettyjen maa" on saanut paljon radiosoittoa, mm. YLE Radio Suomessa.[6] Koiviston pitkäsoitot ovat keränneet suoratoistopalveluissa yli miljoona striimausta.[7]
Kesäkuussa 2021 Koivisto julkaisi ensimmäisen itse säveltämänsä ja sanoittamansa singlen ”Jäädä saanhan vierelles sun”. Aukusti on jatkanut oman musiikin kirjoittamista ja julkaisemista; helmikuussa 2022 julkaistiin single "Uuteen valoon" ja elokuussa 2022 single "Ensimmäinen päivä".[8] Koiviston omat kappaleet ovat päässeet muun muassa YLE Radio Suomen soittolistalle. [9]
Diskografia
Albumit
- 2019 – Sinisen talon seinustalla, CD/LP
- 2020 – Matkalla sinne jonnekin, CD/LP
Singlet
- 2019 – Särjettyjen maa, CDS
- 2020 – Alla ruosteisen kuun, CDS
- 2021 – Jäädä saanhan vierelles sun, CDS
- 2022 – Uuteen valoon, CDS
- 2022 – Ensimmäinen päivä, CDS
Lähteet
- Karhunkorpi, Marjaana: Pälkäneläinen Aukusti Koivisto, 24, voi olla seuraava hittimuusikko – kuuntele laulunäyte tyylistä, jota hän itse kuvailee ”epäseksikkääksi, valtavirrasta poikkeavaksi valinnaksi” Aamulehti. 12.9.2020. Viitattu 30.8.2021.
- Aukusti Koivisto aukustikoivisto.com. Viitattu 18.8.2021.
- Aukusti Koivisto, monipuolinen muusikko aukustikoivisto.com. Viitattu 18.8.2021.
- Aukusti Koivisto voitti Kuukauden Levyn hitit.fi. 9.5.2019. Viitattu 18.8.2021.
- Aukusti Koiviston sooloura aukustikoivisto.com. Viitattu 18.8.2021.
- Aukusti Koiviston toinen pitkäsoitto aukustikoivisto.com. Viitattu 18.8.2021.
- Suomiviihde www.suomiviihde.fi. Viitattu 22.2.2022.
- Aukusti Koivisto - Uutta suomalaista musiikkia Aukusti Koivisto. Viitattu 6.10.2022. (englanniksi)
- Uutta musiikkia Radio Suomessa yle.fi. Viitattu 6.10.2022.