Aukkojen jumala

Aukkojen jumala (engl. God of the gaps) on Jumalan olemassaoloa koskeva argumentti, jonka mukaan jumala tai jumalat ovat olemassa, koska ei tiedetä, miten jokin asia on ja tapahtuu luonnossa. Tällöin asia on todistelun mukaan ”selittämätön” ja vaatii selityksekseen ihmettä. ”Aukkojen jumala” -todistelu on eräs tietämättömyyteen vetoamisen erikoistapaus.

Historia ja käyttö

Kun esimerkiksi ukkosen aiheuttajaa ei tiedetty, muinaiset kreikkalaiset selittivät salamat Zeuksen, muinaiset skandinaavit Thorin ja muinaiset itämerensuomalaiset Ukon aiheuttamiksi. Myöhemminkin esimerkiksi unihalvausta on selitetty demoneilla, koska ei ymmärretty, mistä ilmiössä on kyse.

Kristinuskon piirissä on ajateltu, että on olemassa ilmiöitä, joita ei voitaisi koskaan selittää tieteellisen tutkimuksella. Apologetiikan kannalta näytti järkevältä tuoda jumala täyttämään nämä aukot. Aukot alkoivat kuitenkin vähentyä tieteellisen tutkimuksen edetessä.[1]

”Aukkojen jumala” -todistelua voivat käyttää muun muassa kreationistit, jos he vetoavat elämän syntyä tai evoluutiota koskevissa tiedoissa oleviin aukkoihin, tai erilaisiin piirteisiin, joiden kehitystä ei tunneta ja päättelevät, että nämä selitysmallit ovat väärässä, mikä heistä johtaa siihen, että elämän takana täytyy olla jumala.

Kritiikki

”Aukkojen jumala” -päätelmän ongelmana on se, että joka kerta, kun väittelyn aiheesta saadaan valaisevaa tietoa esimerkiksi tieteen keinoin, vähenee tarve selittää luonnonilmiöitä jumaluuksilla. ”Aukkojen jumala” -argumenttia on siksi pidetty tukena esimerkiksi John W. Draperin teoksessa History of the conflict between religion and science sekä Andrew Dickson Whiten teoksessa A history of the warfare of science with theology in Christendom esitetylle väitteelle siitä, että uskon – etenkin kristinuskon – osuus tieteellisen todellisuuskäsityksen rakentamisessa on enimmäkseen ollut sen estäminen. Näkemys on kuitenkin tieteen historioitsijoiden keskuudessa suhteellisen marginaalinen; itse asiassa lukuisat tutkijat ovat nähneet kistinuskolla — myös katolisella kirkolla, jota etenkin valistusfilosofit arvostelivat tieteen kehityksen jarruttamisesta (protestantismin ja puritanismin tiedemyönteisyys on yleisemmin tunnustettu) — olleen positiivinen rooli tieteen kehitykselle.

Filosofisesti argumentaatiovirheeseen liittyy todisteisiin nojaamisen sijasta vetoamista niiden puutteeseen ja todistustaakan siirtämistä perusteettomasti vastapuolelle.

Eräänlaiseksi ”aukkojen jumala” -argumentin äärimuodoksi voidaan laskea myös Richard Dawkinsin nimeämä ”henkilökohtaisen epäuskon argumentti” (engl. argument from personal incredulity): päättelijä ei keksi, miten jokin rakenne on voinut kehittyä evolutiivisesti tai ei ole tietoinen jostain evoluution todisteesta tai ei ymmärrä, miten jokin esitetty argumentti voisi olla todiste evoluution tueksi, minkä seurauksena hän tulee lopputulokseen, että evoluutio on väärässä ja sen sijaan elämä tarvitsee jumalaista ohjelmointia toimiakseen. Tässä kohdassa ”aukon paikan” määrää päättelijän henkilökohtainen tietotaso eikä ”yleinen tietotaso”.

Katso myös

Lähteet
  1. McGrath, Alisteir E.: Science & Religion: An introduction, s. 219. Oxford: Blackwell, 1999. ISBN 0631208410.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.