Auguste Renoir

Pierre-Auguste Renoir syntyi 25. helmikuuta 1841 Limogesissa, Ranskan keskiosissa. Hänen isänsä Léonard oli räätäli ja äitinsä Marguerite ompelija. Auguste oli seitsenlapsisen perheen toiseksi nuorin; kaksi lapsista kuoli jo pieninä. Renoirit muuttivat vuonna 1844 Pariisiin. Siellä Auguste pääsi kirkkokuoroon, ja hänelle suositeltiin musiikkiuraa. Hän oli myös lahjakas piirtäjä, ja kolmetoistavuotiaana hän pestautui posliinimaalarin oppipojaksi ja alkoi käydä iltaisin piirustustunneilla. Vuoden 1858 jälkeen Auguste alkoi maalata viuhkoja ja sermejä. Vuonna 1860 sai viranomaisilta luvan jäljentää Louvren taideteoksia. Vuonna 1861 Renoir pääsi maineikkaan Charles Gleyren oppilaaksi ja keväällä 1862 Ranskan valtion taidekorkeakouluun. Gleyren ateljeessa Renoir tutustui Claude Monet’hen, Alfred Sisleyyn ja Frédéric Bazilleen, joista tuli hänen laillaan merkittäviä impressionisteja.[2]

Aitio, 1874.

Renoir alkoi saada menestystä taiteilijana vuonna 1864, kun yksi hänen maalauksensa hyväksyttiin Ranskan valtion järjestämään Pariisin salongin näyttelyyn. Seuraavana vuonna Renoirilta kelpuutettiin mukaan kaksi maalausta, ja hän alkoi saada muotokuvatilauksia. Renoir ei maalannut vuosina 1871–1872 Ranskan ja Preussin välisen sodan vuoksi, mutta sen jälkeen hän järjesti ystäviensä kanssa taidenäyttelyn, jonka yhteydessä erään kriitikon käyttämä termi ”impressionismi” nousi ensi kertaa esiin. Vaikka näyttely ei saavuttanutkaan arvostelijoiden suosiota, Renoirin teos Aitio sai kiitosta.[3]

Pienestä menestyksestään huolimatta Renoir oli yhä köyhä ja maalasi elantonsa saamiseksi muotokuvia. Hänen tärkeimpiä asiakkaitaan tuolloin olivat varakas virkamies Victor Chocquet ja taidekauppias Paul Durand-Ruel, jonka tekemien ostosten ansiosta Renoir sai vihdoin 40-vuotiaana vapautua taloudellisista huolistaan.[4]

Taiteellisen kriisin keskellä ollut Renoir lähti talvella 1881–1882 Italiaan. Siellä hän tutustui antiikin ja renessanssin taiteeseen, mikä toi hänen maalauksiinsa uuden entistä lujemman ja kaavamaisemman muotokielen. 1880-luvun lopulla Renoir kehitti uudenlaisen notkean maalaustavan, jossa impressionismi ja klassinen taide yhdistyivät.[4]

Renoir oli saavuttanut 1900-luvun alkuun mennessä aseman yhtenä Ranskan johtavista taidemaalareista. Vuonna 1900 valtio palkitsi hänet kunnialegioonan ristin arvolla ja myöhemmin ritarikunnan kunniamerkillä.[5]

Omakuva, 1910

Renoir meni vuonna 1890 naimisiin Aline Charigotin kanssa. He saivat kolme poikaa, joista keskimmäinen oli maailmankuulu elokuvaohjaaja Jean Renoir (1894−1979).[6]

Renoirin terveys reistaili koko hänen aikuisikänsä, ja 1890-luvulta alkaen häntä vaivasi ankara reumatismi. Renoir asui ja työskenteli edelleen Pariisissa ja vietti kesät yleensä vaimonsa kotikylässä Essoyesissa. Vuodesta 1903 alkaen hän vietti kesänsä terveyssyistä Etelä-Ranskassa ja muutti Nizzaan 1907. Hän joutui halvauksen vuoksi pyörätuoliin 1912, mutta jatkoi maalaamista siitä ja reumatismistaan huolimatta. Hän kuoli 3. joulukuuta 1919 Cagnes-sur-Merissa keuhkoveritulppaan.[6]

• 
  Keinu, 1876.
• 
  Madame Charpentier lapsineen, 1878.
• 
  Soutajien aamiainen, 1880–1881.
• 
  Tanssiaiset maalla, 1882–1883.
• 
  Sateenvarjot, 1881–1886.
• 
  Kylpijättäret, 1887.
• 
  L'Estaque, 1892.
• 
  Kaksi tyttöä pianon ääressä, 1892–1893.
• 
  Hiuksia kampaava tyttö, 1894.