August Takala

Takalan vanhennat olivat maanviljelijä Esa Takala ja Liisa Peurala. Hänen puolisonsa oli Sirkku Sylvi Tenhunen. Hän kävi kansakoulun ja suoritti yksityisesti seitsemännen luokan Helsingin suomalaisessa lyseossa vuonna 1927. Sotilaskoulutusta hän sai Koneasentajakurssilla vuosina 1922–1923. Lisäksi hän kävi Reserviupseerikoulun vuonna 1926 ja Kadettikoulun erikoiskurssin vuosina 1927–1928 sekä suoritti 1 lk. sotilasradiosähköttäjätutkinnon vuonna 1930. Hän kävi myös Taistelukoulun luutnanttikurssin vuonna 1932 ja Sotateknillisen koulun vuosina 1936–1938.[2][3]

Jääkäripataljoona 27:n 3. komppania.

Takala työskenteli maanviljelijänä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 2. helmikuuta 1916. Hän osallistui taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Pataljoonan rintamakomennuksen jälkeen hänet siirrettiin pataljoonan 2. konekiväärikomppaniaan 22. marraskuuta 1917 alkaen.[2][3]

Takala saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueen varajohtajaksi 3. Jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Tampereella sekä Aittolahdessa, Lyykylässä, Mannikkalassa ja Talissa.[2][3]

Takala palveli sisällissodan jälkeen edelleen 3. jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin ensin Savon jääkärirykmentti 3 ja sitten Uudenmaan rykmentti. Hän palveli rykmentissä ensin vääpelinä 1. komppaniassa ja 30. elokuuta 1918 alkaen 1. konekiväärikomppaniassa. Uudenmaan rykmentistä hän siirtyi 1. lokakuuta 1920 Hyökkäysvaunurykmenttiin, jossa hänet sijoitettiin vääpeliksi 2. patteristoon. Hyökkäysvaunurykmentistä hän siirtyi 1. lokakuuta 1924 Radiopataljoonaan, jossa hän toimi aliupseerikoulun vääpelinä. Hänet määrättiin 1. syyskuuta 1928 alkaen nuoremmaksi upseeriksi 2. komppaniaan, josta siirtyi samaiseen tehtävään 1. komppaniaan 15. helmikuuta 1929 alkaen. Radiopataljoonasta hänet siirrettiin 30. lokakuuta 1930 alkaen niin ikään nuoremmaksi upseeriksi Erilliseen viestikomppaniaan, josta hän siirtyi opetusupseeriksi Viestipataljoonan aliupseerikouluun 1. toukokuuta 1934 alkaen. Viimein hänet nimitettiin 14. helmikuuta 1938 komppanianpäälliköksi Pioneeripataljoonan 3. komppaniaan.[2][3]

Takala osallistui talvisotaan pioneerikomentajana 7. Divisioonassa ja osallistui taisteluihin Taipaleessa. Välirauhan aikana hänet siirrettiin maastosuunnittelu-upseeriksi Puolustusvoimain Pääesikunnan Linnoitusosastolle. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin pioneerikomentajaksi 14. Divisioonaan ja osallistui kyseisessä tehtävässä taisteluihin Rukajärvellä. Edellä mainitussa toimessa hän oli vuoteen 1942 saakka, jolloin hänet siirrettiin maastosuunnittelutarkastajaksi Päämajan Linnoitusosastolle. Päämajasta hänet komennettiin vuonna 1944 pioneeriosaston päälliköksi III Armeijakuntaan, jossa hänelle alistettiin komentoonsa Pioneeripataljoona 15, jonka komentajana hän osallistui Lapin sotaan.[3]

Sotien jälkeen Takala toimi pioneeriupseerina Savo-Karjalan sotilasläänin esikunnassa vuoteen 1946 saakka, jolloin hän siirtyi toimistopäälliköksi Armeijakunnan esikunnan Pioneeritoimistoon. Hänet nimitettiin vuonna 1947 pataljoonan komentajaksi Pioneerirykmentin II pataljoonaan. Jo samana vuonna hänet nimitettiin Pioneerirykmentin komentajaksi, jossa tehtävässä hän oli kuolemaansa saakka. Hänet on haudattu Elimäelle.[3]

Takala sijoittui Pariisin 1924 olympialaisten kuulantyönnössä 11:nneksi. Hän edusti seuratasolla Haminan Tarmoa, Hämeenlinnan Tarmoa ja Helsingin Kisa-Veikkoja. Hän saavutti SM-hopeaa kiekonheiton paremman käden kilpailussa ja kahden käden yhteistuloskilpailussa vuonna 1923 sekä SM-pronssia kuulantyönnön paremman käden kilpailussa vuosina 1920, 1923, 1924 ja 1925 ja kuulantyönnön kahden käden yhteistuloskilpailussa vuonna 1924.[1]

Lisäksi hän oli armeijan mestari kuulantyönnössä vuosina 1922–1923 ja kiekonheitossa vuosina 1923–1925 sekä käsikranaatinheitossa vuosina 1923–1930 ja omisti armeijan ennätykset kiekon- ja käsikranaatinheitossa.[2][3]

Takalan henkilökohtaiset ennätykset olivat 14,47 m kuulantyönnössä ja 42,32 m kiekonheitossa.[1]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Aliupseeri 11. helmikuuta 1918 Varavääpeli 3. toukokuuta 1918 Vääpeli 1. heinäkuuta 1918 Reservin vänrikki 16. maaliskuuta 1928 Vänrikki 31. tammikuuta 1929 Luutnantti 31. tammikuuta 1931 Kapteeni 16. toukokuuta 1938 Majuri 1941 Everstiluutnantti 1947		Vapaudenristi 2. lk. tammenlehvien kera Vapaudenristi 2. lk. Vapaudenristi 3. lk. (2 kpl) Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ritarimerkki Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 2. lk. mitali Jääkärimerkki Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 327. Jyväskylä: Graface, 2001. ISBN 951-98673-1-7.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

• August Takala Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).