August Lindeman

August Bernhard Lindeman (26. elokuuta 1869 Ruovesi – 14. syyskuuta 1920 Helsinki)[1][2][3] oli suomalainen eversti, joka toimi Suomen sisällissodassa valkoisten Sysmän-rintaman komentajana.

Lindeman valmistui Haminan kadettikoulusta vuonna 1892 ja aloitti samana vuonna palveluksen Suomen rakuunarykmentissä kornettina. Hän erosi armeijasta aliratsumestarina suomalaisten joukko-osastojen hajottamisen jälkeen vuonna 1906 ja toimi sen jälkeen maanviljelijänä sekä liikealalla.[2][4] Hän piti maatilaa Siuntiossa.[3] Ensimmäisen maailmansodan puhjettua Lindeman ilmoittautui vapaaehtoisena Venäjän armeijaan ja kävi upseerien ratsuväkikoulun Pietarissa. Hän palveli rintamalla muun muassa Gustaf Mannerheimin alaisuudessa ja yleni vuoteen 1916 mennessä everstiluutnantiksi.[5] Vallankumouksen jälkeen Lindeman jätti Venäjän armeijan ja palasi Suomeen.[2][4]

Lindeman toimi Suomen sisällissodan alkupuolella Lahden–Sysmän sotilaspiirin päällikkönä ja samalla käytännössä Sysmän–Heinolan rintaman komentajana.[5] Hänen joukkonsa osallistuivat helmikuun 1918 lopussa Heinolan taisteluun osana eversti Harald Hjalmarsonin komentamaa epäonnistunutta hyökkäystä.[3] Omat sotilaat suhtautuivat Venäjän armeijassa palvelleeseen Lindemaniin epäluuloisesti ja syyttivät häntä epäpäteväksi, koska hän antoi helmikuun jälkipuoliskolla punaisten edetä Sysmän kirkolle saakka ennen näiden pysäyttämistä. Häntä väitettiin myös juopoksi, mikä saattoi olla perätön väite. Epäluottamus kasvoi niin suureksi, että maaliskuun alussa Sysmän esikunta otti yhteyttä valkoisten päämajaan ja vaati Lindemanin erottamista. Valkoisten ylipäällikkö Mannerheim erottikin maaliskuun puolivälissä Lindemanin, vaikka he olivat hyviä ystäviä.[5] Lindeman siirrettiin päämajan Remonttihallituksen eli hevoshuoltolaitoksen johtajaksi ja hänen seuraajakseen tuli alikapteeni Aarne Uimonen.[3]

Lindeman erosi armeijan palveluksesta pian sen jälkeen, kun Mannerheim oli luopunut ylipäällikkyydestä toukokuussa 1918.[3] Lindeman ylennettiin reservissä everstiksi joulukuussa 1919.[6] Hän kuoli seuraavana vuonna 51-vuotiaana pitkäaikaiseen sairauteen.[2][4]