August Lagergren

Sven August Lagergren (2. kesäkuuta 1848 Åsebo, pohjoinen Småland – 11. kesäkuuta 1908 Tukholma) oli ruotsalainen urkuri, säveltäjä ja musiikkipedagogi.[1]

Lagergren kouluttautui ensin varhaisten koululuokkien opettajaksi. Hän työskenteli opettajana samalla kun suoritti urkujensoiton opintoja Gustaf Mankellin johdolla Tukholman kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa. Lagergren valmistui urkurina vuonna 1873 ja pääsi seuraavana vuonna avustavaksi harmonian opettajaksi kuninkaalliseen musiikkikorkeakouluun. Vuonna 1878 hänestä tuli henkilökunnan pysyvä jäsen, ja vuonna 1880 hän työskenteli lyhyen ajanjakson kontrapunktin opettajana. Kesällä 1881 Lagergren suoritti täydentäviä opintoja yksityisesti Saksassa Carl August Hauptin ja Eduard Rohden kanssa. Tämän jälkeen hän pääsi urkujensoiton opettajaksi Tukholman kuninkaalliseen musiikkikorkeakouluun. Hän sai paikan, vaikka siitä kilpailemassa oli tunnetumpia hakijoita kuten Elfrida Andrée, Wilhelm Heintze ja Emil Sjögren. Lagergren työskenteli asemassaan kuolemaansa saakka, vuodesta 1904 professorina. Häntä pidettiin yhtenä maansa eturivin urkureista, ja hänen urkujenrakennuksen asiantuntemustaan tarvittiin usein. Vuonna 1881 Lagergrenista tuli myös kuninkaallisen kapellin urkuri. Vuodesta 1882 hän oli Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian jäsen.[1]

Lagergrenin sävellystuotanto on suppea. Siihen kuuluu urkumusiikkia, kantaatteja ja hengellistä kuoromusiikkia. Lagergren julkaisi kaksiosaisen harmonisesti perinteisten urkupreludien kokoelman, jonka molemmat osat otettiin pakollisiksi oppimateriaaleiksi Tukholman kuninkaallisen konservatorion urkuriopiskelijoille. Hänen sävellystyönsä kumpusi suoraan hänen toiminnastaan urkurina, urkupedagogina ja kuoromestarina. Lagergren julkaisi myös urkujensoiton ensimmäisen ruotsinkielisen ohjeistuskirjan. Siinä hän käsittelee urkujensoiton teknisiä periaatteita ja ottaa Jacques-Nicolas Lemmensin vuonna 1862 omassa opetusmateriaalissaan esittelemän, Gustaf Mankellin Ruotsissa soveltaman "absoluuttisen legaton" päämääräksi. Yhdessä Conrad Nordqvistin kanssa Lagergren toimitti koraalikirjan, jonka mallina oli Johann Christian Friedrich Hæffnerin esimerkki.[1]

Lagergren saavutti suurta arvostusta urkupedagogina, mutta oli myös kiistelty hahmo etenkin uransa loppupuolella. Syksyllä 1907 lukuisat konservatorion entiset opiskelijat lähettivät kirkollisten asioiden ministeriöön yhteisen kirjeen, jossa arvosteltiin Lagergrenin opetus- ja koemetodeja. Arvostelua kohdistettiin esimerkiksi tuntien jäämiseen melko lyhyiksi ja tuntien sisällön kaavamaisuuteen. Opetus on näyttänyt painottaneen liturgista urkujensoittoa; Lagergrenin musiikkimaku olikin sekä urkurina että pedagogina konservatiivinen. Vakavimpana syytöksenä kuitenkin tuotiin esiin Lagergrenin tapa mennä harmoniakokeiden aikana koealueelle havainnoimaan opiskelijoiden työtä ja ottamaan esiin epätarkkuuksia. Samanaikaisesti Lagergrenin opetusta kuvailtiin toisaalta myös huolelliseksi ja hyvin informatiiviseksi; hänen jatkuva tutkimuksensa ja itseopiskelunsa nostettiin esiin esimerkillisinä.[1]

Lagergren sai Litteris et Artibus -mitalin (1894) ja Vasa-ritarikunnan ritarinarvon (1901). Viimeisinä vuosinaan hän kärsi terveysongelmista ja ehti harkita eroamista tehtävistään ennen kuin kuoli pian 60-vuotispäivänsä jälkeen.[1]