August Jakobson

August Jakobson (2. syyskuuta 1904 Pärnu – 23. toukokuuta 1963 Tallinna) oli virolainen kirjailija ja valtiomies.

August Jakobson
August Jakobson noin vuonna 1919.
Neuvosto-Viron Korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtaja
4. heinäkuuta 1950 - 4. helmikuuta 1958
Edeltäjä	Eduard Päll
Seuraaja	Johan Eichfeld
Henkilötiedot
Syntynyt	2. syyskuuta 1904 Pärnu, Liivinmaan kuvernementti, Venäjän keisarikunta
Kuollut	23. toukokuuta 1963 Tallinna, Viron SNT, Neuvostoliitto
Kansalaisuus	virolainen
Tiedot
Puolue	Viron kommunistinen puolue (EKP)
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

August Jakobson syntyi työläisperheeseen. Vuosina 1926–1928 hän opiskeli Tarton yliopiston taloustieteellisessä ja vuosina 1932–1935 lääketieteellisessä tiedekunnassa. Hänen ensimmäinen romaaninsa, työläisperheen elämästä kertova Vaeste-patuste alev ilmestyi vuonna 1927. Kirjailijan varhaistuotannon biologis-naturalistista vaihetta edustavat romaanit Tuhkur hobune (”Harmaa hevonen”, 1928–1933) ja Andruksonide suguvõsa (”Andruksonien suku”1931–1934). Romaani Igavesed eestlased (”Ikuiset virolaiset”, 1937–1940) ja kertomuskokoelmat Kotkapoeg (”Kotkanpentu”, 1932), Reisijad lõppjaamas (”Pääteasemalla”, 1934), Reamees Mattias (”Rivimies Mattias”, 1935) kuvaavat kriittisesti sotienvälistä Viroa. Psykologista ihmiskuvausta edustavat kokoelma Esimesed meheteod (”Ensimmäiset sankariteot”, 1936) ja näytelmä Viirastused (”Haamut”, 1939).

Vuodesta 1940 lähtien Jakobson työskenteli lehtimiehenä ja kirjakustantamon päätoimittajana. Vuonna 1942 hän liittyi NKP:n jäseneksi. Hän toimi Neuvostoliiton korkeimman neuvoston edustajana ja vuosina 1950–1958 Viron SNT:n korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtajana sekä Neuvostoliiton korkeimman neuvoston puhemiehistön varapuheenjohtajana.

Toisen maailmansodan aikana Jakobson julkaisi kertomuskokoelmat Tules ja veres (”Tulessa ja veressä”, 1942) ja Hiiglaste tee (”Jättiläisten tie”, 1944). Viron yhteiskunnallisia ristiriitoja kuvaavat näytelmät Elu tsitadellis (”Elämä linnoituksessa”) ja Võitlus rindejooneta (”Taistelu ilman rintamaa”, molemmat 1946) palkittiin Stalin-palkinnolla. Kansainvälistä ideologista taistelua käsittelevät Kaks leeri (”Kaksi leiriä”, 1948), Öö ja päeva piiril (”Yön ja päivän rajalla”, 1950) ja Šaakalid (”Šakaalit”, 1951). Näytelmä Vana tamm (”Vanha tammi”, 1954) on suunnattu vanhentuneita perinteitä vastaan. Jakobsonin muita sodanjälkeisiä teoksia ovat draamakronikka Tormisõlmed (”Myrskyn solmuja”, 1962), kertomuskokoelmat Kasvutung (”Kasvunhalu”, 1949), Tulikuum päev (”Kuuma päivä”, 1949) sekä satukokoelma ”Satakieli ja vaskikäärme” (Ööbik ja vaskuss, 1947). Jakobsonin teoksia käännettiin aikanaan useille Neuvostoliiton kielille. Vuonna 1947 hän sai Viron SNT:n kansankirjailijan arvonimen.