August II Väkevä

August syntyi Dresdenissä Saksin vaaliruhtinas Juhana Yrjö III:n ja Tanskan prinsessa Anna Sofian poikana. Atleettista nuorukaista eivät kirjat eikä opiskelu kiinnostaneet. Hän oli vakuuttunut siitä, että luo itse kohtalonsa omalla miekallaan.[2]

Augustista huomattiin jo nuorena, että hän piti kovasti naisista ja naiset pitivät hänestä. Hovin naiset lumoutuivat hänen silmistään, kauniista hiuksistaan ja suurista voimistaan. He hemmottelivat nuoren ruhtinaan piloille. Palattuaan matkaltaan Ranskasta, missä oli tavannut Ludvig XIV:n , hän oli kokenut monia eroottisia seikkailuja ja sukulaistensa mielestä hän oli nyt pilalla. Lisää kokemuksia karttui Venetsian karnevaaleilta.[2]

Palattuaan matkoiltaan August joutui sotaan 19-vuotiaana. Hän viihtyi armeijassa ja osoitti taisteluissa suurta henkilökohtaista rohkeutta vaarantaen usein henkensä.[2]

Tämän jälkeen hän solmi avioliiton hänelle etukäteen osoitetun puolison, Brandenburgin prinsessan Christine Eberhardinen kanssa. Avioliitosta ei tullut vaimolle onnellista, hän oli koko ajan muiden naisten varjossa. Christine oli syvästi uskonnollinen ja vakava, kun taas August elämäniloinen hauskanpitäjä. Jo vuosi avioliiton solmimisen jälkeen August löysi itselleen rakastajattaren, itseään kahdeksan vuotta vanhemman Aurora von Königsmarckin.[2]

Virallisen puolisonsa kanssa August sai vain yhden lapsen, perillisensä, tulevan vaaliruhtinaan August III:n vuonna 1696. Vain kolme viikkoa myöhemmin hänen rakastajattarensa synnytti pojan, josta tuli Ranskan marsalkka Morits Saksilainen.[2]

Kaikkien yllätykseksi Christine ja Aurora ystävystyivät. Asiaan vaikutti se, että Auroran ollessa synnytyksen jälkeen pitkään huonossa kunnossa, löysi August Väkevä sillä aikaa uuden rakastajattaren. Aurora ja August pysyivät tämän jälkeen yhä ystävinä ja August tunnusti Morits-pojan isyyden.[3]

Vanhemman veljensä Juhana Yrjö IV:n kuoltua 1694 Augustista tuli Saksin vaaliruhtinas vuonna 1694.

Puolan kuninkaan Juhana III Sobieskin kuollessa August valittiin Puola-Liettuan kuninkaaksi. Häntä vastassa olivat entisen kuninkaan poika Jakub Ludwik Sobieski ja ranskalainen François Louis de Bourbon-Conti. Puolan valtiopäivät päättivät asettua kannattamaan Bourbon-Contia, mutta Venäjä, Brandenburg ja Itävalta puuttuivat asiaan ja painostivat valitsemaan kuninkaaksi August Väkevän. Myös Venäjän ja Saksin joukkojen liikkeet rajoilla vaikuttivat asiaan.[4]

August Väkevä oli maksanut valtavat lahjukset saadakseen Puolan kuninkuuden ja oli myös pantannut sukunsa perintöjalokivet. Valtavan suuri laina oli otettu itävaltalaiselta pankkiirilta Berend Lehmannilta. Huomattavat lahjukset olisivat menneet ilman ulkovaltojen puuttumista hukkaan. Valintaan vaikutti myös se, että August oli paikalla ensimmäisenä vaatimassa kuninkuutta itselleen ja se, että hän ilmoitti kääntyneensä katolisuuteen.[4]

Saksissa kansa oli lähinnä tyrmistynyt siitä, että heidän vaaliruhtinaansa oli nyt Puolan kuningas ja kääntynyt katolisuuteen. Häntä pidettiin lähes maanpetturina. Kansa pelkäsi, että Saksi, luterilaisuuden syntymämaa käännytettäisiin nyt "paavin uskoon". Pelko ei ollut täysin vailla todellisuuspohjaa, sillä paavi Klemens XI ilmoitti toivonsa että Saksi palaisi takaisin oikeaan uskoon. Saksissa säädettiin nyt lakeja, joilla taattiin luterilaisuuden valta-asema. Vastaavasti Puolassa säädettiin lakeja katolilaisuuden valta-asemaa tukemaan.[5]

Puolan ja Saksin yhdistämisessä saman hallitsijan alamaisiksi haettiin tiettyjä ulkopoliittisia etuja. Kumpikin tunsi olevansa uhattuna nousevan Brandenburg-Preussin ja Itävallan taholta. Tyytymättömyys August Väkevän tapaan hallita nousi varhain sekä Saksissa ja Puolassa.[6]

Ratkaisu ei ollut ulkopoliittisesti täysin onnistunut. Saksin ruhtinaat olivat perinteisesti olleet uskonpuhdistuksen ritareita ja ruhtinaskunta oli protestanttisuuden vahvaa tukialuetta. Kääntymisen seurauksena Saksi menetti protestanttien johtoaseman keisarikunnan valtiopäivillä Preussille.[5]

Saksissa kansaa ärsytti koventunut verorasitus. Puolan valtiopäivien voitelu oli maksanut miljoonia guldeneita ja itävaltalaiselle pankkiirille piti maksaa laina takaisin. Puolan aatelisto oli aluksi ihastunut uuden hallitsijan järjestämiin suurellisiin juhliin, mutta vähitellen he huomasivat, että hallitsija suosi korkeissa viroissa saksilaisia. Puolaan majoitettiin saksilaisia joukkoja, jolloin saksilaisten ja puolalaisten välillä sattui monenlaista riitaa. Puolalaisia ärsytti myös maahan muuttaneiden saksilaisten kauppiaiden ja käsityöläisten vyöry. Useimmat heistä olivat uskonnoltaan luterilaisia, mikä hidasti heidän integroitumistaan.[5]

Saksin talouselämä sai August Väkevän aikana piristysruiskeen. Hän kannusti käsityöläisiä yrittäjyyteen ja hovi teki heiltä paljon tilauksia. Maahan perustettiin paljon uusia kutomoja. Ikivanhat Leipzigin messut elvytettiin kutsumalla niille näytteilleasettajia kaikkialta Euroopasta. Siellä alettiin esitellä turkiksia ja muotia. Merkittävä uutuus oli Meissenin posliinitehtaan perustaminen hallitsijan lahjoittamaan linnaan vuonna 1710.[7]

Hän jatkoi 1686 aloitettua Pyhän liigan turkkilaissotaa Venäjän, Itävallan ja Venetsian kanssa. Hänen puolalaisarmeijansa löi tataarit Pidhajtsin taistelussa 1698, mikä pakotti Osmanien valtakunnan solmimaan Karlowitzin rauhan 1699. Podolia ja Kamjanets-Podilskyi liitettiin Puolaan. August pyrki myös tekemään Puolan kuninkuudesta perinnöllisen omalle suvulleen ja käytti Saksin resursseja hajanaisen maan järjestämiseen.

Tullessaan Puolan hallitsijaksi August Väkevä oli luvannut säädyille, että tekee kaikkensa, jotta Puola saa Ruotsin valloittaman Liivinmaan takaisin. Tätä silmällä pitäen hän liittoutui Tanskan Fredrik IV:n ja Venäjän Pietari I:n kanssa Ruotsia vastaan vuonna 1699.[7]

August II Väkevän kullattu (lehtikultaa) ratsastajanpatsas Dresden-Neustadtissa

August Väkevä luuli Ruotsin olevan heikkouden tilassa ja hyökkäyksen Liivinmaalle olevan melkein huviretkeilyä. Tämä osoittautui tuhoisaksi harhaluuloksi. Sodasta tuli pitkä ja tuhoisa ja sai nimen Suuri Pohjan sota.[8]

Ruotsin uusi kuningas, tuolloin vain 18-vuotias Kaarle XII, osoittautui kuitenkin erittäin taitavaksi sotapäälliköksi. Venäläiset kärsivät häntä vastaan murskatappion Narvan taistelussa, minkä jälkeen hän kiinnitti huomionsa August Väkevään. August kärsi tappion Riiassa kesäkuussa 1701, minkä jälkeen Ruotsin joukot hyökkäsivät Puolaan.[9]

Kaarlen armeija valloitti Varsovan toukokuussa 1702, löi Puolan–Saksin armeijan heinäkuussa Kliszówissa ja valtasi Krakovan. Kaarle löi Augustin uudelleen Pułtuskissa keväällä 1703, minkä jälkeen hän piiritti ja valloitti Toruńin.

Näiden tappioiden jälkeen August oli varmasti jo valmis rauhaan, mutta Kaarle päätti asettaa oman miehensä maan valtaistuimelle. Vuonna 1704 ruotsalaiset kruunasivat Stanisław Leszczyńskin Puolan kuninkaaksi, mikä pakotti Augustin uudelleen solmimaan liiton Venäjän kanssa Narvassa kesällä 1704. Syyskuussa 1706 Kaarle hyökkäsi Saksiin, mikä pakotti Augustin luopumaan Puolan kruunusta Stanisław Leszczyńskin hyväksi Altranstädtin sopimuksella.[8]

Sota siirtyi myös Saksin alueelle. Karl Gustav Rehnsköldin johtamat ruotsalaiset löivät Saksin armeijan ja rauhansopimuksen mukaan Saksiin piti sijoittaa aluksi 20 000 miehen suuruinen ruotsalainen sotajoukko ja kustantaa sen elatus vuoden ajan. Joukkojen määrää nostettiin 32 000 mieheen. Rauhaa, jolla Puola menetettiin ja Saksi miehitettiin ei August Väkevällä ollut aikomustakaan säilyttää pitkään.[8]

Tällä välin Venäjän Pietari uudisti armeijansa ja murskasi ruotsalaiset Pultavan taistelussa. Tämä muutti sotatilanteen lähes täydelliseti. August Väkevä näki tilaisuutensa tulleen.[8]

Venäjän avulla August Väkevä onnistui saamaan Puolan itselleen takaisin. Maa oli Suuren Pohjan sodan heikentämä ja nyt Venäjän armoilla. Vuonna 1709 August II palasi valtaistuimelle. Hän yritti taas perustaa vahvaa monarkiaa, vaikka maan szlachta-aateli vastustikin häntä. Tilanne johti lähes sisällissotaan. Pietari Suuri tuli väliin ja pakotti 1717 Augustin ja aatelin allekirjoittamaan Venäjälle edullisen sopimuksen ns. hiljaisessa Sejmissä (puol. Sejm Niemy). Loppuvaltakautensa August oli riippuvainen Venäjästä ja vähemmässä määrin Itävallasta säilyttääkseen valtaistuimensa. Tämän jälkeen Venäjän hallitsijat esiintyivät Puolan lain takaajina.[10]

August II kuoli 1733. Vaikka hän ei kyennytkään tekemään Puolan kuninkuudesta perinnöllistä, hänen vanhin tunnustettu poikansa Fredrik August valittiin kuninkaaksi, vaikka hänet jouduttiinkin asettamaan valtaistuimelle Venäjän armeijan tuella Puolan perimyssodassa.

August II:n ruumis siirrettiin Puolaan. Hänen sydämensä lepää Dresdenin Katholische Hofkirchessä.

• Fredric Augustus von Brockdorf
• Anna Karolina Orzelska
• Maria Anna Katharina Rutowska
• Fredrik August Rutowsky
• Johann Georg von Sachsen
• Morits Saksilainen