Ateenan tyrannia

Ateenassa oli arkaaisella kaudella 600-luvulla sekä 500-luvun eaa. alkupuolella laajoja yhteiskunnallisia levottomuuksia eri kansanryhmien välillä. Vastakkain olivat sekä maat omistanut aristokratia eli ylimystösuvut ja köyhemmät maanviljelijät, että eri ylimystösuvut keskenään. Vuonna 594 eaa. sovittelijaksi ja uudeksi lainsäätäjäksi nimitettiin Solon. Solonin lait paransivat köyhempien asemaa. Yksi tärkeimmistä uudistuksista oli velkaorjuuden lopettaminen. Vaikka lait eivät vielä tuoneet kaupunkiin demokratiaa, ne voidaan nähdä tärkeänä välivaiheena matkalla demokratiaa kohti.[6][7][8]

Solonin lait eivät ratkaisseet kaikkia Ateenan sisäisiä ongelmia. Ylimystösuvut olivat edelleen keskenään riitaisia ja kilpailivat vallasta, kun taas köyhemmät kansalaiset olivat edelleen tyytymättömiä asemaansa ja halusivat lisää poliittisia oikeuksia. Solon myönsi itsekin, ettei kumpikaan osapuoli ollut tyytyväinen hänen valtiomuotoonsa.[2][6]

Pääartikkeli: Peisistratos

Peisistratoksen paluu Ateenaan Athenea esittävän naisen kanssa.

560-luvulle eaa. tultaessa, eli noin yhden sukupolven kuluttua Solonin uudistuksista, Ateena oli jälleen lähellä sisällissotaa.[6] Tässä tilanteessa Peisistratos nosti itsensä kaupungin tyranniksi vuonna 561/560 eaa. sekä aristokraattisten ystäviensä että köyhien kansalaisten tuella.[2] Peisistratos esiintyi tavallisen kansan edustajana aristokraatteja vastaan.

Peisistratos syrjäytettiin vallasta melko pian, ja ajettiin maanpakoon. Hän nousi uudelleen tyranniksi vuosiksi 559–556 eaa., jonka jälkeen hänet syrjäytettiin jälleen ja ajettiin kymmenen vuotta kestäneeseen maanpakoon. Lopulta hän nousi tyranniksi tukevammin kolmannella kerrallaan vuonna 546 eaa.[2][6]

Peisistratos jätti Solonin lait ainakin muodollisesti voimaan, ja lähinnä katsoi, että arkonteiksi valittiin hänen tukijoitaan, sekä ympäröi itsensä henkivartijoilla. Peisistratosta ylistettiin usein hyvästä hallinnostaan.[4][5] Aristoteles kuvaa hänen hallintoaan ennemmin maltilliseksi ja lakien mukaiseksi kuin tyrannimaiseksi, ja sanoo monien verranneen Peisistratoksen aikaa Kronoksen ajan kulta-aikaan.[9] Toisaalta monet kansalaiset pakenivat kaupungista tai ajettiin maanpakoon.[5]

Vaikka vanhat lait pidettiin voimassa, Peisistratos teki kuitenkin useita yhteiskunnallisia uudistuksia. Hän järjesti rahoitusta köyhille maanviljelijöille työkalujen hankkimista varten, ja perusti maanviljelytuotteiden verotuksen tämän ja muiden valtion toimintojen rahoittamiseksi. Tällainen suora verotus oli harvinaista Ateenan historiassa. Tuomarit laitettiin kiertelemään Attikan maaseudulla, jolloin maanviljelijöiden ei tarvinnut jättää viljelyksiään käydäkseen kaupungissa oikeusjuttujen vuoksi.[1][2]

Tyrannian kausi merkitsi Ateenalle kehitystä monilla aloilla, kuten kaupassa sekä taiteessa, arkkitehtuurissa ja muilla kulttuurin aloilla. Ateena kehittyi Kreikan johtavaksi talousmahdiksi, ja muun muassa sen keramiikka alkoi syrjäyttää korinttilaisen keramiikan. Kuten useimmat kreikkalaiset tyrannit, myös Peisistratos rakennutti useita temppeleitä ja muita julkisia rakennuksia. Hän aloitti useiksi vuosisadoiksi kesken jääneen Olympoksen Zeuksen temppelin rakennuttamisen sekä perusti oletettavasti myös Apollon Patrooksen temppelin. Peisistratos myös paransi kaupungin vesihuoltoa rakennuttamalla lähdekaivoja, kuten Enneakrunoksen.[1][2][3][10]

Pääartikkelit: Hippias ja Hipparkhos

Harmodios ja Aristogeiton murhaavat tyranni Hipparkhoksen. Piirretty noin vuodelle 475–470 eaa. ajoittuvan attikalaisen stamnoksen[11] kuvituksen pohjalta.

Peisistratoksen kuoltua vuonna 527 eaa. Ateenan tyrannina jatkoi hänen poikansa Hippias. Hän jakoi keskeiset virat sukulaisilleen ja ystävilleen, mutta salli myös joidenkin kilpailevien aristokraattien toimimisen viroissa yhteiskunnallisia paineita vähentääkseen. Esimerkiksi vuonna 525/524 eaa. arkonttina toimi Ateenan demokratian myöhempi perustaja Kleisthenes ja vuonna 524/523 eaa. Miltiades vanhempi.[2][5]

Hippiaan ohella tyrannina toimi myös hänen veljensä Hipparkhos.[2][5] Aristoteles sanoo Hippiaan hallinneen ensisijaisesti, koska oli vanhempi ja valtiomiesmäisempi, kun taas Hipparkhos oli nuorempi ja kiinnostuneempi huvituksista.[12] Politiikassa toimi myös vanhemman Peisistratoksen pojanpoika, Hippiaan poika Peisistratos nuorempi, joka toimi arkonttina vuonna 522/521 eaa. ja vihki Kahdentoista jumalan alttarin ja Apollon Pythioksen alttarin.[5]

Harmodios ja Aristogeiton murhasivat Hipparkhoksen Panathenaia-juhlilla vuonna 514 eaa., ja he olivat suunnitelleet myös Hippiaan itsensä murhaamista. Heidät saatiin kiinni ja teloitettiin.[1][2] Murhan ensisijaiseksi syyksi esitetään antiikin lähteissä rakkausriita, mutta se nähtiin varsin pian poliittisena tekona.[13]

Murhan jälkeen Hippiaan hallinto muuttui julmemmaksi. Aristoteleen mukaan hän teloitutti ja karkotti ihmisiä kostoksi veljensä murhasta, epäili kaikkia ja katkeroitui.[14] Alkmeonidien suku teki useita yrityksiä tyrannian kukistamiseksi. Vuonna 510 eaa. nämä saivat Kleomeneen johtaman Spartan armeijan tuen Hippiaan syrjäyttämiseen vallasta. Tämä vaati Alkmeonideilta muun muassa Delfoin oraakkelin lahjomisen, jotta se antoi spartalaisille sopivia ennuslauseita. Hippias karkotettiin kaupungista.[1][2][13] Herodotos näki Alkmeonidien teon tosiasiallisena syynä tyrannian päättymiseen Harmodioksen ja Aristogeitonin teon sijasta.[15]

Katso myös: Ateenan demokratia

Heti tyrannian päättymisen jälkeen ylimystösuvut alkoivat jälleen kamppailla vallasta. Kahdeksi pääosapuoleksi muodostuivat Kleistheneen ja Isagoraan puolueet, joiden välinen kamppailu ajoittuu vuosiin 508–507 eaa. Isagoras oli johdossa siihen saakka, kunnes Kleisthenes ehdotti uutta demokraattista valtiomuotoa, ja sai sille kansan tuen. Isagoras kutsui spartalaiset jälleen apuun. Kleisthenes lähti maanpakoon, ja Kleomenes ajoi Ateenasta pois tämän lisäksi 700 perhettä. Kansa ei kuitenkaan sallinut Kleistheneen valtiomuodon kumoamista, vaan kutsui Kleistheneen takaisin. Isagoras ja spartalaiset saarrettiin joksikin aikaa Akropoliille, kunnes heidät saatiin ajettua pois.[13]

Näin Kleisthenes selviytyi voittajaksi, ja ateenalaiset siirtyivät hänen johdollaan demokratiaan.[13] Valtiomuoto uudistettiin, ja valta ja virkatehtävät hajautettiin kansalle tyrannien nousun estämiseksi, ja tätä hajauttamista laajennettiin edelleen myöhemmin 400-luvulla eaa. Kleisthenes otti käyttöön myös ostrakismin, joka mahdollisesti epäilyttävien demokratiaa uhkaavien pyrkyreiden karkottamisen jo ennen mitään varsinaisia valtiorikoksia. Sillä pyrittiin estämään ennen kaikkea uusien tyrannien nousu.[16]

Vuonna 337/336 eaa. tyranniaa vastaan säädettiin laki. Tämä tapahtui heti vuoden 338 eaa. Khaironeian taistelun jälkeen, jolloin demokratian tulevaisuus oli epävarma. Laissa säädettiin, että mahdollisen tyrannin kaapattua vallan kaupungissa tämän murhaaja vapautettaisiin murhasyytteistä demokratian palauduttua. Laki kielsi myös areiopagin neuvostoa kokoontumasta tyrannian aikana, ja määräsi, että jos joku neuvoston jäsenistä kuitenkin osallistuisi kokoukseen, tämä menettäisi kansalaisoikeutensa ja omaisuutensa.[17][18]

Harmodiosta ja Aristogeitonia ateenalaiset kunnioittivat pitkään sankareina ja tyranninmurhaajina. Näille muun muassa pystettiin patsaat Agoralle sekä perustettiin jonkinlainen heeroskultti.[13] Tyrannia ja tyrannit saivat huonon maineen paitsi Ateenassa myös ajan kuluessa laajemmin koko Kreikassa, ja niin tyrannia sai nykyisenkaltaiset mielleyhtymänsä.[4]