Asutustila

Asutustila on Suomen valtion harjoittaman asutustoiminnan yhteydessä asutuslakien nojalla muodostettujen tilojen yhteisnimitys. Eri aikoina voimassa olleet asutuslait erosivat sisällöltään toisistaan.[1][2] Lex Kallion mukaan asutustila oli joko viljelystila tai asuntotila.[3] Asuntotilan pääasiallinen tarkoitus oli olla omistajan ja hänen perheensä asunnon sijoituspaikkana.[4] Koska tilat perustettiin yhteiskunnan tuella, niiden hallintaan liittyi rajoittavia ehtoja.[2] Esimerkiksi sama henkilö sai omistaa vain yhden asutustilan, ellei hän saanut asutuslautakunnan suostumusta useamman hallintaan. Toisaalta jos viljelystila myytiin muulle kuin tilattomalle, oli valtiolla ja kunnalla tilaan etuosto-oikeus. Tila pysyi asutustilana 20 vuotta.[4] Asutustiloja muodostettiin jo ennen toista maailmansotaa,[3] mutta suurin merkitys niillä oli sotien rintamamiesten ja siirtoväen sijoittamisessa.[2]

Karjalaisen Alpo Rautian perhe työssä "kylmällä" tilallaan.

Erityyppisiä asutustiloja ennen toista maailmansotaa olivat[4]

• tilat, jotka kunta tai valtio oli muodostanut tilattoman väestön tarpeisiin
• tilat, joiden muodostamiseen valtio lainasi rahaa
• kahden ensimmäisen tyypin tilat, jotka olivat vielä kunnan tai valtion hallussa
• kahden ensimmäisen tyypin tilat, jotka olivat siirtyneet yksityishenkilön hallintaan, mutta omistaja oli edelleen kunta tai valtio
• tilat, jotka yksityinen henkilö tai yhtymä oli muodostanut tilattoman väestön tarpeisiin, ja asutushallitus oli julistanut tilan asutustilaksi
• tilat, jotka kunta, valtio tai yksityinen henkilö tai yhtymä oli muodostanut tilatonta väestöä varten, ja jotka olivat jo yksityisen omia, mutta eivät olleet ennestään asutustiloja. Tällaisesta tilasta tuli asutustila, jos omistaja pyysi sitä asutushallitukselta ja se määräsi tilan asutustilaksi.

Asutuslain (332/1936) mukaan muodostettiin viljelystiloja ja asuntotiloja sekä hankittiin lisämaata.[5] Maanhankintalain (396/1945) mukaan muodostettiin viljelys-, asuntoviljelys-, kalastus- ja asuntotiloja, asuntotontteja, korvausmetsiä, yhteismetsiä ja laidunalueita sekä hankittiin lisäaluetta ja kylän yhteiseen veteen lisäosuutta.[6] Samoja nimityksiä käytti maankäyttölaki (353/1958), mutta siten ettei asuntotonttia pidetä asutustilana.[7]

Vuonna 1945 säädetyn maanhankintalain perusteella perustettiin Suomeen yli 100 000 asutustilaa. Osaan asutustiloista tuli kuulumaan ennestään viljelyksessä ollutta maata, jolloin asutustilalla saattoi olla jo sitä perustettaessa pieni ala viljeltävää peltoa. Työläämpi vaihtoehto oli edessä niillä asutustilallisilla, joiden asuttavaksi tuli nk. kylmä tila. Näitä tiloja oli noin 16 000, ja niillä metsä jouduttiin ensin raivaamaan ennen rakennusten pystyttämistä ja peltojen perustamista.[8]

Muodostettuja tiloja oli kuutta eri tyyppiä: viljelystiloja (peltoa 6–15 hehtaaria) muodostettiin noin 30 000 kappaletta, asuntoviljelystiloja (peltoa 2–6 hehtaaria) muodostettiin noin 15 000 kappaletta, asuntotiloja ja tontteja (niin sanotut rintamamiestalot) noin 56 000 kappaletta, kalastustiloja noin 700 kappaletta, lisämaita noin 33 000 kappaletta sekä yhteismetsiä ja yhteislaitumia noin 1 000.[9]

Poliittista merkitystä asutustilallisuudella oli muun muassa Suomen Pientalonpoikien Puolueen ja sen seuraajan Suomen Maaseudun Puolueen synnyssä ja kehityksessä.