Astrid Henning-Jensen

Astrid Henning-Jensen (o.s. Smahl, 10. joulukuuta 1914 Frederiksberg, Tanska – 5. tammikuuta 2002 Kööpenhamina) oli tanskalainen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja. Hänen tunnetuimmat elokuvansa ovat Ypöyksin maailmassa (Palle alene i verden, 1949) ja Talvilapset (Vinterbørn, 1978).[1]

Astrid Smahl kouluttautui näyttelijäksi ja avioitui vuonna 1938 kööpenhaminalaisessa teatterissa tapaamansa näyttelijäkollegan Bjarne Henning-Jensenin (1908–1995) kanssa. Pian Bjarne siirtyi ohjaajaksi Nordisk Film -yhtiöön, ja Astridista tuli hänen apulaisohjaajansa. Muutaman vähempimerkityksisen komediaelokuvan jälkeen heidän läpimurtoteoksensa oli Martin Andersen Nexøn viisiosaiseen romaaniin perustuva koruttoman realistinen draamaelokuva Ditte ihmislapsi (1949), josta tuli käännekohta koko tanskalaiselle elokuvalle. Se valittiin vuonna 2006 Tanskan kulttuurikaanoniin, samoin kuin Astrid Henning-Jensenin vuoden 1949 ohjaus Ypöyksin maailmassa.[2]

Astrid Henning-Jensenin ensimmäinen oma ohjaustyö oli vuonna 1945 valmistunut 10-minuuttinen lyhytelokuva Dansk politi I Sverige, joka kertoi Tanskan vastarintaliikkeen sotilaiden koulutuksesta Ruotsissa. Sen sanotaan antaneen vaikutteita muun muassa yhdysvaltalaiselle dokumentaristille Errol Morrisille.[1]

Astrid Henning-Jensen jatkoi ohjaajanuraansa vuosikymmenien ajan joko yhdessä miehensä kanssa tai yksinään. Uraan kuului useita dokumenttielokuvia, joita hän ohjasi Tanskan lisäksi Norjassa ja Sveitsissä, jossa hän työskenteli Unescolle. Hänen elokuviensa yhteisenä teemana ovat työväenluokan naiset ja lapset, jotka usein turvautuvat mielikuvitukseen selviytyäkseen ankarista oloistaan.[1] Jotkut elokuvat käsittelivät rankkojakin teemoja kuten rintasyöpää ja kidutusta.[3]

Kansainvälistä huomiota Astrid Henning-Jensen saivat vuoden 1949 elokuvalla Ypöyksin maailmassa ja vuoden 1959 elokuvalla Paw – poika kahdesta maailmasta (Paw, 1959), joka oli Oscar-ehdokkaana ja sai katolisen kirkon palkinnon Cannesin elokuvajuhlilla. Vuonna 1978 tuli ensi-iltaan Dea Trier Mørchin samannimiseen, synnytyssairaalan naisista kertovaan romaaniin perustuva Talvilapset (1978), josta Henning-Jensen sai parhaan ohjauksen palkinnon Berliinin elokuvajuhlilla. Teinitytöstä ja bosnialaisesta maahanmuuttajamiehestä kertova Bella min Bella (1995), jonka Henning-Jensen ohjasi 80-vuotiaana, palkittiin myös Berliinissä.[1][3]