Astma

Astma on keuhkoputkien krooninen tulehdus. Sen aiheuttaa virheellinen yliherkkä immuunivaste, joka aiheuttaa keuhkojen toiminnan häiriöitä, kuten tulehduksia ja erityisesti keuhkoputkien ahtautumista, mikä vaikeuttaa sisään- ja uloshengitystä. Keuhkoputkiin muodostuu paksua limaa. Limakalvon reagoinnin taustalla on allergeenien tai mikrobien (virukset, bakteerit) aiheuttamaa tulehdusta, fyysisen rasituksen tai tuntemattomien tekijöiden laukaisemaa pitkäaikaista ärsytystä. Esimerkiksi eläinpölyn, siitepölyn, pölypunkkien, tiettyjen ruoka-aineiden, tupakansavun, kylmän ilman, liikunnan ja stressin on todettu voivan laukaista astmakohtauksen.

Astma
Aerosolimuotoisen lääkkeen inhalaattori, ”astmapiippu”
Aerosolimuotoisen lääkkeen inhalaattori, ”astmapiippu”
Luokitus
ICD-10 J45
ICD-9 493
OMIM 600807
MedlinePlus 000141
MeSH D001249
Huom! Tämä artikkeli tarjoaa vain yleistä tietoa aiheesta. Wikipedia ei anna lääketieteellistä neuvontaa.

Aikuisväestöstä sairastaa astmaa kuusi prosenttia, mutta merkittävällä osalla astma on lievä eikä vaadi päivittäistä hoitoa. Äkillinen kohtaus saattaa kuitenkin vaatia sairaalakäyntiä.

Riskitekijät

Kilpaurheilu pakkasessa lisää riskiä sairastua astmaan[1]. Vuonna 2009 julkaistu tutkimus antaa viitteitä siitä, että kodin oleskelutiloissa sijaitseva kosteusvaurio saattaa tuottaa lapsille astmaoireita.[2] On myös olemassa viitteitä siitä, että maan pinnoittaminen asvaltilla saattaa lisätä astman esiintyvyyttä[3].

Alatyypit

Astma voidaan nykytietämyksen valossa jakaa erilaisiin alatyyppeihin. Alatyyppijako ei ole täysin vakiintunut, mutta useissa tutkimuksissa on havaittu seuraavat alatyypit: varhain alkava allerginen astma, aikuisena alkava eosinofiilinen astma, lihavuuteen liittyvä astma, neutrofiilinen astma sekä keuhkoahtaumataudin ja astman sekamuoto.[4][5] Allerginen astma on yleisin alatyyppi sekä lapsilla että aikuisilla.[5] Astma on perinteisesti totuttu jakamaan infektioastmaan ja rasitusastmaan, mutta nämä kuvaavat ennemmin astman vaikeusastetta ja hoitotasapainoa kuin varsinaista alatyyppiä. Astman synty ja reaktioiden paheneminen yhdistetään myös kosteusvaurioihin[6] ja muihin sisäilmaongelmiin.[7]

Atooppinen astma

Taipumus atooppiseen astmaan eli ulkoisten tekijöiden aiheuttamaan astmaan on voimakkaasti perinnöllinen. Jos toinen vanhemmista sairastaa, sairastumistodennäköisyys on noin 25 prosenttia, jos molemmat sairastavat, sairastumistodennäköisyys on noin 60–80 prosenttia. Atooppisen astman muodostumiseen vaikuttaa paljon ympäristön haittatekijöiden määrä.

Oireet

Astman ensioire on usein pitkäaikainen yskä, varsinkin öisin. Muita oireita ovat hengityksen vinkuminen, ajoittainen hengenahdistuksen tunne, yskä tai yöyskä sekä rasituksessa hengityksen vinkuminen tai hengenahdistuksen tunne. Astmaa sairastava yskii tulehtuneiden limakalvojen erittämää limaa. Allergiatyyppisessä astmassa oireet esiintyvät usein keväällä ja kesällä, kun kasvit levittävät siitepölyään. Jos oireita esiintyy vain rasituksessa, kyseessä on rasitusastma.

Diagnostiikka

Perusterveydenhuollossa stetoskoopilla tapahtuvassa auskultoinnissa astmaan viittaava löydös on vinkuva uloshengitys. Vinkuminen on usein kuultavissa myös ilman apuvälineitä. Varsinaisessa sairaanhoidon piirissä tapahtuvassa diagnosoinnissa käytetään apuna mm. PEF-seurantaa, spirometriaa ja rasituskoetta.

Hoito
Sisäänhengitettäviä jauhemuotoisia astmalääkkeitä: vasemmalla tulehdusta vähentävä budesonidi ja oikealla keuhkoputkia laajentava salbutamoli.

Astmaa hoidetaan lääkkeillä, jotka otetaan yleisimmin inhaloimalla eli sisäänhengittämällä niitä keuhkoputkien limakalvolle, mutta sitä voidaan hoitaa myös systeemisesti verenkierron välityksellä vaikuttavilla tabletteina tai oraaliliuoksina. Suoraan keuhkoihin annosteltaessa lääkkeiden vaikutus saadaan helposti rajattua, jolloin sivuvaikutukset pysyvät vähäisinä ja annostus pienenä. Hoito jakautuu keuhkoputkia laajentavaan ja tulehdusreaktiota ehkäisevään. Astman hoidossa tavoitteena on saavuttaa hoitotasapaino, jossa keuhkoputkia laajentavaa lääkitystä tarvittaisiin mahdollisimman vähän.

Tulehdusta vähentäviä lääkkeitä käytetään astman hoitavina lääkkeinä. Inhaloitavat kortikosteroidit (mm. beklometasoni, budesonidi, flutikasoni, siklesonidi) hoitavat keuhkoputkien limakalvotulehdusta paikallisesti. Kortikosteroidihoito aloitetaan yleensä suurella annoksella, jotta tulehdus saataisiin hallintaan ja vähitellen annosta pyritään pienentämään sellaiseksi, jolla oireet pysyvät poissa. Haittavaikutuksena inhaloitavilla kortikosteroideilla voi olla suun tai nielun hiivainfektio. Myös ääni saattaa käheytyä.

Keuhkoputkia laajentavia lääkkeitä käytetään astmaoireiden lievittämiseen ja kohtauslääkityksenä. Näihin kuuluvat inhaloitavat β2-agonistit (sympatomimeetit) ja antikolinergit. β2-agonistit stimuloivat selektiivisesti keuhkoputkien sileän lihaskudoksen sympaattisen hermoston β2-reseptoreita, minkä seurauksena lihakset relaksoituvat ja ahtautuneet keuhkoputket laajenevat. Lyhytvaikutteisia β2-agonisteja ovat mm. salbutamoli ja terbutaliini ja pitkävaikutteisia salmeteroli. Antikolinergit (mm. ipratropiumi) salpaavat epäselektiivisesti M1, 2, 3-reseptoreita ja niitä käytetään yleensä yhdessä β2-agonistien kanssa, jolloin saavutetaan parempi teho kuin yhdellä lääkeaineella.

Systeemisesti vaikuttavana keuhkoputkien ahtautumista vähentävänä lääkkeenä käytetään joskus teofylliiniä. Kromonit, joihin luetaan kromoglikaatti ja nedokromiili, ovat yksi nykyisin vähemmän käytetty astmalääkeryhmä.

Erityislääkkeinä vaikean astman hoitoon on tullut viimeisten vuosikymmenien aikana markkinoille biologisia vasta-ainelääkkeitä. Vaikeaa allergista immunoglobuliini E -välitteistä astmaa voidaan hoitaa IgE:tä vastaan toimivalla biologisella vasta-ainelääkkeellä omalitsumabilla. Vaikeaa eosinofiilista astmaa sairastavien hoitoon voidaan joskus käyttää interleukiini 5 -välittäjäaineen estäjiä mepolitsumabia, reslitsumabia tai benralitsumabia.[5] Biologisten lääkkeiden aloitus tapahtuu aina erikoissairaanhoidossa keuhkosairauksien yksikössä.

Perinnöllisyys

Astman periytyvyys on voimakasta. Jos molemmilla vanhemmilla on atopia, lapsen riski sairastua astmaan on 70 prosenttia. Jos vain toisella on, riski on 50 prosenttia.

Varsinaista astmageeniä ei ole löydetty, vaan astma periytyy monen tekijän vaikutuksesta. Astman esiintyvyys on lisääntynyt läntisissä teollisuusmaissa toisesta maailmansodasta lähtien.[8] Tämä viittaa siihen, että ympäristötekijät ja alttiusgeenit yhdessä vaikuttavat, ilmaantuuko astmaa vai ei.

Lähteet
  1. Uusi skandaali ravistelee Norjan hiihtoa, astmalääkettä testattiin terveillä urheilijoilla: ”Skandaali isolla S:llä” Helsingin Sanomat. 3.10.2017. Viitattu 30.9.2020.
  2. Tutkimus: Kodin kosteusvaurio tuottaa astmaoireita pikkulapsille. Päivi Repo. Helsingin Sanomat 23.8.2009, A 10.
  3. Anna Niemelä, Inkeri Koskela: Pähkinää lääkärillekin Mediuutiset. Viitattu 23.10.2021.
  4. Kauppi, Paula: Onko aikuisten astman taudinkuva muuttunut?. Suomen lääkärilehti, 2015, 70. vsk, nro 25, s. 1811–1817.
  5. Viinanen, Arja; Laitinen, Tarja: Astman hoito uudessa murroksessa – täsmähoitoon biologisilla lääkkeillä?. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim, 2016, 132. vsk, nro 5, s. 405–406.
  6. Curtis, L.C., Lieberman, A., Stark, M., Rea, W., Vetter, M., 2004. Adverse health effects of indoor molds. J. Nutr. Environ. Med. 14, 261–274.
  7. Pertti Metiäinen: Lausunto VOC-tulosten tulkinnasta 2011. Valvira. Arkistoitu 11.3.2014. Viitattu 11.3.2014.
  8. Donata Vercelli, Fernando D. Martinez: Asthma. The Lancet, 19.10.2013, nro 9901, s. 1360–1372. PubMed:24041942. doi:10.1016/S0140-6736(13)61536-6. ISSN 0140-6736. Artikkelin verkkoversio. English

    Aiheesta muualla

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.