Aspartaami

Aspartaami on keinotekoinen makeutusaine, joka muistuttaa maultaan sakkaroosia mutta on sitä noin 100–200 kertaa makeampaa.[1] Aspartaamia käytetään yleisesti sokerittomissa makeissa tuotteissa, kuten limonadeissa ja makeisissa. Aspartaami hajoaa korkeassa lämpötilassa, joten se soveltuu vain rajoitetusti paistettavien tai keitettävien tuotteiden, kuten leivonnaisten ja jälkiruokien valmistukseen. Kemialliselta rakenteeltaan aspartaami on aminohappojen asparagiinihapon ja fenyylialaniinin dipeptidin metyyliesteri.lähde?

Aspartaami
Tunnisteet
CAS-numero 22839-47-0
IUPAC-nimi N-(L-α-aspartyyli)-L-fenyylialaniini, 1-metyyliesteri
Ominaisuudet
Kemiallinen kaava C14H18N2O5
Sulamispiste 246,5 °C

Aspartaamin syntetisoi James Schlatter vuonna 1965, ja Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA hyväksyi sen vuonna 1974 rajoitetusti elintarvikekäyttöön. Euroopan unionin alueella aspartaamia on saanut käyttää vuodesta 1994. Aspartaamia ovat koko sen historian ympäröineet väitteet myrkyllisyydestä ja syöpäriskistä, ja asiaa on tutkittu lukuisia kertoja. FDA, Euroopan elintarvikevirasto ja Suomen elintarviketurvallisuusvirasto Evira pitävät sitä turvallisena. Aspartaamin elintarvikepakkauksissa käytettävä E-koodi on E951.[1][2][3]

Historia

G. D. Searle & Co:lla työskennellyt James Schlatter huomasi aspartaamin makeuden vuonna 1965. Kehittäessään lääkettä mahahaavan hoitoon Schlatter kaatoi vahingossa aspartaamia sormilleen. Schlatter arveli, että aine on vaaratonta ja jatkoi työtään pesemättä käsiään. Myöhemmin hän kostutti sormeaan nostaakseen papereita pinosta ja huomasi silloin aineen makeuden.[4]

Tämän jälkeen yhtiössä kokeiltiin satoja muokattuja versioita aspartaamista, mutta mikään niistä ei ollut ominaisuuksiltaan alkuperäisen veroinen. Aineen havaittiin olevan taloudellista valmistaa, hyvänmakuista ja sen toksisuus oli erittäin pieni. Yhtiö haki ja sai aineelle patentin. Patentti umpeutui vuonna 1992, joten nykyään aspartaamia ja sen valmistustekniikkaa saavat käyttää muutkin valmistajat.[4]

Hyväksymisprosessi

Searle haki 1973 Yhdysvaltojen elintarvike- ja lääkevirasto FDA:lta hyväksyntää aspartaamin käyttämiseksi makeutusaineena. Searlen omien tutkimusten mukaan se oli turvallista ja seuraavana vuonna se sai luvan makeutusaineen käyttöön kuivissa elintarvikkeissa. Hyväksynnästä kuitenkin valitettiin, koska John Olney epäili 1971 tekemiensä eläinkokeiden perusteella aspartaamissa käytetyn asparagiinihapon aiheuttavan aivovaurioita ja koska aine oli vaarallinen fenyyliketonuriaa sairastaville.[2]

FDA alkoi tutkia asiaa, ja vuonna 1976 FDA:n tutkimusryhmän raportti havaitsi Searlen tutkimusten olleen muun muassa huolimattomasti suoritettuja ja epätarkasti analysoituja.[5] Raportin johdosta FDA pyysi oikeusministeriötä aloittamaan syyteharkinnan siitä, oliko Searlea aihetta syyttää tutkimustulosten väärentämisestä ja olennaisten tulosten salaamisesta. Syyteharkinta ei kuitenkaan edennyt, koska asiaa käsitelleet pohjois-Illinois'n valtionsyyttäjät Samuel Skiner ja William F. Conlon palkattiin Searlen lakiasioita hoitaneeseen Sidley & Austin -asianajotoimistoon.[5]

Seuraavina vuosina aspartaamin hyväksynnästä kiisteltiin FDA:n sisällä. FDA:n silloinen pääjohtaja kokosi lautakunnan pohtimaan aspartaamin hyväksymistä. 1981 lautakunta lausunnossaan päätyi vaatimaan lisätutkimuksia eikä hyväksynyt aspartaamia.[5] Paneelin päätöksestä valitettiin ja asia tuli FDA:n pääjohtajan päätettäväksi. FDA:n tuore pääjohtaja Arthur Hull Hayes kuitenkin päätti hyväksyä aspartaamin vastoin lautakunnan suositusta. Hull perusteli päätöstään lautakunnan tutkimuksessa olleilla virheillä ja sillä, että lausunnon jälkeen valmistunut japanilaisen aspartaamivalmistaja Ajinomoto Co -tekemä tutkimus osoitti aineen turvalliseksi. Hyväksynnän yhteydessä FDA kuitenkin määräsi, että aspartaamia sisältävissä tuotteissa pitää olla varoitus niiden sisältämästä fenyylialaniinista.[2][5]

Aspartaamia on tutkittu jatkuvasti hyväksynnän jälkeenkin ja sen käytöstä ja terveysvaikutuksista on kiistelty. Useimmat huolet kuitenkin jäivät taakse FDA:n ja Kansanterveysvirasto CDC:n tutkittua useita aspartaamiin liittyviä valituksia ja tultua siihen tulokseen, että aineen käyttö on turvallista. Tähän johtopäätökseen liittyi vuonna 1985 Yhdysvaltojen suurin lääkäriliitto American Medical Association (AMA). Aspartaami on sen jälkeen hyväksytty elintarvikekäyttöön yli 93 maassa.[4]

Euroopan unionin alueella aspartaamia on saanut käyttää vuodesta 1994.[6]

Metabolia

Elimistössä aspartaami hajoaa asparagiinihapoksi, fenyylialaniiniksi ja metanoliksi. Metanoli puolestaan hapettuu myrkyllisiksi formaldehydiksi ja muurahaishapoksi. Metanolin ja formaldehydin hajoamissykli on elimistössä hyvin nopea eikä niitä pääse kerääntymään elimistöön. Muurahaishappo hajoaa hitaammin ja sen on teoriassa mahdollista kerääntyä elimistöön. Japanilaisen aspartaamivalmistaja Ajinomoton rahoittaman[7] Bernadine Magnussonin toimittaman tutkimuskatsauksen mukaan aspartaamista saatavat asparagiinihappo-, fenyylialaniini- ja metanolimäärät ovat kuitenkin olemattomia verrattuna muusta ravinnosta saataviin määriin.[8]

Asparagiinihappo on korkeina pitoisuuksina neurotoksinen samalla tavoin kuin l-glutamaatti, se siis voi aiheuttaa hermosolujen kuolemisen ylikiihottamalla niitä.[9]

Aspartaamin terveysvaikutukset

Suomen elintarviketurvallisuusvirasto Eviran yksiselitteinen kanta on, että aspartaamin käyttö suositusten rajoissa on turvallista eikä siitä aiheudu haittavaikutuksia muille kuin fenyyliketonuriaa sairastaville. Aspartaamin hyväksyttävä päivänsaanti (ADI) on 40 milligrammaa painokiloa kohden.[10] Myös Euroopan unionin vastaava viranomainen EFSA ja Yhdysvaltain FDA pitävät ainetta turvallisena.lähde?

Vuonna 1993 aloitettiin kaksoissokkotutkimus, jossa selvitettiin, onko aspartaamin käyttö 30 mg/painokilo-päiväannoksella turvallista myös masennuspotilailla. Tutkimus jouduttiin keskeyttämään ennenaikaisesti, kun havaittiin, että aspartaamin käyttö aiheutti masennuspotilaille paljon voimakkaita oireita.[11]

Aspartaamin turvallisuutta puoltavat tutkimukset

Japanilaisen aspartaamivalmistaja Ajinomoton rahoittamassa[12] Bernadine Magnusonin katsausartikkelissa vuodelta 2007 tarkasteltiin aspartaamin ja syövän yhteydestä julkaistuja tutkimuksia, eikä aspartaamin karsinogeenisuudesta löytynyt todisteita. Magnusonin mukaan myöskään epidemiologisissa tutkimuksissa ei ole havaittu aspartaamin yhteyttä mihinkään syöpään. Vaikka suuri kerta-annos aspartaamia saattaa vaikuttaa joihinkin biokemiallisiin parametreihin, esimerkiksi aivojen välittäjäaineiden pitoisuuksiin, katsauksen tutkiman tiedon valossa ravinnosta saatavalla aspartaamilla ei ole vaikutusta hermoston toimintaan.[13] Vuonna 2008 Magnuson tutki aspartaamia ja katsoi sen olevan turvallista käyttää.[14]

Vuonna 2006 Yhdysvaltain syöpäinstituutti teki haastattelututkimuksen, jossa tutkittiin 340 045 miestä ja 226 945 naista iältään 50–69, ja päätyi johtopäätöksen, ettei aspartaamin käytöllä ja syöpien välillä ole yhteyttä.[15]

Mahdolliset haitat suurilla annoksilla

European Journal of Clinical Nutritionissa vuonna 2008 julkaistu artikkeli aspartaamin ja sen hajoamistuotteiden aineenvaihduntateistä toteaa, että aspartaamin käyttö suurilla annoksilla saattaa liittyä joidenkin psykiatristen sairauksien syntyyn, ja suosittelee asian selvittämiseksi perinpohjaisia jatkotutkimuksia. Erään tutkimustulosten mukaan aspartaami voi aiheuttaa herkille yksilöille päänsärkyä tai migreeniä.[16]

Ramazzini-tutkimukset

Vuonna 2005 italialainen Ramazzini-instituutin tutkijaryhmä havaitsi aspartaamin ja eri syöpäsairauksien yhteyden rotilla.[17] Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSA on julkaissut vuonna 2006 aspartaamia koskevan karsinogeenisuusarvionsa, jossa Ramazzini-instituutin tutkimustuloksia arvioitiin. EFSA päätyi arviossaan lopputulokseen, jonka mukaan ei ole perusteita aspartaamin turvallisuuden laajempaan uudelleenarvioimiseen eikä ADI-suositusten muuttamiseen. Ramazzini-instituutti toisti tutkimuksensa 2007 ja sai jälleen tulokseksi, että aspartaami lisää rottien syöpiä annoksilla, jotka ovat lähellä ADI-arvoa.[18]

Britannian hallituksen neuvoa antava komitea on arvostellut Ramazzinin tutkimusta.[19] Tutkimusta on arvosteltu muun muassa siitä, että rottien annettiin elää tavallista pidempään, jolloin on epävarmaa, mihin ne kuolivat, sekä siitä, että 9 000 syöpänäytteestä vain 70 annettiin ulkopuolisten tutkijoiden tarkasteltaviksi.[5] Ramazzini-instituutti tyrmää kritiikin. Heidän mukaansa moni muukin karsinogeeni olisi jäänyt löytymättä, jos kokeissa rotat olisi tapettu viikolla 110, kuten aiemmissa aspartaamikokeissa on tehty. Ramazzini-instituutin kokeissa aspartaamin syöpävaikutus tulee rotissa esiin selvästi elämän viimeisellä kolmanneksella.[18]

Vuonna 2010 Ramazzi-instituutin tutkijaryhmä Morando Soffrittin johdolla havaitsi, että jatkuva aspartaamin nauttiminen ravinnossa aiheutti uroshiirille keuhko- ja maksasyöpää. Tutkimuksen koe-eläinten syöpien määrä lisääntyi 16 000 ppm:n annoksella.[20]

Lähteet
  1. Aspartaami Elintarviketurvallisuusvirasto. Arkistoitu 9.5.2011. Viitattu 20.5.2011.
  2. Ashley G. Nill: The History of Aspartame leda.law.harvard.edu. 1.4.2000. Arkistoitu 19.7.2011. Viitattu 20.5.2011. (englanniksi)
  3. Aspartame
    18.3.2011. European Food Safety Authority. Viitattu 20.5.2011. (englanniksi)
  4. How Products Are Made: Aspartame Enotes.com. Viitattu 6.4.2008. (englanniksi)
  5. Melanie Warner: The Lowdown on Sweet?. New York Times, 12.2.2006. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 12.4.2008. (englanniksi)
  6. EFSA ::. Opinion of the Scientific Panel on food additives, flavourings, processing aids and materials in contact with food (AFC) related to a new long-term carcinogenicity study on aspartame
  7. Carcinogenicity of Aspartame: Soffritti Responds.(englanniksi)
  8. Magnuson BA, Burdock GA, Doull J, Kroes RM, Marsh GM, Pariza MW, Spencer PS, Waddell WJ, Walker R, Williams GM.: Aspartame: a safety evaluation based on current use levels, regulations, and toxicological and epidemiological studies (pdf) Crit Rev Toxicol. 2007;37(8):629–727.. 2007. Viitattu 20.5.2011. (englanniksi)
  9. Akhlaq A. Farooqui, Wei-Yi Ong, Lloyd A. Horrocks: ”1 Glutamate and aspartate in the brain”, Neurochemical Aspects of Excitotoxicity. Springer,, 2007. ISBN 9780387730226. Teoksen verkkoversio (viitattu 30.3.2011). (englanniksi)
  10. Elintarvikevirasto Evira: Aspartaami (Arkistoitu – Internet Archive)
  11. Ralph G. Walton, Robert Hudak, Ruth J. Green-Waite: Adverse reactions to aspartame: Double-blind challenge in patients from a vulnerable population. Biological Psychiatry, 1.7.1993, nro 34, s. 13–17. doi:10.1016/0006-3223(93)90251-8. ISSN 0006-3223. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  12. Carcinogenicity of Aspartame: Soffritti Responds. (englanniksi)
  13. Magnuson BA, Burdock GA, Doull J. et al.: Aspartame: a safety evaluation based on current use levels, regulations, and toxicological and epidemiological studies.. (Review) Crit Rev Toxicol., 2007, nro 37(8), s. 629–727. PMID 17828671. (englanniksi)
  14. Bernadine Magnuson: Aspartame—facts and fiction Journal of the New Zealand Medical Association, Vol 123 No 1311. 19-March-2010. New Zealand Medical Association. Arkistoitu 22.1.2011. Viitattu 3.3.2011. (englanniksi)
  15. No cancer risk found in diet soda's aspartame
  16. Humphries P, Pretorius E, Naudé H.: Direct and indirect cellular effects of aspartame on the brain. (kts. keskustelusivu) National Library of Medicine. 8.8.2007. National Center for Biotechnology Information. Viitattu 3.5.2008. (englanniksi)
  17. ensimmäinen Ramazzini-tutkimus
  18. toinen Ramazzini-tutkimus
  19. Committee on Carcinogenicity of Chemicals in Food, Consumer Products and the Environment (Arkistoitu – Internet Archive)
  20. Aspartame Administered in Feed, Beginning Prenatally Through Life Span, Induces Cancers of the Liver and Lung in Male Swiss Mice mpwhi.com. Viitattu 3.4.2011. (englanniksi)

    Aiheesta muualla

    Tietokannat

    Kriittisesti suhtautuvat sivut

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.