Asiatech

Asiatech toimi Formula ykkösissä vuosina 2001 ja 2002.[1][2] Kun Peugeot päätti myydä oman osuutensa F1-toiminnastaan vuonna 2000, ilmoitti Asia Motor Technologies -niminen yhtiö ostavansa sen.[2] Tämä oli mysteerinen yhtiö, joka mahtaili aasialaisella tuellaan, mutta ainoat sijoittajat, joita koskaan mainittiin olivat Hideo Morita ja Yamazaki Mazak.[2] Yhtiön ottivat haltuunsa sijoittaja John Gano ja Enrique Scalabroni, joka vastasi operaation teknisestä puolesta.[2]

Asiatech päätti toimittaa Arrows-tallille moottorit ilmaiseksi kaudella 2001.[2] Hanke ei ollut menestyksekäs, ja vuoden lopussa Arrows päätti luopua ilmaisista moottoreistaan ja sen sijaan maksaa Cosworthin V10:stä.[2][3][4] Tämän jälkeen Minardi astui kuvaan, ja teki Asiatechin kanssa sopimuksen kauden 2002 moottoreista.[2][5] Samaan aikaan Asiatech alkoi suunnitella omaa Formula-talliaan.[2][6][7][8][9][10][11] Asiatech oli jo suunnitellut Formula-auto-prototyyppinsä vuodeksi 2002, mutta pian kävi kaikille selväksi, että rahat olivat päässeet loppumaan.[2][12] Yhtiö päätti sulkea ovensa vuoden lopussa.[2][13]

Asiatechin moottoreilla ajettiin kaiken kaikkiaan 68 Grand Prix’ta ja saavutettiin 3 MM-pistettä.[1]

Lähteet

  1. Asiatech (Engine Manufacturer) Engines. ChicaneF1.com. Viitattu 18.7.2017. (englanniksi)
  2. Engines: Asiatech Encyclopedia. Grand Prix.com. Viitattu 18.7.2017. (englanniksi)
  3. Asiatech Not to Supply Engines to Arrows in 2002 Atlas F1. 24.6.2001. Autosport.com. Viitattu 18.7.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  4. Arrows to Use Cosworth Engines until 2003 F1 News. 28.7.2001. Autosport.com. Viitattu 18.7.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  5. Baldwin, Alan: Minardi Announce Asiatech Deal for 2002 Atlas F1. 1.9.2001. Autosport.com. Viitattu 18.7.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  6. Asiatech to buy into Prost? F1 News. 16.5.2001. Autosport.com. Viitattu 18.7.2017. (englanniksi)
  7. Prost heads queue for 2002 Asiatechs F1 News. 14.6.2001. Autosport.com. Viitattu 18.7.2017. (englanniksi)
  8. Asiatech Plan to Have Own F1 Team Atlas F1. 21.3.2002. Autosport.com. Viitattu 18.7.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  9. Asiatech targets 2003 for own car F1 News. 8.5.2002. Autosport.com. Viitattu 18.7.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  10. Baldwin, Alan: Asiatech Still Seeking Carmaker Partner Atlas F1. 26.6.2002. Autosport.com. Viitattu 18.7.2107. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  11. Asiatech to show F1 chassis project F1 News. 4.9.2002. Autosport.com. Viitattu 19.7.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  12. Asiatech cancels F1 chassis project F1 News. 14.10.2002. Autosport.com. Viitattu 18.7.2017. (englanniksi)
  13. Asiatech closes its doors F1 News. 6.11.2002. Autosport.com. Viitattu 18.7.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.