Asen

Asen on yleisnimitys metalliesineille, joilla on voodoossa tarkoitus houkutella kuolleiden ja jumalien henkiä. Asenien avulla ajatellaan päästävän väliaikaisesti yhteyteen kuolleiden kanssa. Asenissa on takorautainen metallitanko, ja siihen on lisätty erilaisia, muun muassa metallista leikkaamalla tehtyjä kuvioita ja koristeita.

Asen 1800-luvulta. (aladasen-tyyli)

Afrikassa aseneita ovat valmistaneet ja käyttäneet Ghanan Ašantissa akanit, Togossa adjat ja ewet, Beninin tasavallan alueella fonit, huedat ja ayizot, sekä Nigerian kuningaskunnissa jorubat ja edot.[1]

Asenien käyttö liittyi aluksi kuninkaiden hovikulttuuriin, mutta 1900-luvun alusta niitä ovat voineet käyttää ja valmistaa kaikki.lähde?

Asenit ovat osa nykyisen Beninin kulttuuriperintöä. Béhanzinin aarteet -kokoelmassa, jossa on 26 esinettä, on mukana kuusi kuninkaiden asenia.lähde?

Rakenne ja pyhittäminen

Asenin perusta valetaan cire perdue -tekniikalla. Kartiomaiseen perustaan voidaan liittää joko puuta tai metallia. Se voi olla joko aladasen tai gbadota -tyyliä. Aladasen (Alladan asen) on perinteisempi asen, jossa kartio on suljettu.[2] Gbadota-tyylissä (Asen Gbadota) "hatullisen asenin" tangon yläosaan on kiinnitetty litteä, sateenvarjon muotoinen kiekko.[3]

Alustaan kiinnitetään hahmoja metallineuloilla. Alustan reunan riipuksissa voidaan käyttää erilaisia muotoja, jotka viittaavat tavallisesti suvun perustajaan. Lopuksi asen jäähdytetään. Se on tärkeää, koska ajatellaan, että raudan jumala Gu on asenissa ennen sen pyhittämistä kuolleelle. Gun hengen täytyy poistua asenista ennen kuin kuollut voi siirtyä siihen. Jotta Gu jättäisi asenin, uhriksi tarjotaan giniä, rahaa, pähkinöitä ja pippuria sekä kalebassissa olevaa vettä ja Gun pyhiä puunlehtiä. Tämän jälkeen asen on valmis pyhittämään kuolleen hengen.[2]

Käyttö hoveissa

Aluksi aseneita käyttivät Dahomeyn jorubakansasta peräisin olevat hallitsijat, jotka käyttivät niitä esivanhempien alttareina dynastian arvostuksen lisäämiseksi.[4]

Aseneita käytettiin myös parantamiseen, suojeluun ja ennustamiseen, sekä tiedon siirtämiseen henkien maailmasta maan päälle vodoun-temppeleissä ja muissa yhteyksissä. Dahomeyn kuningasvallan voimistuessa 1600–1800-luvuilla aseneita käytettiin yhä enemmän kuninkaallisten muistamiseksi. Dahomeyn (fonin) Abomeyn hovissa jokaiselle hallitsijan tunnustamalle edesmenneelle kuninkaalle ja naiselle nimettiin oma asen. Kuninkaalliset asenit otettiin esiin vuosittaisissa rituaaleissa. Ne kiinnitettiin maahan kuninkaan henkitalon djehon lähelle ja kukin asen peitettiin aluksi kankaalla. Kun kangas poistettiin, asenille annettiin juomauhreja ja muita uhrauksia, kuten jamssia, maissia ja papuja, sekä loitsuja tai lauluja.[5]

Hountondjit

Kuningas Gezon hallintoaikana (1818–1858) Dahomeyhin muutti nykyisestä Togosta Hountondjin suku, joka oli etäistä sukua kuninkaalle. He asettuivat asumaan Abomeyhin kuninkaiden palatsialueen lähelle. Heidän asuinaluettaan kutsutaan nykyisin Hountondjien kortteliksi. Dahomeyn monarkia suosi taiteen tekemistä ja Hountondjin suvun sepille tarjottiin apurahoja, vaimoja, orjia ja maata.lähde?

Fonien uskomuksen mukaan Hountondjit olivat seppiä, jotka toivat Gun mukanaan Dahomeyhin. Heistä tuli maineikkaita aseneiden tekijöitä. Hountodjit pystyivät jäljittelemään ja yhdistelemään muiden tekniikkaa omaansa ja tuomaan innovaatioita sekä teräs- että hopeatöihin.lähde?

Hountondjien kuuluisin seppä oli Daa Hountondji, joka erottautui muista poikkeuksellisella pukeutumisellaan ja metallin työstämisellään. Hän pukeutui eurooppalaisiin vaatteisiin ja hänen vaatevarastoonsa kuului englantilaisella leijonalla kuvioitu vaate. Häntä kutsuttiin jovoksi (valkoihoinen), koska hän pystyi valmistamaan mitä tahansa eurooppalaisten tekemää, kuten aseita tai taidetta.lähde?

Hountondjin suvulla oli asenien tuotannon monopoli Dahomeyn monarkian lopettamiseen asti. Hountondjin suvun kukoistus jatkui vielä Gezon seuraajan, kuningas Glelen (1858–1889) hallintoaikana.[2]

Asenit kansalle

Kuningas Glelen valtakauden loppuvaiheessa konfliktit ranskalaisten siirtomaavalloittajien kanssa lisääntyivät. Glelen poika, kuningas Béhanzin hallitsi viisi vuotta toiseen Ranskan Dahomeyn sotaan asti. Ranskalaiset hajottivat monarkian vuonna 1900. Vaikka ranskalaiset lakkauttivat kuninkuuden, he tukivat siitä huolimatta Dahomeyn kuningaskunnan sosiaalista kerrostumaa nimittämällä kuningassuvun jäseniä uuden hallinnon poliittisiksi päälliköiksi.lähde?

Fonien kulttuurinen käytäntö kuitenkin muuttui nopeasti Ranskan pakotteiden myötä. Asenin käyttö ja tuotanto avattiin kaikille yhteiskunnan jäsenille. Monarkian kaataminen toi tosiasiassa kuningasvallan ajalta peräisin olevan, pelkästään hovikulttuuriin liittyvän asenin käytön koko kansan käsiin.lähde?

Rituaaliesineitä myytävänä torilla, taustalla myös gbadota-tyylisiä aseneita. Helinä Rautavaaran kuva Dahomeysta vuonna 1966.

Aluksi kuitenkin syntyi sosiaalisia kerrostumia määritettäessä, keitä kunnioitetaan asenilla, ja heitä olivat ranskalaisten nimittämät uuden ajan päälliköt. Alun perinkin fonien yhteiskunnassa vain rikkaimmilla oli varaa asenien teettämiseen ja 1800-luvun lopulle asti aseneita tehtiin vain kalliista materiaaleista. 1900-luvulle tultaessa asenien käyttö yleistyi kaikilla fonien yhteiskunnan tasoilla. Maanviljelijät ja työläiset saattoivat tilata aseneita, jotka oli tehty teräksestä, hylätyistä peltipurkeista, pullonkorkeista ja kaikenlaisesta metalliromusta.lähde?

Myös asenin käyttötapa kuolleiden kunnioittamisessa muuttui. Aikaisemmin kunnioitettiin vain vainajia, joilla oli merkittävimpiä saavutuksia. Asenien uudemmassa käytössä siitä tuli väline, joka pääasiassa ilmaisee suvun jatkuvuutta ja yhtenäisyyttä.[2] Asenien käyttöä tutkinut Edna Bay kirjoittaa:

”Kuninkaallisen esi-isien asenien viesti esikoloniaalisella ajalla kohdistui valtiovallan näkyvyyteen, dynastian kuninkaiden ja kuningataräitien vahvuuksiin. Asenien koristeelliset kuvaelmat karkeasti otettuna 1800-luvun puolesta välistä 1920-luvulle ja 1970-luvulle kertovat sukujen sisäisistä suhteista läheisesti. Ne puhuvat hyvistä ystävistä, kuolleista ja kuolleiden ja elävien välisestä yhteydestä.”[6]

Uudempi käyttö

Angélique Kidjo, joka syntyi Ouidahissa Beninissä, kertoo muistelmassaan Spirit Rising perheensä asen -huoneesta.

Perheessäni tämä huone on pieni, ympyrän muotoinen maja, joka on punasavea. Se on sukumme talon sisäpihalla, pienen kadun varrella lähellä Ouidahin toria, josta isäni suku on kotoisin. Katto on poimutettua metallia ja sisäkatto on alhaalla, joten sisään pääsemiseksi pitää kumartua.[7]

Kidjo kertoo kotinsa asenista:

Asen on pieni metallinen jalake, jota käytetään eräänlaisena alttarina. Joka kerta, kun joku kuolee, henkilö esitetään pienessä, hienossa metallihahmossa. Se on symboli, joka yhdistyy hänen nimeensä, tai sananlaskuun, joka määrittelee häntä tai hänen harjoittamaansa ammattia. Esimerkiksi isäni sisko, joka ryhtyi hoitamaan heidän äitinsä vaatekauppaa, esitetään hänen käsissään olevilla saksilla. Figuriinit ovat peräisin sukupolvien takaa, aina sukumme alkuun asti ainakin kolmen vuosisadan – joten huone on täynnä niitä. Pienveistokset ruostuvat meri-ilmassa ja niitä peittää savipöly, mutta huonetta ei lakaista koskaan, sillä uskotaan että tomu on osa asenia, osa henkilön henkeä. Jos asen kaatuu ja rikkoontuu, henkilön henki elää vielä ikuisesti.[7]

Kuvia
  • Akati Akpene Kendo, Asen-alttari, 1800-luvun loppu, Brooklyn Museum.
    Akati Akpene Kendo, Asen-alttari, 1800-luvun loppu, Brooklyn Museum.
  • Kuva Adjaasin (Dahomey) alueelta, noin 1900.
    Kuva Adjaasin (Dahomey) alueelta, noin 1900.
  • Aseneita Strasbourgin Musée Vodoun Arbogast-kokoelmasta.
    Aseneita Strasbourgin Musée Vodoun Arbogast-kokoelmasta.
  • Vodou-pappi tarpeistoineen, kuten figuriineja ja fetissejä. Keskellä edessä asen-alttari.
    Vodou-pappi tarpeistoineen, kuten figuriineja ja fetissejä. Keskellä edessä asen-alttari.

Katso myös

Lähteet
  1. Clark V. Poling: Asen: Iron Altars of the Fon People of Benin. African Arts, 1986-02-XX, nro 2, s. 83. doi:10.2307/3336333. ISSN 0001-9933. Artikkelin verkkoversio.
  2. Chaya Krimmer: Ancestral Asen academia.edu. (englanniksi)}
  3. Fon Asen Royal Staffs www.hamillgallery.com. Viitattu 17.5.2021.
  4. Bay, Edna G.: Asen, Ancestors, and Vodun: Tracing Change in African Art. University of Illinois Press, 2008. ISBN 978-0-252-03255-4. (englanniksi)}
  5. Asen: Forged memories of iron in Dahomey Vodun (Musée Barbier-Mueller museon näyttelyn esittely) Geneva Live. 21.11.- 26.5.2019. Geneva Tourism. Arkistoitu 26.1.2019. Viitattu 25.1.2019. (englanniksi)
  6. Edna G. Bay: Asen, Ancestors, and Vodun, Tracing Change in African Art, s. 115. University of Illinnois Press, 2008.
  7. Kirjo, Angelique ja Wenrick, Rachel: Spirit Rising, My life, my music, s. 29,30. Harper Collins, 2014. ISBN 978-0-06207179-0. (englanniksi)

    Aiheesta muualla
    • Altar (Arkistoitu – Internet Archive), Smithsonian, National Museum of African Art
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.