Asemanseutu (Kempele)
Asemanseutu on Kempeleen keskustaajamassa seututien 847 itäpuolella sijaitseva asuinalue Pohjanmaan radan varrella.[1]


Alueen rakennuskanta koostuu suurimmaksi osaksi vanhoista omakotitaloista, mutta siellä on myös rivi- ja kerrostaloasuntoja. Asuntoja alueella vuonna 2020 oli 35, joista 29 kerrostalohuoneistoja.[2] Muun muassa alueella sijaitsevat Osuuskassan ja Metsärinteen talot ovat luokiteltu historiallisesti arvokkaiksi rakennetuiksi kulttuuriympäristöiksi. Osuuskassan talossa on toiminut aikoinaan muun muassa Kempeleen posti, Säästöpankki ja leipomo.[2]
Alueella sijaitsee Kempeleen rautatieasema, jossa matkustajaliikenne alkoi uudestaan 20. kesäkuuta 2016.[3] Junaradan varsi vanhoine pihoineen on kulttuurihistoriallisesti merkittävää aluetta.[2] Historiallisesti merkittävä Pohjanlahden rantatie on kulkenut alueen eteläosassa.[2] Asemanseudulla sijaitsi aiemmin Kempeleen vanha kunnantalo, joka käyttöikänsä päähän tulleena purettiin kesän ja syksyn 2019 aikana.[4] Puretulle alueelle tulee uuden kaavan mukaan muun muassa uusia asuinkerrostaloja ja liikehuoneistoja.[2]
Lähteet
- Tiivistyvän maankäytön Asemanseutu ja Ristisuo Kempeleen kunta. Viitattu 22.10.2020.
- Kempeleen asemakaavan muutos, kunnantalon alue, asemakaavaselostusluonnos (pdf) Kempeleen kunta. 30.9.2020. Viitattu 22.10.2020.
- Sirviö, Ari-Pekka: Kempeleen rautatieasema herää henkiin – junat pysähtyvät asemalla 20.6. alkaen Yle Uutiset. 9.5.2016. Viitattu 29.6.2016.
- Punkari, Pasi: Kempeleen kunnantalon purkaminen aloitettu – uusia suunnitelmia alueelle hiotaan vielä Yle Uutiset. 19.6.2019. Viitattu 22.10.2020.

Kempeleen alueista ja kylistä kertovat artikkelit |
Asemanseutu (kuntakeskus) · Hakamaa · Kirkonseutu · Juurussuo · Ketolanperä · Kuivalanperä · Rajakorpi · Vihiluoto · Väärälänperä · Ylikylä · Zatelliitti |
---|---|
Kempeleen asuinalueista kertovat artikkelit |
Kempeleen keskustaajaman asuinalueet (länsi) · Ylikylä (itä) |
Muuta Kempeleeseen liittyvää |
Honkasen lasten- ja nuortentalo · Kempelehalli · Kirjasto · Kotiseutumuseo · Köykkyrin virkistysalue · Meijeri · Mourunginjärvi · Pyhän Kolminaisuuden kirkko · Rautatieasema · Tiilitehdas · Vanha kirkko · Vanha pappila · Vesitorni · Zeppelin · Zimmari |

Alavieskan kirkonkylä • Asemanseutu (Kempele) • Haapajärven keskustaajama • Haapaveden keskustaajama • Hailuodon kirkonkylä • Iin Hamina • Kalajoen kirkonkylä • Kurenalus (Pudasjärvi) • Kuusamon keskustaajama • Kärsämäen kirkonkylä • Limingan kirkonkylä • Lumijoen kirkonkylä • Merijärven kirkonkylä • Muhoksen kirkonkylä • Nivalan keskustaajama • Oulaisten keskustaajama • Oulun keskustaajama • Pulkkilan kirkonkylä (Siikalatva) • Pyhäjoen kirkonkylä • Pyhäsalmi (Pyhäjärvi) • Pyhännän kirkonkylä • Raahen keskustaajama • Reisjärven kirkonkylä • Ruukki (Siikajoki) • Sievin kirkonkylä • Taivalkosken kirkonkylä • Tyrnävän kirkonkylä • Utajärven kirkonkylä • Vaalan kirkonkylä • Ylivieskan keskustaajama |
Katso myös: Luettelo Suomen taajamista • Luettelo Suomen kunnista |