Aselupa Suomessa

Aseluvan hakijan on oltava vähintään 18 vuotta täyttänyt. Jos aselupaa haetaan pistoolille, pienoispistoolille, revolverille tai pienoisrevolverille taikka niiden osalle on hakijan oltava vähintään 20 vuotta täyttänyt. Ennen vuoden 2011 aselakimuutosta aselupa voitiin myöntää myös 15 vuotta täyttäneelle. Hakijan tulee myös olla terveydentilansa ja käyttäytymisensä puolesta sopiva pitämään hallussaan ampuma-asetta ja aseen osaa. Esimerkiksi rikollinen menneisyys tai päihteiden väärinkäyttö voivat olla luvan saamisen este. Lisäksi asevelvollisen on esitettävä selvitys suoritetusta varusmies- tai siviilipalveluksesta. Jos palvelusta ei ole suoritettu, asevelvollisen on esitettävä määräys aloittaa palvelus taikka päätös palveluksesta vapauttamisesta, palvelusajankohdan siirrosta tai palveluksen keskeyttämisestä syineen.[2][21]

Jos aselupahakemus koskee pistoolia, pienoispistoolia, revolveria tai pienoisrevolveria on lisäksi annettava todistus aktiivisesta harrastuksesta.[4]

Jos aselupahakemus koskee ns. ERVA-pistoolia tai ns. ERVA-kivääriä on myös annettava todistus aktiivisesta harrastuksesta ja käyttötarkoituksen ollessa ampumaurheilu ja -harrastus, lisäksi todistus ampumaseuran jäsenyydestä.[4]

Aselupa voidaan antaa seuraaviin käyttötarkoituksiin:

1. metsästyslainsäädännön mukaan sallittu eläinten ampuminen;
2. ampumaurheilu ja -harrastus;
3. työ, jossa ase on välttämätön;
4. näytös, kuvaus tai muu vastaava esitys;
5. museossa tai kokoelmassa pitäminen;
6. muistoesineenä säilyttäminen;
7. merkinanto;
8. 15 vuotta vaan ei 18 vuotta täyttäneen, luvanhaltijan huollettavana olevan henkilön hallussapidettäväksi tarkoitetun haulikon, kiväärin, pienoiskiväärin tai yhdistelmäaseen säilyttäminen ja kuljettaminen.
9. vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetun lain (556/2007) 2 §:n 2 momentissa tarkoitettuna sotilaallisia valmiuksia palvelevana koulutuksena annettavan ampumakoulutuksen järjestäminen tai siihen osallistuminen 'pitkillä keskisytytteistä patruunaa ampuvilla itselataavilla kertatuliampuma-aseilla, joilla voidaan ampua yli 11 laukausta ilman uudelleenlatausta tai joiden lippaisiin mahtuu yli 10 patruunaa (ns. ERVA-kivääri)' tai niiden osilla. (ns. Reserviläislupa)

Muistoesineenä säilyttämiseksi lupa voidaan antaa muun kuin erityisen vaarallisen ampuma-aseen tai sen osan hankkimiseen yksittäisessä tapauksessa, jos hakija osoittaa ampuma-aseella tai aseen osalla olevan hänelle erityistä historiallista tai muuta muistoarvoa.[22]

Aselupaa haettaessa aktiivinen harrastus osoitetaan todistuksella ja sitä edellytetään ainoastaan seuraavilta ampuma-aseilta:

1. Pistoolilta
2. Pienoispistoolilta
3. Revolverilta
4. Pienoisrevolverilta
5. Itselataavaa kertatulta ja keskisytytteistä patruunaa ampuvalta lyhyeltä aseelta, jolla voi ampua yli 21 laukausta ilman uudelleenlatausta tai jonka lippaisiin mahtuu yli 20 patruuna (ns. ERVA-pistooli) ja
6. Itselataavaa kertatulta ja keskisytytteistä patruunaa ampuvalta pitkältä aseelta, jolla voi ampua yli yksitoista laukausta ilman uudelleenlatausta tai jonka lippaisiin mahtuu yli kymmenen patruunaa (ns. ERVA-kivääri).[4]

Ampuma-aseasetuksen ja -lain mukaan haettaessa lupaa ampumaurheilua ja -harrastusta varten pistooliin, pienoispistooliin, revolveriin, pienoisrevolveriin tai ns. ERVA-pistooliin harrastusta pidetään aktiivisena jos hakijalla on vähintään kymmenen harrastuskertaa luvan hakemista edeltäneiden kahden vuoden ajalta pistoolilla, pienoispistoolilla, revolverilla, pienoisrevolverilla, ilmapistoolilla tai ns. ERVA-pistoolilla. Harrastuskertana pidetään jonkin ampumaurheilulajin harjoittelua, kilpailemista, kilpailun toimihenkilönä toimimista, valmentamista tai kouluttamista ampuma-aseen käyttöön taikka osallistumista vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetussa laissa tarkoitettuun sotilaallisia valmiuksia palvelevaan ampumakoulutukseen ampuma-asetyypillä, johon aselupaa haetaan.[4][23]

Haettaessa lupaa ampumaurheilua ja -harrastusta varten ns. ERVA-kivääriin harrastusta pidetään aktiivisena jos hakijalla on luvan hakemista edeltäneen vuoden aikana ollut vähintään viisi harrastuskertaa sillä ampuma-asetyypillä, johon lupaa haetaan. Harrastuskertana pidetään jonkin ampumaurheilulajin harjoittelua, kilpailemista, kilpailun toimihenkilönä toimimista, valmentamista tai kouluttamista ampuma-aseen käyttöön taikka osallistumista vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetussa laissa tarkoitettuun sotilaallisia valmiuksia palvelevaan ampumakoulutukseen ampuma-asetyypillä, johon aselupaa haetaan.[4][23]

Haettaessa lupaa loukku- tai luolapyyntiä tai vastaavissa olosuhteissa tapahtuvaa metsästysharrastusta taikka haitallisten vieraslajien pyydystämistä ja tappamista varten pienoisrevolveriin tai kertatulitoimiseen pienoispistooliin on sen oltava aktiivista metsästyskausittain säännönmukaisesti jatkuvaa pyyntiä kyseisen riistanhoitoyhdistyksen alueen olosuhteet huomioon ottaen. Aktiivisuus on osoitettava riistanhoitoyhdistykselle esitettävällä selvityksellä tai suunnitelmalla loukuilla tai luolakoiralla tapahtuvasta metsästyksestä tai haitallisten vieraslajien pyydystämisestä ja tappamisesta.[4][24]

Haettaessa ns. Reserviläislupaa ns. ERVA-kivääriä varten, harjoittelua pidetään aktiivisena jos hakijalla on luvan hakemista edeltäneen vuoden aikana ollut vähintään viisi harjoittelukertaa sillä ampuma-asetyypillä, johon aselupaa haetaan. Näistä viidestä harjoittelukerrasta vähintään kahden on tullut tapahtua Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen järjestämässä sotilaallisia valmiuksia palvelevassa ampumakoulutuksessa. Lisäksi tarvitaan todistus hyväksytysti suoritetusta ampumakokeesta.[4][23]

Todistuksen aktiivisesta harrastuksesta antaa ampumaurheilua ja -harrastusta varten ampumaseurassa oleva luvan saanut ampuma-asekouluttaja. Loukku- tai luolapyyntiä tai vastaavissa olosuhteissa tapahtuvaa metsästysharrastusta taikka haitallisten vieraslajien pyydystämistä ja tappamista varten todistuksen aktiivisuudesta antaa riistanhoitoyhdistys. Ns. Reserviläislupaa varten todistuksen aktiivisesta harjoittelusta ja todistuksen hyväksytysti suoritetusta ampumakokeesta antaa Maanpuolustuskoulutusyhdistys.[4][25]

Ampumaseuran jäsenyyttä edellytetään ainoastaan, jos hakee ampumaurheilu ja -harrastus perusteella lupaa ns. ERVA-kivääriin tai ERVA-pistooliin.[4]

Jos haetaan lupaa 'itselataavaa kertatulta ja keskisytytteistä patruunaa ampuvaan pitkään aseeseen, jolla voi ampua yli yksitoista laukausta ilman uudelleenlatausta tai jonka lippaisiin mahtuu yli kymmenen patruunaa (ns. ERVA-kivääri)' tarvitaan todistus ampumaseuraan kuulumisesta edeltävän 12 kuukauden ajalta.[4]

Jos haetaan lupaa 'itselataavaa kertatulta ja keskisytytteistä patruunaa ampuvaan lyhyeen aseeseen, jolla voi ampua yli 21 laukausta ilman uudelleenlatausta tai jonka lippaisiin mahtuu yli 20 patruuna (ns. ERVA-pistooli)' tarvitaan todistus ampumaseuraan kuulumisesta edeltävän 12 kuukauden ajalta.[4]

Poliisi haastattelee henkilökohtaisesti aseluvan hakijaa kerran, kaksi kertaa tai ei kertaakaan. Ensimmäistä lupaa haettaessa poliisi haastattelee aina. Haastattelussa pyritään selvittämään aseen hyväksyttävä käyttötarkoitus, käyttöpaikka ja hakijan asenne ampuma-aseita, sekä ampumaturvallisuutta kohtaan.[19]

Haastattelun jälkeen, jos Poliisi harkitsee kielteistä päätöstä on aseluvan hakijalla mahdollisuus kuulemiseen, jossa henkilö voi perustella ja antaa mielipiteensä asiasta vapaamuotoisesti kirjallisesti tai suullisesti. Kuulemisesta ilmoitetaan aina erikseen.[26]

Se joka on täyttänyt 18 vuotta ja jolla on oikeus ampuma-aseen hallussapitoon, saa antaa ampuma-aseen välittömässä valvonnassaan käytettäväksi, mikäli hän kykenee tehokkaasti valvomaan ja ohjaamaan aseen käyttäjää siten, ettei aseen käyttämisestä aiheudu vaaraa.[28]

Ampuma-aselain mukaan ampuma-aseen, aseen osan, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten haltija on velvollinen pitämään kyseisistä asioista sellaista huolta, ettei aiheudu sellaista vaaraa jossa niitä voisi joutua asiattomien haltuun.[29]

Vaikka aseluvasta käytetäänkin puhekielessä virheellisesti nimitystä aseenkantolupa, ampuma-asetta ei pääsääntöisesti saa kuljettaa mukanaan liikkuessaan. Ampuma-asetta saa kuljettaa mukanaan yleisellä paikalla sekä tiloissa, joihin yleisöllä on pääsy, vain lataamattomana suojuksessa ja vain hyväksyttävän syyn nojalla. Tällaisia syitä voivat olla esimerkiksi ampumaradalle tai metsästyspaikalle kulkeminen ja aseen kuljetus asesepälle korjattavaksi tai muusta syystä aseliikkeeseen. Moottoriajoneuvossakaan asetta ei saa vapaasti kuljettaa. Ampuma-aselain mukaan aseen kuljettaminen on sallittu vain lataamattomana suojuksessa tai sijoitettuna suojattuun tilaan ja vain hyväksyttävän syyn nojalla. Ampuma-aselaissa ei kuitenkaan eritellä mitä "hyväksyttävät syyt" ovat.[30] Metsästyslaki vielä erikseen kieltää metsästysaseen kuljettamisen maastossa moottorikäyttöisessä ajoneuvossa.[31]

Jos ampuma-asetta säilytetään väliaikaisesti tulee ampuma-ase tai sen osa pitää lukitussa paikassa, muuten lukittuna taikka siten, että ase tai sen osa on luvanhaltijan tai muun kyseisen aseen hallussapitoon oikeutetun henkilön välittömässä valvonnassa. Kulkuneuvossa ampuma-asetta saa säilyttää vain väliaikaisesti aseen käyttö- tai kuljetustapahtumaan liittyen. Ampuma-aseen tulee tällöin olla lukitussa paikassa tai muuten lukittuna ja säilytettynä siten, että ase ei ole havaittavissa kulkuneuvon ulkopuolelta.[30]

Ampuma-aseen hallussapitoon työtä varten annettu lupa oikeuttaa kantamaan kyseisessä työtehtävässä vain ampuma-asetta tai sitä ominaisuuksiltaan vastaavaa asetta, jonka hallussapitoon lupa on annettu.[32]

Kotonakaan ampuma-asetta ei saa säilyttää miten vain, esimerkiksi ladattuna yöpöydän laatikossa tms. Ampuma-aselain 106 §:n mukaan: "Kun ampuma-asetta säilytetään muuten kuin tilapäisesti, on se säilytettävä:

1. luvanhaltijan vakituisessa asunnossa, muussa paikassa, jossa hän pysyvästi oleskelee, tai näihin kiinteästi liittyvässä tilassa, joka turvatasoltaan ja valvottavuudeltaan vastaa näitä;
2. toisen, kyseisen ampuma-aseen lainaamiseen oikeutetun henkilön luona 1 kohdassa tarkoitetussa paikassa tai tilassa;
3. 14 §:n 1 tai 2 kohdassa tarkoitetun asealan elinkeinon harjoittamiseen luvan saaneen elinkeinonharjoittajan hallussa; taikka
4. poliisilaitoksen hyväksymissä säilytystiloissa.

Jos ampuma-asetta säilytetään 1 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitetussa paikassa, se on säilytettävä sisäministeriön asetuksessa määritellyssä murtoturvallisessa ja lukitussa turvakaapissa, lukitussa paikassa tai muuten lukittuna siten, että ampuma-ase tai aseen osa ei ole helposti anastettavissa tai otettavissa luvattomasti käyttöön. Ampuma-ase voidaan tällöin säilyttää myös siten, että muu aseen osa kuin äänenvaimennin säilytetään erillään lukittuna edellä mainitulla tavalla ja loput aseen osat siten, etteivät ne ole helposti anastettavissa tai otettavissa luvattomasti käyttöön."[33]

Ampuma-aselaki määrää lisäksi seuraavaa: "Jos säilytettävänä on erityisen vaarallinen ampuma-ase tai yli viisi ampuma-asetta, on aseet säilytettävä sisäministeriön asetuksessa määritellyssä murtoturvallisessa ja lukitussa turvakaapissa. Turvakaappia ei kuitenkaan edellytetä, jos aseiden säilytyspaikan poliisilaitos on hyväksynyt säilytystilat."[33]

Aselaki määrittelee ampuma-aseiden tyypit seuraavasti:[34]

Ampuma-aseiden toimintatavat:[35]

Lyhyellä ampuma-aseella tarkoitetaan ampuma-asetta, jonka kokonaispituus on enintään 600 millimetriä tai jonka piipun pituus on enintään 300 millimetriä.[36]

Pitkällä ampuma-aseella tarkoitetaan kaikkia muita ampuma-aseita kuin lyhyitä ampuma-aseita.[36]

Ampuma-aselaki määrittelee tarpeeksi pienet aseet "taskuaseeksi". Taskuaseella tarkoitetaan sellaista ampuma-asetta, ei kuitenkaan kaasuasetta, joka mahtuu suorakulmaiseen, sisämitoiltaan 130 × 180 millimetrin suuruiseen laatikkoon siten asetettuna, että aseen piippu ja perä ovat laatikon pohjan tason suuntaisina. Lupa taskuasetta tai sen osaa varten voidaan antaa museossa tai kokoelmassa pitämiseen, muistoesineenä säilyttämiseen sekä työhön, jossa ase on välttämätön.[37][38]

Seuraavat ampuma-aseet luokitellaan "erityisen vaaralliseksi":

1. Sinko, kranaatinheitin, takaaladattava tykki sekä rakenteeltaan ja käyttötarkoitukseltaan vastaava ampuma-ase sekä ohjus- ja raketinheitinjärjestelmä.
2. Sarjatuliase.
3. Muuksi esineeksi kuin ampuma-aseeksi naamioitu ampuma-ase.
4. Ampuma-ase, joka on alun perin valmistettu toimimaan sarjatulella mutta joka on muunnettu toimimaan kertatulella, lippaallisella kertatulella tai itselataavalla kertatulella.
5. Lyhyt keskisytytteistä patruunaa ampuva itselataava kertatuliase, jolla voidaan laukaista yli 21 patruunaa ilman uudelleenlatausta, jos siinä on kiinteä latauslaite, jonka kapasiteetti on yli 20 patruunaa, tai irrotettava latauslaite, jonka kapasiteetti on yli 20 patruunaa.
6. Pitkä keskisytytteistä patruunaa ampuva itselataava kertatuliase, jolla voidaan laukaista yli 11 patruunaa ilman uudelleenlatausta, jos siinä on kiinteä latauslaite, jonka kapasiteetti on yli kymmenen patruunaa, tai irrotettava latauslaite, jonka kapasiteetti on yli 10 patruunaa
7. Lyhyt itselataava kertatuliase, joka on kahdella kädellä olkapäätä vasten tuettavaksi taikka muutoin kahden käden otteella ammuttavaksi suunniteltu ja valmistettu.

Lupa kohdan 1-2 ja 4-7 erityisen vaaralliseen ampuma-aseeseen taikka niiden osaa varten voidaan antaa vain asekeräilijälle, erityisestä syystä työhön jossa ase on välttämätön sekä näytöstä, kuvausta tai muuta vastaavaa tarkoitusta varten.

Lisäksi lupa kohdan 6 erityisen vaaralliseen ampuma-aseeseen taikka niiden osaa varten voidaan antaa myös vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetun lain 2 §:n 2 momentissa tarkoitetun Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen sotilaallisia valmiuksia palvelevan ampumakoulutuksen järjestämistä tai siihen osallistumista varten.

Lisäksi lupa kohdan 5 ja 6 erityisen vaaralliseen ampuma-aseeseen taikka niiden osaa varten voidaan antaa myös luonnolliselle henkilölle ampumaurheilua varten sekä yhteisölle tai säätiölle urheiluammuntakoulutusta varten.

Lisäksi lupa kohdan 3 erityisen vaaralliseen ampuma-aseeseen taikka niiden osaa varten voidaan antaa vain erityisestä syystä.[39][40]

Suomessa oli 19. lokakuuta 2007 lähtien käytössä aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohje, jolla pyritiin siihen, että luvanhakuprosessi olisi ollut mahdollisimman samanlainen eri paikkakunnilla. Ohje ei kuitenkaan ollut sitova, eikä ainakaan käytännön tasolla toimivakaan. AYO on vuonna 2013 purettu poliisihallinnon toimesta ja poliisiviranomaisia on ohjeistettu nojaamaan lupapäätöksentekoprosessissa ampuma-aselakiin.[41] [42]

Soveltuvuustesti oli käytössä vuosina 2011-2017. Soveltuvuustestillä arvioitiin henkilön taipumusta muun muassa itsetuhoisuuteen ja väkivaltaisiin tekoihin. Testi ei yksin ratkaissut aseluvan saantia vaan se oli yksi osa aineistoa, jota käytettiin kokonaisharkinnassa. Testi oli tietokonepohjainen 267 kyllä/ei-väittämää sisältävä profilointi. Testi oli voimassa kolme vuotta, jonka aikana sitä ei tarvinnut suorittaa uudelleen. Testi voitiin myös korvata lääkärin tai psykologin antamalla puoltolausunnolla hakijasta, joka ei ollut kuutta kuukautta vanhempi. Jos testiä ei saanut hyväksytysti läpi voi poliisi pyytää lisäselvitystä ja lääkärin- tai psykologintodistusta.[43]

Ampuma-aseista säädettiin ensimmäisen kerran vuonna 1903 väliaikaisella "asetuksella ampuma-aseitten ja ampumatarpeiden kuin myöskin räjähdysaineitten myymisestä ja säilyttämisestä sekä maaliinampumisratojen perustamisesta", jonka ensimmäisessä pykälässä määrättiin seuraava: "Rihlattujen pianampuvain (makasiini- y.m.s.) kiväärien sekä niihin kuuluvain patruunien säilyttäminen, ilman erityistä lupatodistusta Kuvernööriltä, on kielletty." Asetuksen kolmannessa pykälässä määrättiin lisäksi seuraavaa: "Ampuma-aseista ja ampumatarpeista saadaan rihlattuja pianampuvia (makasiini- y.m.s.) kivääriä, niihin kuuluvia patruuneja sekä dynamiittia myydä ainoastaan henkilöille, jotka esiinnäyttävät ostajan nimelle asetetun lupatodistuksen Kuvernööriltä sellaisten tavarain ostamiseen, eikä kauppa saa käsittää suurempaa määrää kuin minkä lupatodistus osoittaa." Asetuksessa ei annettu hakijalle mitään lupaehtoja eikä käyttötarkoituksia. Asetuksessa säädeltiin myös ampuma-aseiden ja räjähteiden kauppaa, sekä ampumaratojen perustamista. Asetus ei koskenut sotilashenkilöitä eikä virkamiehiä jotka säännösten nojalla tarvitsivat ampuma-aseita. Se säädettiin Suomen kenraalikuvernöörin, Nikolai Bobrikovin, ehdotuksesta ja oli voimassa "asetuksen toimenpiteistä valtiollisen järjestyksen ja yleisen rauhan säilyttämiseksi Suomessa" voimassaoloajan, eli kolme vuotta vuoteen 1906.[44][45]

Vuonna 1906 säädettiin väliaikainen asetus jonka voimassa ollessa sai tuoda maahan ainoastaa rihlaamattomia kivääreitä, sekä vielä erikseen kiellettiin tuomasta rihlattuja kivääreitä, kaikenlaisia revolvereita ja pistooleita. Asetus oli kerrallaan voimassa vuoden, laskettuna 1. päivästä syyskuuta. Asetusta jatkettiin vuonna 1907, 1908 ja 1909. Vuonna 1909 lisäksi asetusta muutettiin koskemaan myös erikseen kiellettyjen aseiden ampumatarpeita. Asetuksen voimassaoloaika päättyi vuonna 1910.[46]

Täyttämätön aseen lupatodistus vuodelta 1916.

"Armollinen asetus ampuma-aseiden ja ampumatarpeiden ostamisesta ja hallussapidosta sekä ampumaratojen laittamisesta ja kunnossapidosta" oli ensimmäinen pysyväksi tarkoitettu aseasetus. Kyseisen asetuksen ensimmäinen pykälä: "Ampuma-aseiden ynnä niihin kuuluvain ampumatarpeiden ostaminen, hallussapito ja mukanaankantaminen ilman asianomaisen viranomaisen antamaa erityistä lupaa olkoon kielletty." Luvan ikärajaksi annettiin 15 vuotta. Vajaavaltaisille 15 vuotta täyttäneille annettiin myös lupa, mutta vain sileäksi porattuihin kivääreihin ja vanhempiensa tai holhoojiensa läsnä ollessa. Aseenostolupa oli voimassa vain kolme kuukautta antopäivästä ja sen myönsi sen läänin kuvernööri missä hakijan vakituinen asuinpaikka oli. Aseita ja ampumatarpeita sai myydä vain varastoista ja myyntimakasiineista ja vain kuvernöörin antamalla luvalla. Myyjien piti pitää kirjaa myymistään aseista ja ampumatarpeista, sekä kenelle oli myynyt ja mitä oli myynyt.[47]

Kuvernöörillä oli oikeus pakottaa myyjien luovuttamaan varastoissaan olevat aseensa ja ampumatarpeensa kansallisen turvallisuuden nimissä viranomaisille tai kuvernöörin määräämien henkilöiden huostaan.[47]

Asetuksessa olevat säännökset jotka koskivat ampuma-aseiden ja ampumatarpeiden ostoa, hallussapitoa ja mukanaankantamista eivät koskeneet sotapalveluksessa olevia henkilöitä eikä virkamiehiä jotka olivat velvoitettuja lain mukaan pitämään asetta. Nämä henkilöt olivat oikeutettuja ostamaan ampuma-aseita ja ampumatarpeita päällystönsä lupatodistuksella.[47]

Asetuksessa säädettiin myös ampumaratojen laittamisesta ja kunnossapidosta. 14 pykälä: "Yhdistykset ja yksityiset henkilöt saavat laittaa ampumaratoja ja ampumapaviljonkeja ainoastaan hankittuaan siihen asianomaiselta kuvernööriltä luvan. Lupa ampumaradan laittamiseen annettakoon ainoastaan sellaiselle yhdistykselle, jonka säännöt Keisarillinen Suomen Senaatti on hyväksynyt."[47]

Kuvernöörin piti tarkastaa oliko paikka yleisen turvallisuuden kannalta sovelias ja määrättävä pisin matka johon sai ampua. Radan omistaja oli velvollinen ilmoittamaan Poliisille hyvissä ajoin kilpailuista ja harjoituksista johon osallistui enemmän kuin kymmenen henkeä.[47]

Asetus kumottiin suurelta osin vuonna 1918 ja lopullisesti vuonna 2015 kun ampumaratoja koskevat pykälät kumottiin.[48]

Vuonna 1918 säädetty asetus oli nimeltään "Asetus ampuma-aseista". Kyseisen asetuksen ensimmäinen pykälä: "Ampuma-aseiden ynnä niihin kuuluvain ampumatarpeiden hankkiminen, hallusapito ja kantaminen ilman asianomaisen poliisiviranomaisen antamaa erityistä lupaa on kielletty. Ampuma-aseella käsitetään jokaista sellaista asetta, joka on tarkoitettu ammuksien laukaisemista varten." Lisäksi ote kolmannesta pykälästä: "Jos poliisiviranomainen yleisen järjestyksen ja yhteiskunnallisen turvallisuuden kannalta oman harkintansa mukaan katsoo voivansa anomukseen myöntyä, on hakijalle annettava lupatodistus..." Lupahakemuksessa oli oltava valtion virkamiehen tai kahden luotettavan henkilön antama kirjallinen suositus. Anomuksessa oli lisäksi mainittava pääasiallinen tarkoitus, sekä muita aseeseen liittyviä tietoja. Hakijan oli lisäksi oltava vähintään 15 vuotta vanha, jos henkilö oli vajavaltainen ja 15 vuotta vanhempi oli oltava myös vanhempien tai holhoojien suostumus. Asetus ei koskenut maa- ja merisotaväen, sekä poliisilaitosten palveluksessa olevia henkilöitä, jotka oli oikeutettu hankkimaan, hallussapitämään ja kantamaan ampuma-aseita ja ampumatarpeita päällystönsä lupatodistuksella. Asetus ei myöskään koskenut luvalla toimivien suojeluskuntien ja ampuma-yhdistysten jäseniä. Kuukauden kuluttua asetuksen voimaantulemisesta jokainen jolla oli ampuma-ase tai ampumatarvikkeita oli velvollinen hakemaan oikeutta niiden hallussapitoon vaikka henkilöllä olisikin ollut aiemmin myönnetty lupa. Asetuksella lisäksi kumottiin mitä ampuma-aseiden ja ampumatarpeiden hankkimisesta, hallussapidosta ja kantamisesta ennen oli ollut säädetty. Vuonna 1931 asetusta muutettiin siten, että ampuma-aseiksi luokiteltiin myös kaasupistoolit, kaasupanosten laukaisemiseen tarkoitetut laitteet, sekä valopistoolit. Asetus oli voimassa vuoteen 1933.[49][50]

"Asetus ampuma-aseiden ja ampumatarpeiden kaupasta." säädettiin vuonna 1918. Asetuksen ensimmäinen pykälä: "Ampuma-aseiden ja ampumatarpeiden kauppaa harjoittakoon ainoastaan liike, joka siihen on saanut maaherralta luvan." Hakijan oli jätettävä kirjallinen anomus maaherralle ja todistuksen siitä, että oli Suomen kansalainen ja oikeutettu harjoittamaan ilmoitusvelvollista elinkeinoliikettä. Liikkeen omistajan oli pidettävä kahta kirjaa, joista ensimmäiseen oli kirjattava kaikki liikkeeseen vastaanotetut ampuma-aseet ja ampumatarvikkeet sekä milloin ja mistä ne oli saatu. Toiseen kirjaan oli merkittävä kenelle, koska ja mitä oli myyty sekä ostajan koko nimi, osoite, kuka oli luvan myöntänyt sekä lupanumero. Ampuma-aseita ja ampumatarpeita sai myydä ainoastaan sille kenellä oli ostolupatodistus. Viimeistään kuukauden kuluttua asetuksen voimaantulosta oli jokaisen liikkeen haettava maaherralta lupaa, vaikka hakijalla olisi ollut aikaisempien säädösten mukainen lupa. Asetuksella myös kumottiin mitä ampuma-aseiden ja ampumatarpeiden kaupasta ennen oli ollut säädetty. Asetus oli voimassa vuoteen 1933.[51]

Vuonna 1918 annettiin myös "Suomen Senaatin päätös jolla kielletään ampuma-aseiden ja ampumatarpeiden maahantuonti ilman Senaatin lupaa." Päätöksellä kiellettiin ampuma-aseiden sekä ampumatarpeiden maahantuonti ilman Senaatilta hankittua lupaa. Kielto ei koskenut Hallitukselle ja Suomen puolustuslaitoksen Ylipäällikölle lähetettyjä aseita ja ampumatarpeita. Päätös oli voimassa vuoteen 1933.[52]

Vuonna 1933 säädettiin ensimmäisen kerran ampuma-aseista lailla. Kyseisen "laki ampuma-aseista ja ampumatarpeista" ensimmäinen pykälä: "Ampuma-aseiden ja ampumatarpeiden valmistus, maahantuonti, kauppa, hankkiminen ja hallussapito on sallittu ainoastaan siihen annetulla luvalla. Annettu lupa voidaan peruuttaa, jos syytä siihen harkitaan olevan." Lisäksi laissa määrättiin lähinnä käytännöistä miten toimitaan jos luvat peruutetaan, sekä erinäisiä rangaistuksia ampuma-aseisiin liittyen. Laissa myös määrättiin hakemaan lupaa, vaikka hänellä olisikin aiempien säädösten mukainen lupa viimeistään kolmen kuukauden kuluttua lain voimaanastumisesta. Kyseistä lakia muutettiin kolme kertaa vuosina 1953, 1982 ja 1986. Laki oli voimassa vuoteen 1998.[53]

Vuoden 1933 ampuma-aselain myötä ja nojalla säädettiin myös "asetus ampuma-aseista ja ampumatarpeista", jossa määriteltiin tarkemmin ampuma-aseiden valmistuksesta, maahantuonnista, kaupasta, lupamenettelystä ja rangaistuksista. Kyseisen asetuksen ensimmäinen pykälä: "Ampuma-aseilla tarkoitetaan kaikki sellaisia aseita, joilla räjähdysainetta käyttäen voidaan ampua laukauksia siten, että siitä voi aiheutua hengenvaaraa tai terveydelle vahinkoa. Ampuma-aseiksi luetaan myös kaasupistoolit sekä muut kaasupanosten laukaisemista varten tarkoitetut laitteet ynnä valopistoolit. Aseina ei pidetä vanhoja ampuma-aseita, joita muisto- tai koriste-esineinä säilytetään julkisissa kokoelmissa tai yksityisissä kodeissa." Asetuksessa myös määrättiin, että aseen hankintaan oli haettava lupaa kotikunnan poliisiviranomaiselta kirjallisesti ja hakijan oli oltava tunnetusti luotettava ja huolellinen, sekä oli oltava hyväksyttävä syy aseelle. Jos hakemus koski taskuasetta tai kaasuasetta oli luvan myöntämisessä noudatettava eritystä varovaisuutta ja harkintaa, sekä kiinnitettävä huomiota siihen oliko hakijan luonteenominaisuuksien tai elämäntapojen perusteella aihetta epäillä, että hakija käyttäisi asetta väärin. Hakijan oli lisäksi oltava vähintään 15 vuotta vanha. 15-17-vuotiaalla oli oltava holhoojan suostumus ja lupa voitiin myöntää ainoastaan metsästykseen tai tarkkuusammuntaan. 18-20-vuotiaalle voitiin holhoojan suostumuksella antaa lupa myös muunlaiseen aseeseen. Hankintalupatodistukseen oli merkittävä luvansaajan nimi, ammatti, kotipaikka ja ampuma-aseen laatu ja lukumäärä. Hankintalupa oli voimassa 60 päivää. Ase oli näytettävä poliisille ja samalla haettiin hallussapitolupaa. Hallussapitolupaan oli merkittävä luvansaajan nimi, ammatti ja kotipaikka, aseen laatu, väljyys(kaliiperi), tehtaan merkki, valmistenumero sekä liike josta ase oli ostettu. Hallussapitolupa myönnettiin toistaiseksi voimassa olevana, erityisestä syystä se annettiin määräajaksi. Hallussapitolupa oikeutti myös aseen kantamiseen, mikäli sitä ei jokin toinen säädös erikseen tietyissä tilaisuuksissa kieltänyt. Hallussapitoluvan haltija oli velvollinen pitämään aseesta sekä siihen kuuluvista ampumatarpeista sellaista huolta, etteivät ne joudu lasten tai asiattomien henkilöiden haltuun. Lisäksi oli myös haettava lupa ampumatarpeiden hankkimiseen. Ampuma-aseen sai lainata vain sille, jolla oli oikeus aseen hallussapitoon. Alle 15-vuotias sai holhoojan valvonnan alaisena käyttää ampuma-asetta. Asetuksessa määrättiin lisäksi, että päätöksestä voi valittaa maaherralle ja maaherran päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Asetuksella myös kumottiin edelliset vuonna 1918 säädetyt ampuma-aseasetukset ja vuonna 1918 säädetty senaatin päätös maahantuonnista. Asetus oli voimassa vuoteen 1998.[54]

Asetus ei koskenut valtion viranomaisia tai puolustuslaitoksessa palvelevia, jotka virkansa takia käyttivät ampuma-aseita. Asetus ei myöskään koskenut suojeluskuntiin kuuluvia henkilöitä, vaan niistä määrättiin erillisellä asetuksella.[54]

Asetusta muutettiin seitsemän kertaa vuosina 1946, 1977, 1978, 1979, 1983, 1986 ja 1989. Vuonna 1946 asetukseen lisättiin kohta, jolla taskuaseen tai sotilasaseen sai myöntää vain, jos ase oli viran, toimen tai ammatin vuoksi välttämätön. Asetuksessa muutettiin myös ikärajoja siten, että hakijan oli oltava vähintään 15-vuotias, mutta 15-20-vuotiaalle voitiin myöntää holhoojan suostumuksella lupa vain metsästykseen ja tarkkuusammuntaan. Lisäksi asetuksesta poistettiin kohdat suojeluskunnista. Vuonna 1977 muutettiin lähinnä sanamuotoja ampuma-aseiden maastaviennistä koskevassa pykälässä. Vuonna 1978 lisättiin momentti, jolla lääninhallitus voi hakemuksesta myöntää poikkeuksia ampumaurheilussa tarvittavien ja muidenkin aseiden hankkimisesta annetuista määräyksistä. Vuonna 1979 muutettiin ensimmäistä pykälää, jolloin myös kaasupanosten laukaisemiseen verrattavat laitteet luokiteltiin ampuma-aseiksi. Vuonna 1983 muutettiin lähinnä sanamuotoja ja annettiin lupa hankkia ampumatarpeita hallussapitoluvalla. Vuonna 1986 tuli paljon muutoksia. Kivääriä, haulikkoa ja näiden yhdistelmää pidettiin helposti kätkettävänä, jos sen kokonaispituus oli alle 84 senttimetriä tai piipun pituus alle 45 senttimetriä, ja kaikkiin rajat alittaviin aseisiin, tai jos aseen halusi muokata rajojen alittaviin mittoihin, oli haettava lupa. Poliisin oli lisäksi kaikissa tapauksissa noudatettava erityistä varovaisuutta ja harkintaa sekä kiinnitettävä huomiota myös siihen, onko hakijan luonteenominaisuuksien ja elämäntapojen tai muiden seikkojen perusteella aihetta epäillä, että hakija käyttäisi ampuma-asetta väärin. Ikärajoja muutettiin siten, että hakijan oli oltava vähintään 15-vuotias, mutta 15-17-vuotiaalle voitiin huoltajien suostumuksella antaa lupa vain metsästykseen ja tarkkuusammuntaan. Aseen lainaamista henkilölle, jolla ei ole hallussapitolupaa, koskevaa pykälää muutettiin siten, että 18-vuotias, jolla on hallussapitolupa, voi välittömässä valvonnassaan antaa aseen lainaksi metsästykseen ja maaliinampumiseen myös sille, jolla ei ole hallussapitolupaa, alle 15-vuotiaalle kuitenkin vain huoltajan läsnä ollessa. Lisäksi poistettiin pykälät, joissa määrättiin rangaistukset asetuksen rikkomisesta. Vuoden 1989 muutoksen jälkeen valopistooleita ei enää luokiteltu ampuma-aseiksi.[55]

Vaikka asetuksessa ei määritelty hyväksyttäviä käyttätarkoituksia, oli niitä kuitenkin käytännössä enemmän kuin vuoden 1998 ampuma-aselaissa. Myönnettyjen hallussapitolupien käyttötarkoitukset osuuksineen vuonna 1995: Metsästys 51,5%; urheiluammunta 21,1%; suojelu 6,5%; keräily 10,9%; muu peruste 5,6%; muihin perusteisiin kuuluu vahinkoeläinten hävittäminen, metsästyskoirien harjoituttaminen, aseiden esittely ja testaus, teurastus, tehostekäyttö teatterissa tai elokuvien kuvaamisen yhteydessä, muistoesineenä säilyttäminen ja maastavienti.[10]

"Asetus puolustuslaitoksessa palvelevien ja suojeluskuntiin kuuluvien henkilöiden ampuma-aseista ja ampumatarpeista" oli asetus jolla säädeltiin puolustuslaitoksessa palvelevien sekä suojeluskuntiin kuuluvien henkilöiden aseista. Asetuksen ensimmäinen pykälä: "Ampuma-aseita ja ampumatarpeita, joita puolustuslaitoksessa palvelevat henkilöt virkansa takia käyttävät tai suojeluskuntiin kuuluvat henkilöt suojeluskuntatehtäviinsä kuuluvana aseistuksena tarvitsevat, ovat sotilaskivääri, pistooli ja pienoiskivääri sekä näihin tarkoitetut ampumatarpeet. Edellisessä momentissa mainittujen henkilöiden aseistukseen voi sen ohella kuulua ampumataidon kehittämiseksi tarkoitettuja erikoiskiväärejä ja -pistooleja." Luvan kyseisiin aseisiin antoi puolustuslaitoksen virassa tai toimessa olevalle joukko-osaston komentaja, viraston tai laitoksen päällikkö. Suojeluskuntaan kuuluvalle luvan antoi asianomainen paikallis- tai sitä ylempi päällikkö. Vaikka kyseistä asetusta ei koskaan muutettu, niin suojeluskuntaa koskevat kohdat eivät enää olleet vuoden 1946 ampuma-aseasetuksen muutoksen jälkeen pitäviä. Asetus oli voimassa vuoteen 1998.[56]

Vuoden 1940 asetuksen "sisältävä eräitä poikkeussäännöksiä ampuma-aseiden ja ampumatarpeiden hallussapidosta" ensimmäinen pykälä: "Poliisiviranomaisen määräyksestä on henkilö, joka ei virkansa, toimensa tai hänelle annetun erikoisen tehtävänsä vuoksi tarvitse ampuma-asetta ja ampumatarpeita, velvollinen kuittia vastaan luovuttamaan hallussaan olevat ampuma-aseet ja ampumatarpeet toistaiseksi viranomaisten haltuun." Asetuksessa lisäksi määrättiin, että Valtioneuvoston määräämällä alueella, jolla erityiset sotilaalliset toimet ovat tarpeen on hallussapitoluvan lisäksi oltava erikoislupa jonka myönsi poliisipiirin päällikkö. Erityisessä tapauksessa erikoisluvan antoi myös oleskelupaikkakunnan poliisiviranomainen. Erikoislupa annettiin määräajaksi ja määrätyin ehdoin. Asetus säädettiin sotatilasta annetun lain nojalla ja se kumottiin vuonna 1945 annetulla asetuksella "sisältävä eräitä poikkeussäännöksiä ampuma-aseiden ja ampumatarpeiden hallussapidosta sekä räjähdysaineitten käyttämisestä."[57]

Vuoden 1944 laki "ampuma-aseen hallusapitoluvan hankkimisesta eräissä tapauksissa" oli säädös jolla velvoitettiin jokainen jolla oli ampuma-ase ilman asianomaista hallussapitolupaa hakemaan siihen lupaa viimeistään 30 päivän kuluttua lain voimaanastumisesta. Se joka rikkoi lakia oli tuomittava sakkoon tai vankeuteen taikka jos asianhaarat olivat erittäin raskauttavia, kuritushuoneeseen enintään kolmeksi vuodeksi. Henkilöä ei kuitenkaan saanut tuomita aikaisemmista laiminlyönneistä hankkia hallussapitolupaa jos hän haki lupaa säädetyn ajan aikana.[58]