Aseenkanto

Alkukantaisissa yhteisöissä aseenkantoa ei ole yleensä rajoitettu. Sääty-yhteiskunnissa aseidenkanto-oikeus oli yleensä rajattu vain vapaille miehille tai ainoastaan yläluokalle.

Vanhoja metsästyskiväärejä Suur-Savon museossa.

Suomessa tuliaseiden omistaminen on luvanvaraista eikä yleistä perustuslakiin perustuvaa aseenkanto-oikeutta ole. Suomessa on käytössä aseen hallussapitolupa. Yksityishenkilöt eivät saa kantaa aseita julkisilla paikoilla tai paikoissa joihin on kaikilla julkinen pääsy, ilman että aseen kuljettamiselle on lain tarkoittama hyväksyttävä syy. Laki ei varsinaisesti määritä sitä mikä on "hyväksyttävä syy" puhuttaessa aseen kantamisesta. Asetta tulee aselain mukaan kuljettaa lataamattomana suojuksessa. Esim. metsästystilanteessa ase saa kuitenkin olla ladattuna ja näkyvissä myös alueilla johon muilla on avoin pääsy jokamiehenoikeuden nojalla. Tällöin puhutaan kantamisesta.

Kantamisen ja kuljettamisen suurin ero onkin että kantamisessa ase on kiinteästi haltijansa kehoa vasten, kuljettamisessa ase on siihen tarkoitetussa laukussa tai vastaavassa kantolaitteessa.

Käytännössä mahdolliset aseluvan lupaehdot voivat vaikuttaa rajoittavasti kantamiseen.

Myös kaasusumuttimen hallussapito vaatii kaasusumutinluvan poliisilta.[1][2] Vuonna 2010 korkein oikeus linjasi, ettei kaasusumutin ole ampuma-ase.^lähde?

Periaatetasoisen lainsäädännön on kritisoitu aiheuttavan oikeusepävarmuutta ja mahdollistavan viranomaisten mielivallan toteutumisen.

Vaikka teräaseet ja työkalut eivät vaadikaan lupaa, on niidenkin kantaminen julkisella paikalla ilman selvää hyväksyttävää perustetta kielletty (ks. järjestyslaki).

Yhdysvalloissa on hyvin laaja käsiaseiden kanto-oikeus perustuen perustuslain toiseen lisäykseen vuodelta 1791. Tulkinta tosin vaihtelee osavaltioittain. Jotkin osavaltiot kieltävät aseiden kantamisen piilossa, jotkin taas kieltävät aseiden kantamisen näkyvillä. Jotkin osavaltiot vaativat aseen kantamiseen piilossa erityisen luvan, jotkin eivät. Joissain kaupungeissa ja piirikunnissa käsiaseiden kantaminen tai jopa omistaminen on ollut kiellettyä, tärkeimpinä Washington DC, Chicago ja sitä ympäröivä Cook County, New York City ja Kalifornian suurkaupungit. Yhdysvaltain korkein oikeus linjasi kesällä 2010 niin, että osavaltiot eivät voi rajoittaa kansalaisten perustuslaillista aseenkanto-oikeutta. Korkeimman oikeuden tulkinnan mukaan jokaisella kansalaisella on oikeus omistaa ja kantaa asetta, eikä sitä voi rajoittaa kaupunki- tai osavaltiokohtaisesti.[3] Tavanomaisia ampuma-aseita ei rekisteröidä.

Georgian osavaltiossa oleva Kennesaw on tunnettu siitä, että siellä lain mukaan jokaisessa taloudessa on oltava ase ja ammuksia, tietyin poikkeuksin.[4]

Kriminologi Gary Kleckin tutkimuskatsauksen 41 tutkimuksesta puolet löysi yhteyden aseenomistuksen ja henkirikosten välillä. Laadukkaimmista tutkimuksista vain harva löysi yhteyden. Vain kuusi tutkimusta otti huomioon yli viisi tilastollisesti merkitsevää sekoittavaa muuttujaa, ja yksikään näistä ei osoittanut tuliaseiden lisäävän väkivaltaa. Yksitoista makrotason tutkimusta osoitti rikollisuuden lisäävän aseiden hankkimista, useimmat pätevin kausaation suuntaa osoittavin menetelmin, Grangerin testillä tai instrumenttimuuttujilla. Mahdollisia syitä sille, että runsaampi aseenomistus ei lisää tappoja, että nämä omistajat eivät yleensä ole rikollisia tai he jopa ovat potentiaalisia uhreja, jolloin ase suojaa rikoksilta.[5]

Yhdistyneessä kuningaskunnassa on länsimaiden tiukimpia aselainsäädäntöjä. Siellä yksityishenkilö saa omistaa vain metsästykseen ja tiettyihin, hyvin harvoihin ampumaurheilulajeihin sopivia ampuma-aseita. Lyhyet käsituliaseet on kategorisesti kielletty, kerätty kansalaisilta pois ja hävitetty.

• Aseen hallussapitoluvan anominen Suomessa
• Järjestyslaki
• Yhdysvaltain perustuslain toinen lisäys
• Linnadoktriini