Arvid Kokko

Hänen äitinsä oli Eeva Stiina Kokko (eli Kokkonen).[1][2]

Kokko kävi kansakoulun.[1][2] Nuoruudessaan Arvid Kokko eli urheilu-uralla jo Arvi Kokkonen oli 1910-luvulla Suomen parhaita pitkän matkan juoksijoita. Hän vei maastojuoksun ensimmäiset Suomen mestaruudet vuosina 1913 ja 1914. Molemmilla kerroilla hän oli myös voittamassa joukkuekilpailun Kuopion Riennolle. Kesällä 1913 Kokkonen juoksi Suomen kärkiajat 5 000 metrillä 15.32,6 ja 10 000 metrillä 32.24,0, mutta ei osallistunut SM-kisoihin. Vuotta myöhemmin hän sijoittui SM-kilpailuissa 5 000 metrillä viidenneksi ja 10 000 metrillä neljänneksi edustaen aikansa vahvaa suomalaista kestävyysjuoksuseuraa Helsingin Jyryä. Kauden parhaiksi ajoiksi tulivat 15.33,1 ja 32.24,6. Syyskuussa 1914 Kokkonen saavutti tunninjuoksussa SM-kullan ja sai seuraavan syksynä hopeaa Albin Stenroosin jäljessä.[3]

Kokko työskenteli leipurina Helsingissä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 21. maaliskuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän osallistui vuonna 1917 Libaussa järjestetyille erikoiskursseille (pommarikurssi).[1][2]

Saksasta Kokko komennettiin Suomeen 26. lokakuuta 1917 ja hän saapui perille 31. lokakuuta 1917 aselaiva S/S Equityn ensimmäisellä retkellä Vesterölle Vaasan saaristoon. Vaasasta hänet komennettiin Isoonkyröön, missä hänen tehtävänä oli kouluttaa Isonkyrön ja lähiympäristön suojeluskuntajoukkoja. Vihollisuuksien alettua Kokko johti Isonkyrön suojeluskuntaosastoa sen riisuttua venäläiset aseista Vähässäkyrössä. Vähästäkyröstä hän jatkoi joukkoineen Kuopioon, missä hän osallistui Kuopion valloitukseen. Kuopiossa hänen osakseen tuli miehittää Kuopion kasarmin pohjoispuoli (uuden hautausmaan alue) ja ottaa haltuun kasarmin ja hautausmaan välissä kulkeva rataosuus.[1][2][4]

Kuopiosta hän suuntasi Isonkyrön suojeluskuntaosaston päällikkönä 17. helmikuuta 1918 Vilppulan rintamalle, missä hänen johtamasta joukosta muodostettiin Hämeen ryhmän 11. komppania. Hänen komppaniansa liitettiin 22. maaliskuuta 1918 alkaen II Mannisen pataljoonan 3. komppaniaksi, jonka päällikkönä hän edelleen jatkoi. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin komppanianpäällikkönä Korkeakoskella, Mannisessa, Hyyrylässä, Suinulassa, Messukylässä ja Kalevankankaalla, missä hän kaatui taistelussa 28. maaliskuuta 1918. Hänet haudattiin Kuopion sankarihautaan.[1][2]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Hilfsgruppenführer 18. heinäkuuta 1917 Aliupseeri 12. tammikuuta 1918 Luutnantti 3. maaliskuuta 1918		Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Vapaussodan muistomitali soljen kera Jääkärimerkki

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
• Toim. Kai Donner, Theodor Svedlin, Heikki Nurmio: Suomen vapaussota II. Jyväskylä: Gummerus, 1925–1927.
• Arponen, Antti O.; Kasila, Markku; Peltola Veli-Matti: He antoivat kaikkensa – Viime sodissa menehtyneet suomalaiset mestariurheilijat, s. 30. Auditorium, 2014. ISBN 978-952-7043-03-5.