Arvid Broms

Arvid Broms (vuoteen 1933 Arvi Oskari Autere, 5. kesäkuuta 1910 Helsinki – 10. toukokuuta 1968 Lappajärvi) oli suomalainen taidemaalari[1][2]. Hänet tunnetaan erityisesti varhaisena suomalaisena surrealistina[3]. Surrealismin ohella hän edusti eri vaiheissa levotonta uraansa kubismia ja symbolismia, mutta myös perinteistä realistista maalaustyyliä[2][3].

Perhetausta

Bromsin vanhemmat olivat pankinjohtaja Oskar Adolf Jonathan Autere (e. Broms) ja Anni Aejmelaeus.[1]

Ura

Broms suoritti ylioppilastutkinnon 1929 ja aloitti lakitieteen opinnot Helsingin yliopistossa mutta opiskeli samall Helsingin yliopiston piirustussalissa ja seurasi taidehistorian luentoja.[1] Sittemmin Broms opiskeli Pariisissa Académie de la Grande Chaumièressa ja Académie Colarossissa, puolalaissyntyisen Moise Kislingin johdolla[4] sekä Harold Speedin yksityisoppilaana Lontoossalähde?. Vaikutteita Broms imi monelta suunnalta, taidehistoriasta jopa 1400-luvun taiteesta[5].

Jo uransa alkuvaiheessa Broms aiheutti kansallisen kuvataideskandaalin tärvelemällä esikoisnäyttelynsä maalaukset puukolla[3]. 1957 hän maalasi Porthanian ala-aulaan monumentaalimuraalin Eteenpäin – ylöspäin, jota pidetään Suomen ensimmäisenä täysin abstraktina julkisena seinämaalauksena[6]. Lappajärven kantakrouviin vuonna 1968 syntynyt maalaussarja Lappajärven kunnan historiasta jäi Bromsin viimeiseksi teokseksi[7].

Bromsin tuotanto oli epätasainen, ja lisäksi hänen edustuksensa pääkaupunkiseudun näyttelyissä oli vähäinen. Tätä arvellaan syyksi siihen, että muut varhaiset modernistit, kuten Otto Mäkilä, Edvin Lydén ja Ole Kandelin, jättivät hänet varjoonsa.[1]

Yksityiselämä

Ihmisenä Broms oli huomiota herättävä persoonallisuus, joka nousi mielellään seuran keskipisteeksi. Epävakaa luonne aiheutti lukuisia ongelmia hänen elämässään. Taiteilijan toiminnasta puuttui esimerkiksi suunnitelmallisuus pahasti. Hän kärsi alkoholismista ja sortui pikkurikollisuuteen.[3] Vaasan lääninvankilan kolmiosainen alttaritaulun Minä olen tie (1950) Broms maalasi suorittaessaan siellä rangaistustaan varkauksista ja väärennöksestä[5].

Broms oli viidesti naimisissa, ja hänellä oli kaksi lasta toisesta avioliitostaan 1939–1945.[1] Hän ehti olla suhteessa lisäksi muun muassa itseään 11 vuotta vanhemman näyttelijä Emmi Jurkan kanssa. Myöhemmin juoruttiin yleisesti, että Broms olisi ollut Jussi Jurkan biologinen isä, mutta sitä ei koskaan todennettu DNA-testillä. Jussi Jurkka oli kuitenkin kantamassa Bromsin arkkua hänen hautajaisissaan.[8]

Arvid Bromsista käytettiin myös kutsumanimiä Arvi ja Arvee sekä Rompsi[5]. Monia paikkakuntia kierrettyään taiteilija asui elämänsä viimeisen vuosikymmenen vuodesta 1958 lähtien Lappajärvellä. Hänet on haudattu Helsingin ortodoksiselle hautausmaalle.[3]

Kuoleman jälkeen

Myöhemmin taiteilijan tuotantoa on esitelty ainakin kahdessa suuressa näyttelyssä Etelä-Pohjanmaalla: Seinäjoen taidehallissa 1984 ja Nelimarkka-museossa Alajärvellä 2008[5]. Kirjailija Antti Tuuri julkaisi 2019 Bromsista elämäkerrallisen romaanin Levoton mieli[9].

Julkisia teoksia
  • Minä olen tie. Alttaritaulu. Vaasan lääninvankila. 1950.
  • Eteenpäin – ylöspäin. Seinämaalaus. Helsingin yliopiston Porthania-rakennus. 1957.
  • Lakeuden kansan vaellus. Seinämaalaus. Seinäjoen maakuntatalo. 1958.
  • Lappajärven kunnan historiaa esittelevä maalaussarja. Lappajärven kantakrouvi. 1968.

Lähteet
  1. Sakari, Marja: Broms, Arvid. Kansallisbiografia.fi. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 17.2.2003. Viitattu 13.1.2020.
  2. Lampinen, Maria ja Sorjonen, Olli (toim.): Arvid Broms – levoton etsijä. Nelimarkka-museon julkaisuja, nro 10. Nelimarkka-museo, 2008. ISBN 978-95197064-8-1
  3. Puumala, Anne: "Arveen arvoitus". Pohjalainen, 21.9.2019, s. 22–23.
  4. Arvid Broms. Kuvataiteilijamatrikkeli. Viitattu 23.9.2019.
  5. Puumala, Anne: "Arvid Broms oli levoton kulkija – Tunnettu työ jäi kesken: Seinäjoen maakuntatalon seinälle piti tulla savun peittämä lakeus ja kirkon silhuetti". Pohjalainen.fi, 28.7.2018. Viitattu 24.9.2019.
  6. Taidekokoelman syntyhistoriaa (Arkistoitu – Internet Archive). Helsingin yliopistomuseo. Viitattu 23.9.2019.
  7. [s.n.]: "Eläviä kuolleiden kuvia". Kolumni. Ilkka.fi, 16.8.2010. Viitattu 23.9.2019.
  8. Timo Haapala: Uutuuskirja: Boheemi lappajärveläinen maalari ajautui salasuhteeseen, josta sai alkunsa tuleva Suomi-filmien legenda – ”Ei siitä mitään DNA-testiä ole, mutta moni sen tiesi” Ilta-Sanomat. 9.10.2019. Viitattu 9.10.2019.
  9. Levoton mieli (Arkistoitu – Internet Archive). Otava.fi. Viitattu 23.9.2019

    Kirjallisuutta
    • Tuuri, Antti: Levoton mieli. Romaani. Otava, 2019.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.