Arunachal Pradesh

Vuoristomaisemaa.

Ainavihantaa metsää.

Arunachal Pradeshin pinta-ala on 83 743 km².[1] Pinta-alaltaan Arunachal Pradesh on Intian koillisista osavaltiosita suurin.[2] Osavaltion alue rajautuu lännessä Intian Bhutanin vastaiseen rajaan, pohjoisessa Kiinan hallitsemaan Tiibetiin ja kaakossa Myanmariin.[3] Bhutanin vastaisella rajalla on pituutta 160 kilometriä, Kiinan vastaisella rajalla 1080 kilometriä ja Myanmarin vastaisella rajalla 440 kilometriä.[2] Arunachal Pradeshin naapuriosavaltioita ovat Nagaland kaakossa ja Assam etelässä.[3]

Arunachal Pradesh voidaan jakaa kolmeen maantieteelliseen alueeseen. Osavaltion eteläosat muodostuvat Assamin tasangon reunalta nousevista Himalajan aluskukkuloista, joiden korkeus on 300–1 000 metriä. Pohjoiseen kuljettaessa vuoret kohoavat nopeasti Ala-Himalajaksi jopa 3 000 metrin korkeudella. Edelleen pohjoiseen päin Tiibetin rajalla kohoavat Ylä-Himalajan huiput. Ylä-Himalajaan kuuluu myös Arunachal Pradeshin korkein huippu Kangto 7 090 metrin korkeudella. Alueella on syvien laaksojen erottamia ylätasankoja. Brahmaputra virtaa Arunachal Pradeshin läpi Tiibetistä Assamiin. Osavaltion alueella virtaa myös useita Brahmaputran sivuhaaroja, kuten Dibang, Lohit, Subansiri, Kameng ja Tirap.[3]

Ilmasto Arunachal Pradeshissa vaihtelee korkeuden mukaan. Matalimmilla alueilla ilmasto on subtrooppinen, kuuma ja kostea. Kesäkuun ja elokuun välillä kesälämpötilat ovat tyypillisesti 30 °C, sekä joulukuun ja helmikuun välillä korkeimmillaan 13°C. Alueella vallitsee monsuuni-ilmasto ja suurin osa sateista saadaan huhtikuun ja syyskuun välisenä aikana. Keskimääräinen vuotuinen sadanta on noin 3 300 mm.[3] Runsaat sateet aiheuttavat ajoittain tulvia ja maanvyörymiä.[2]

Arunachal Pradeshin pinta-alasta noin kaksi kolmasosaa on metsien peitossa.[3] Osavaltion metsäpinta-ala on Intian toiseksi suurin heti Madhya Pradeshin jälkeen.[2] Alueen metsien tyyppi vaihtelee korkeuden mukaan. Aluskukkuloilla on sademetsää, joka vaihtuu hieman korkeammalla trooppiseksi ja subtrooppiseksi ainavihannaksi metsäksi. Edelleen korkeammalla on lauhkeaa havupuumetsää ja korkeimmilla seuduilla on alpiinista ja subalpiinista kasvillisuutta.[3] Osavaltion alueella tavataan yli 5 000 eri kasvilajia, noin 85 nisäkäslajia, yli 500 lintulajia ja edelleen monia matelija- ja hyönteislajeja.[4] Osavaltion eläimistöön lukeutuvat esimerkiksi intiantiikeri, lumileopardi, puuleopardi, aasiannorsu, vesipuhveli, takini, kauluskarhu ja kultapanda.[3] Osavaltion tunnuseläin on gauri, tunnuslintu sarvinokka ja tunnuskukka Rynchostylis retusa. Alueella on kaksi kansallispuistoa ja kymmenen muuta suojelualuetta.[4]

Tawangin luostari.

Arunachal Pradeshin varhaisesta historiasta tiedetään vain hyvin vähän. Joitakin mainintoja alueesta tehtiin Mahabharatassa ja Kalika Puranassa. Britit saivat haltuunsa läheisen Brahmaputran laakson ensimmäisen anglo–burmalaisen sodan päätteeksi solmitulla Yanbon sopimuksella vuonna 1826. Britit lähettivät Arunachal Pradeshiin omia edustajiaan, mutta brittivalta jäi lähinnä muodolliseksi. Vuonna 1913 alueelle perustettiin niin sanottu North-East Frontier Agency[5] paikallisten alkuperäiskansojen kanssa tehtyjen sopimusten jälkeen.[3] Vuonna 1914 tuli voimaan puolestaan alueen pohjoisrajan Tiibetin kanssa määritellyt niin sanottu McMahon-linja.[5] Henry McMahonin mukaan nimetystä linjasta sovittaessa Simlassa oli kokoontunut edustajia Tiibetistä, Kiinasta ja Isosta-Britanniasta. Kiinalaiset sanoutuivat kuitenkin irti sopimuksesta vain pari päivää sen solmimisen jälkeen.[3]

Intia itsenäistyi vuonna 1947[3] ja vuonna 1954 nykyisestä Arunachal Pradeshista tuli Assamin osavaltion alainen North-East Frontier Area.[5] Maan itsenäistymisen jälkeen alueesta syntyi kiista Kiinan ja Intian välille Kiinan vaatiessa itselleen lähes koko osavaltion aluetta. Jännitteet maiden välillä alueella kasvoivat. Vuonna 1959 kiinalaiset valtasivat intialaisen Longjun tukikohdan hieman McMahon-linjan eteläpuolella. Kiinalaiset vetäytyivät myöhemmin, mutta lokakuussa 1962 kiinalaiset hyökkäsivät rajan yli edeten lopulta syvälle nykyiseen Arunachal Pradeshiin.[3] Lopulta kiinalaiset vetäytyivät Arunachal Pradeshin suunnalla valtaamiltaan alueilta, mutta he jäivät lännessä valtaamalleen Aksai Chinin toiselle kiistellylle alueelle.[5] Sodan jälkeen Intiassa pyrittiin sitomaan alue kiinteämmin Intian yhteyteen.[3] 20. tammikuuta 1972 Arunachal Pradeshista tehtiin oma territorionsa ja lopulta oma osavaltionsa 20. helmikuuta 1987.[2] Arunachal Pradesh on edelleen Intian ja Kiinan välisen rajakiistan kohde ja molemmat osapuolet ovat keskittäneet alueen rajan tuntumaan asevoimiaan.[3]

Maatalous on Arunachal Pradeshin asukkaiden pääelinkeino ja se työllistää yli puolet seudun väestöstä, vaikka vain suhteellisen pieni osa alueesta on viljeltyä. Alueella kasvatetaan esimerkiksi riisiä, maissia, tattaria ja hirssiä. Kasvatettuja rahakasveja ovat peruna, sokeriruoko ja inkivääri. Monet alueen asukkaista harjoittavat edelleen perinteistä kaskiviljelyä eli jhum. Kotieläiminä pidetään esimerkiksi lampaita, gajaaleja (mithun) ja jakkeja. Metsätaloudella on aikanaan ollut huomattava merkitys, mutta sen määrä on vähentynyt huomattavasti etenkin ympäristönsuojelun takia. Arunachal Pradeshissa on jonkin verran käsiteollisuutta ja elintarviketeollisuutta, sekä silkin tuotantoa. Alueen luonnonvaroihin lukeutuvat hiili, öljy, dolomiitti, kvartsiitti, kalkkikivi ja marmori. Suurin osa alueen sähköstä tuotetaan vesivoimana.[3]

Nissiheimon jäsen.

Arunachal Pradeshin asukasluku oli Intian vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan 1 383 727. Vuoden 2001 vastaavassa laskennassa asukasluku oli 1 097 968.[1] Alueen väestö kuuluu useisiin eri etnisiin ryhmiin, joista monet ovat sukua Tiibetin ja Myanmarin alueiden kansoille. Osavaltion väestöstä noin kaksi kolmasosaa kuluu Intian perinteisen kastilaitoksen ulkopuolisiin heimoihin. Suurin yksittäinen ryhmä ovat osavaltion keskiosan adit. Muita ryhmiä ovat esimerkiksi nissit, monpat, mishmit, apa tanit, wanchot, noctet ja tangsat. Heimoihin kuulumattomat asukkaat ovat pääasiassa siirtolaistaustaista väestöä Bangladeshista, Assamista ja Nagalandista.[3]

Vuonna 2011 77,06 % osavaltion asukkaista asui maaseudulla ja vain 22,94 % kaupungeissa.[1] Alueella ei ole lainkaan suuria kaupunkeja. Alueen suurin kaupunki on pääkaupunki Itanagar.[3] Väestöntiheys Arunachal Pradeshissa on 17 as./km². Osavaltion asukkaista 713 912 oli miehiä ja 669 815 naisia. Lukutaitoisuus oli 65,38 %.[1]

Arunachal Pradeshissa puhutaan yli 50 kieltä tai murretta, joiden valtaosa kuuluu tiibetiläis-burmalaisiin kieliin.[3] Äidinkielisten puhujien määrässä mitattuna joitakin kielistä suurimpia olivat nissi (395 745), adi (240 026), bengali (100 579), hindi (98 187) ja nepali (95 317).[6] Suuri osa alueen asukkaista ymmärtää lingua francan tavoin toimivia assamia, hindiä tai englantia.[3]

Vuonna 2011 30,26 % alueen asukkaista oli kristittyjä, 29,04 % hinduja, 11,77 % buddhalaisia, 1,95 % muslimeja, 0,24 % sikhejä, 0,06 % jainalaisia ja 26,2 % harjoitti jotakin muuta uskontoa.[1] Monet alueen heimojen jäsenistä harjoittavat edelleen perinteisiä uskojaan. Hinduja asuu lähinnä Assamin vastaisen rajan tuntumassa. Tiibetinbuddhalaisuutta harjoitetaan Tiibetin rajan tuntumassa ja theravada-buddhalaisuutta lähellä Myanmarin rajaa.[3]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Arunachal Pradesh Wikimedia Commonsissa

Intian osavaltiot ja territoriot

Osavaltiot: Andhra Pradesh | Arunachal Pradesh | Assam | Bihar | Chhattisgarh | Goa | Gujarat | Haryana | Himachal Pradesh | Jammu ja Kashmir | Jharkhand | Karnataka | Kerala | Länsi-Bengali | Madhya Pradesh | Maharashtra | Manipur | Meghalaya | Mizoram | Nagaland | Odisha | Punjab | Rajasthan | Sikkim | Tamil Nadu | Telangana | Tripura | Uttarakhand | Uttar Pradesh

Liittovaltion alueet: Andamaanit ja Nikobaarit | Chandigarh | Dadra ja Nagar Haveli ja Daman ja Diu | Lakshadweep | Puducherry

Pääkaupunkialue: Delhi