Arto af Hällström

Gustaf Arthur (Arto) af Hällström (s. 1. elokuuta 1952 Helsinki[1]) on suomalainen teatteriohjaaja ja Ryhmäteatterin perustaja.[2] Hän on ollut ohjaajana myös esimerkiksi Ylioppilasteatterissa ja Helsingin kaupunginteatterissa. Hän oli sukupolvensa kulttinäytelmän Pete Q:n ohjaaja 1978.[3] Vuonna 1984 af Hällström ohjasi Ryhmäteatterissa kohunäytelmäksi kutsutun Jumalan rakastajan. Vuosina 1987 ja 2015 hän ohjasi Molièren Luulosairaan Suomen Kansallisteatteriin. Hän on tehnyt myös näyttelijäntöitä elokuvien sivuosissa. Vuonna 1988 hän toimi lyhytelokuvan Sielun veljet Moskovassa tuottajana. Vuodesta 1988 af Hällström toimi Suomen Kansallisteatterin vakituisena ohjaajana ja jäi eläkkeelle 1.8.2015.

Af Hällström on lisäksi tehnyt sanoituksia sekä käännöstekstejä mm. Johan Lewis & Korjaa Bois -yhtyeelle (jossa hän soitti bassoa vuosina 1973–1978 salanimellä Ronnie ”Fox” Dahlberg), Samuli Edelmannille sekä Old Dudesille.

Arto af Hällström on suomalaisen aatelissuvun af Hällström jäsen, elokuvaohjaaja Roland af Hällströmin[2] ja näyttelijä Elvi Saarnion poika. Hän oli naimisissa professori Raila Leppäkosken kanssa vuosina 1980–1996 ja teatteriohjaaja Leena Havukaisen kanssa vuodesta 1996.[4]

Lähteet

Viitteet

  1. Suomen teatterit ja teatterintekijät 1993. Tammi 1993.
  2. Facta 2001, osa 6, p. 314. WSOY 1981.
  3. Ylen TV-arkisto.[vanhentunut linkki]
  4. Finlands ridderskaps och adels kalender 1992, s. 323. Esbo 1991. ISBN 951-9417-26-5

    Kirjallisuutta

    • Paavolainen, Pentti: ”Hällström, Arto af (1952–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 200–202. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2. / Teoksen verkkoversio.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.