Arthur Kylander

Kylander toimi palomiehenä Turussa, kunnes vuonna 1914 muutti Amerikkaan.[1] Kylander työskenteli metsurina ja kirvesmiehenä Mainessa, New Yorkissa, Pennsylvaniassa, Ohiossa ja Minnesotassa.[3] Vuonna 1927 hän avioitui kaustislaisen isän ja ullavalaisen äidin tyttärenä Montanassa syntyneen Julia Varilan (1904–1991) kanssa. Samana vuonna pariskunta lähti kaksivuotiselle esiintymiskiertueelle amerikansuomalaisten asuttamille paikkakunnille.

1920–1930-luvuilla Arthur ja Julia Kylander kiertelivät esiintymässä amerikansuomalaisten parissa. Myös useimmat lauluista syntyivät tällöin. Vaimo Julia osallistui lauluntekoon ja esityksiin sovittajana, pianistina ja harmonikansoittajana. Vuosien 1928–1929 kiertueen kolmantena jäsenenä oli viipurilainen, Connecticutiin asettunut kanafarmari Jack Häkkilä (1893–1975).[3][4]

1930-luvun lamavuosina Kylanderit toimivat vauraan perheen hovimestari-autonkuljettajana ja kokkina Hollywoodissa. Myöhemmin he päätyivät puunkasvattajiksi El Doradon piirikuntaan Kaliforniassa, josta ostivat Mäntyharjuksi nimeämänsä metsätilan. Siitä tuli amerikansuomalaisten ystävien suosima lomailupaikka, ja Kylanderit aikoivat laajentaa paikan lomakyläksi, mutta hanke jäi toteutumatta Arthur Kylanderin heikentyvän terveyden takia. Viimeisen kiertueensa pariskunta teki 1952–1953, mutta Mäntyharjussa he esiintyivät vierailleen vielä 1960-luvulla. [3][4]

Syndikalistisen IWW-ammattiliiton toiminnassa mukana olleen Kylanderin laulut olivat humoristisia mutta samalla usein piikikkään työväenhenkisiä. Lauluissa kuvataan siirtolaiseksi saapuvan suomalaisen vaikeuksia työnsaannissa ja elämässä uudessa maassa. Niissä satirisoidaan myös monia Yhdysvaltain ja taakse jääneen Suomen tapoja, kuten uskonnollisuutta ja suojeluskunta-aatetta.[3]

Levy-yhtiöiden kykyjenetsijöinä toimivat levykauppiaat eri puolilla Yhdysvaltoja, ja näin maan suurin levy-yhtiö Victor Talking Machine Company kiinnitti Kylanderin tekemään levyjä. Ne saavuttivat kohtalaisen menestyksen, ja kolmen vuoden aikana hän sai levyttää 20 kappaletta New Yorkissa, aluksi pianon ja hanurin (soittajina ehkä vaimo ja Jack Häkkilä), lopulta Alfredo Cibellin johtaman kuuden soittajan studioyhtyeen säestyksellä.[4] Levytysversioista kovin työväenaatteelliset säkeistöt jätettiin yleensä pois, mutta ne löytyvät painetuista nuottijulkaisuista.[1] Kansanmusiikki-instituutti tallensi vuonna 1994 valtaosan Kylanderin levytyksistä CD-albumille Oi, kuinka engeliksi mielin – Finnish American Recordings 2 (KICD 32).

Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Keijo Kylävaara on Arthur Kylanderin veljenpoika.[4]