Arthur Blomqvist

Arthur Wilhelm Blomqvist (7. heinäkuuta 1878 Porvoo − 17. marraskuuta 1951 Helsinki)[1] oli suomalainen veturinkuljettaja, joka tunnetaan hänet tarjottuaan turvapaikan Pietarista paenneelle V. I. Leninille syksyllä 1917. Lenin majaili tuolloin kuuden viikon ajan Blomqvistin luona Helsingissä muun muassa viimeistellen teostaan Valtio ja vallankumous.[2] Blomqvist oli suomenruotsalaisen työväenliikkeen veteraaneja, joka sisällissodan aikana toimi Työväen pääneuvoston jäsenenä.

Emilia (s. 1876) ja Arthur Blomqvist vuonna 1948.

Elämä

Porvoossa syntynyt Blomqvist kävi kansakoulua ja opiskeli myöhemmin Porvoon kansanopistossa. Vuonna 1897 Blomqvist muutti Helsinkiin, jossa hän suoritti veturinkuljettajan tutkinnon. Vuonna 1902 Blomqvist liittyi Helsingin rautatieläisten ammattiosastoon ja ruotsinkieliseen Helsingfors Svenska Arbetarföreningiin. Ammattiyhdistystoiminnan ohella Blomqvist puolisoineen avusti muun muassa Pietarista talvella 1905 verisunnuntain jälkeen paenneita vallankumouksellisia. Vuonna 1909 Blomqvist irtisanottiin rautateiltä, jonka jälkeen Ivar Hörhammer palkkasi hänet lyhyeksi aikaa Turussa ilmestyneen Arbetet-lehden vastaavaksi toimittajaksi. Blomqvist sai pian uuden työpaikan veturinkuljettajana Töölön sokeritehtaan rautatieltä, josta hän 1917 Blomqvist siirtyi Pasilan konepajalle.[1][3]

Syksyllä 1917 Blomqvist valittiin Helsingin työväenjärjestöjen eduskunnan jäseneksi ja sisällissodan käynnistyttyä hänestä tuli sen edustajanaedustajana Työväen pääneuvoston jäsen.[4] Huhtikuun alussa Blomqvist pakeni Helsingistä ja päätyi lopulta Kotkaan, jossa hän jäi valkoisten vangiksi 1. toukokuuta. Blomqvist oli muun muassa Suomenlinnan vankileirillä ja sai lopulta elokuussa 1918 kuolemantuomion valtiopetoksesta. Tuomio muutettiin elinkautiseksi ja armahduslakien nojalla hän pääsi vapaaksi vuonna 1922.[1][5]

VApauduttuaan Blomqvist palasi Pasilan konepajalle, mutta erotettiin jälleen poliittisista syistä, jonka jälkeen hän työskenteli vuodesta 1925 lähtien kaupungin liikennelaitoksen verstaalla. Blomqvist kuului Helsingin ruotsalaiseen työväenyhdistykseen syksyyn 1940 saakka, jolloin K. H. Wiikin johtama oppositioryhmä erotettiin sosialidemokraateista. Sotavuosien jälkeen Blomqvist oli SKP:n jäsen ja vaikutti muun muassa Suomi–Neuvostoliitto-Seurassa sekä Entisten Punakaartilaisten Keskusjärjestössä. Blomqvist kuoli Kivelän sairaalassa 73-vuotiaana marraskuussa 1951.[1][3]

Blomqvist ja Lenin

Heinäkuussa 1917 Pietarista paennut Lenin saapui kuun vaihteessa Helsinkiin, jossa hän yöpyi aluksi K. H. Wiikin luona Malmilla ja myöhemmin Kustaa Rovion asunnossa Hakaniemen torin laidalla sekä Arthur Useniuksen kodissa Fredrikinkadulla. Elokuun alkupäivinä Lenin muutti turvallisempaan paikkaan Blomqvistien tilavaan asuntoon Töölönkatu 46D:hen, jossa hän viipyi puolentoista kuukauden ajan. Blomqvistin mukaan Lenin oli sympaattisen vaikutelman itsestään antanut hiljainen mies, joka keskittyi kirjoitustyöhönsä ja osallistui myös eri puolilla Helsinkiä pidettyihin salaisiin kokouksiin. Kirjansa valmistuttua Lenin lahjoitti Blomqvistille ja Wiikille omistuskirjoituksella varustetut kappaleet. Blomqvistien luota Lenin jatkoi Viipurin kautta Pietariin ennen lokakuun vallankumouksen käynnistymistä.[3][6]

Vuonna 1947 Arthur ja Emilia Blomqvist lahjoittivat Tampereelle avattuun Lenin-museoon irtaimistoa Leninin käytössä olleesta huoneesta. Tavaroista rakennettiin ”Blomqvistien nurkkaukseksi” tai ”Leninin huoneeksi” kutsuttu näyttelytila, jossa olivat esillä muun muassa Leninin kävelykeppi ja hänen käyttämänsä kirjoituspöytä. Tammikuussa 1951 Blomqvist oli kunniavieraana museon viisivuotisjuhlissa, joihin osallistui sosialististen maiden edustajia Neuvostoliiton suurlähettilään Grigori Savonenkovin johdolla. Leninin kävelykeppi luovutettiin myöhemmin presidentti Urho Kekkoselle, joka vei sen syntymäpäivälahjaksi Nikita Hrustseville. Nykyään Lenin-museossa on kirjoituspöydän ohella esillä kävelykepin Neuvostoliitossa valmistettu kopio.[7][8]

Lähteet
  1. Backlund, Georg: Artur Blomqvist har avlidit (julkaistu 20.11.1951) 29.5.2017. Ny Tid. Viitattu 14.5.2022. (ruotsiksi)
  2. Similä, Ville: Kävelyitä hämärään ja eräs kaunis nainen – tällainen oli Suomeen paenneen Leninin Helsinki vuonna 1917 (vain tilaajille) 31.10.2015. Helsingin Sanomat. Viitattu 14.5.2022.
  3. Asplund, Allan: Födelsedagsintervju med K. H. Wiiks arbetskamrat och Lenins värd. Ny Tid, 6.7.1948, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 14.5.2022. (ruotsiksi)
  4. Rinta-Tassi, Osmo: Kansanvaltuuskunta punaisen Suomen hallituksena, s. 558. Punaisen Suomen historia 1918. Helsinki: Valtion painatuskeskus ; Opetusministeriö, 1986. ISBN 951-86007-9-1.
  5. Valtiorikosylioikeuden akti 22873 Astia – Kansallisarkiston asiointipalvelu. 4.10.1918. Kansallisarkisto. Viitattu 14.5.2022.
  6. Wetterstrand, Tuija: Pinnalla ja pinnan alla 13.9.2017. Tuijan tarinoita. Viitattu 14.5.2022.
  7. Lenin-museet i Tammerfors har fått värdefullt tillskott. Ny Tid, 3.7.1947, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 14.5.2022. (ruotsiksi)
  8. Siika-Aho, Antti: Toisenlainen museo : Lenin-museon perustaminen ja toiminta 1945–1964, s. 25, 42, 80. Pro gradu -tutkielma. Tampere: Tampereen yliopisto, 2013. Teoksen verkkoversio (PDF).
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.