Artúr Görgey

Görgey polveutui protestanttisuuteen kääntyneestä saksilaisesta aatelissuvusta. Vuonna 1837 hän liittyi Unkarin kaartiin Wienissä, jossa hän yhdisti sotilaspalveluksen yliopisto-opintoihin. Vuonna 1845, isänsä kuoltua, hän erosi armeijasta ja omistautui kemian opinnoille Prahassa, minkä jälkeen hän vetäytyi perheensä kartanoihin. Vuoden 1848 vallankumoussodan puhjettua Görgey tarjoutui palvelemaan Unkarin kansallismielistä hallitusta. Hän astui vallankumousarmeijaan kapteenin arvossa, työskenteli aseiden hankinnan parissa ja nousi pian majuriksi ja Tiszan pohjoispuolella sijainneen kansalliskaartin komentajaksi. Hänen ollessaan mukana estämässä Kroatian armeijaa ylittämästä Tonavaa Pestin alapuolella rikas unkarilainen suurmoguli, Habsburgeja kannattanut kreivi Zichy joutui Görgeyn käsiin, ja Görgey järjesti, että hänet asetettiin sotaoikeuteen syytettynä maanpetoksesta ja hirtettiin.[1]

Saatuaan useita voittoja Kroatian joukoista, joista huomattavin oli voitto Ozorassa, jossa hän sai 10 000 vankia, Görgey nimitettiin Tonavan yläjuoksun armeijan komentajaksi, mutta Alfred zu Windischgrätzin itävaltalaisten joukkojen edetessä Leithan yli Unkariin hän päätti vetäytyä Váciin Lajos Kossuthin vastustuksesta huolimatta. Täällä hän ärsyyntyi siitä, että hänen mielestään hänen suunnitelmiinsa puututtiin aiheettomasti, ja antoi 5. tammikuuta 1849 julistuksen, jossa hän syytti hallitusta viimeaikaisista tappioista ja kapinoi näin käytännössä sen valtaa vastaan. Görgey johti operaatioita nyt omasta aloitteestaan. Sillä välin vallankumousarmeijan ylipäällikkyys oli annettu puolalaiselle Henryk Dembińskille, mutta tämän kärsittyä tappio Kápolnan taistelussa, johon Görgeyn joukot saapuivat liian myöhään, ylipäällikkyys annettiin jälleen Görgeylle. Kevään 1849 kampanjan hän johti loistavasti, ja useissa taisteluissa hän kukisti Windischgrätzin. Huhtikuussa hän voitti taistelut Izaszegissa ja Nagysallóssa, vapautti Komáromin ja voitti taistelun Ácsissa. Görgey ei jatkanut menestystään hyökkäämällä Itävallan rajalle, vaan hän tyytyi valloittamaan Unkarin pääkaupungin Budan, ja pysyi sitten toimettomana joitakin viikkoja. Sillä välin Debreceninin valtiopäivillä Kossuth oli virallisesti ehdottanut Habsburgien dynastian syrjäyttämistä, ja Unkari oli julistettu tasavallaksi. Görgey oli kieltäytynyt Kossuthin hänelle tarjoamasta marsalkan virasta, eikä hän missään nimessä kannattanut uutta järjestelmää. Hän kuitenkin otti vastaan sotaministerin tehtävän ja säilytti samalla joukkojensa komennon kentällä. Venäläiset olivat nyt sekaantuneet sotaan ja liittoutuneet itävaltalaisten kanssa; liittoutuneet etenivät Unkariin joka puolelta, ja Görgey kärsi tappion Julius von Haynauta vastaan 20.-21. kesäkuuta. Kossuth, joka huomasi, että kapinan jatkaminen oli mahdotonta, luopui diktaattorin virasta, ja hänen seuraajakseen tuli Görgey. Görgey, joka oli vakuuttunut siitä, että hän ei pystynyt murtamaan vihollisen linjoja, antautui 20 000 jalkaväen ja 2 000 ratsuväen vahvuisen armeijansa kanssa venäläiselle kenraali Friedrich von Rüdigerille Világosissa 13. elokuuta 1849.[1]

Görgey ei joutunut kenraaliensa tapaan oikeuden eteen, vaan hänet vangittiin Klagenfurtiin, jossa hän asui ja työskenteli pääasiassa kemian parissa vuoteen 1867 asti, jolloin hänet armahdettiin ja päästettiin takaisin Unkariin. Antautuminen ja erityisesti se, että hän jäi henkiin, kun taas hänen kenraalinsa ja monet hänen upseerinsa ja miehensä hirtettiin tai ammuttiin, johti siihen, että häntä syytettiin maanpetoksesta. Vapautumisensa jälkeen hän ei enää osallistunut julkiseen elämään ja työskenteli rautatieinsinöörinä.[1]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Artúr Görgey Wikimedia Commonsissa