Ars Fennica -palkinto

Ars Fennica -palkinto on joka toinen vuosi jaettava suomalainen kuvataidepalkinto. Sen myöntää vuonna 1990 perustettu Henna ja Pertti Niemistön kuvataidesäätiö. Ars Fennica -palkinto annetaan taiteilijalle ”tunnustuksena korkeatasoisesta ja persoonallisesta taiteellista työstä”.[1] Vuonna 2021 palkinnon suuruus on 50 000 euroa. Aiempina vuosina palkintosumma oli 40 000 euroa.[2]

Palkinnon tarkoituksena on avata suomalaiselle kuvataiteelle uusia kansainvälisiä yhteyksiä ja innostaa taiteilijoita heidän luovassa työssään. Palkinnon saajan valitsee Ars Fennica -palkintolautakunnan kutsuma kansainvälinen taideasiantuntija lautakunnan asettamien ehdokkaiden joukosta. Palkintoa on myönnetty vuodesta 1991 lähtien. Suomalaisten lisäksi ehdolla on ollut pohjoismaisia, balttilaisia ja Pietarin alueen taiteilijoita.[1]

Ars Fennica -palkinnon saajat

Vuosi Palkinnon saajat[3] Muut ehdokkaat[4]
1991Maaria Wirkkala Cris af Enehielm
Radoslaw Gryta
Outi Heiskanen
Marja Kanervo
Matti Kujasalo
Leena Luostarinen
Mari Rantanen
Hannu Siren
Osmo Valtonen
1992Johan Scott Lauri Astala
Kari Cavén
Marjatta Hanhijoki
Veikko Hirvimäki
Tapio Junno
Jukka Mäkelä
Marika Mäkelä
Paul Osipow
Marianna Uutinen
1993Per Kirkeby Martti Aiha
Bård Breivik
Olav Christopher Jenssen
Eva Löfdahl
Sigurdur Gudmundsson
Kain Tapper
1994Olegs Tillbergs, Nuoren taiteen stipendi Jari Kylli Kristaps Gelzis
Reijo Hukkanen
Andrei Khlobystin
Leonhard Lapin
Deimantas Narkevicius
Timur Novikov
Jüri Okas
Nina Roos
Gediminas Urbonas
1995Palkintoa ei myönnetty, vaan palkintosumma käytettiin Nykytaiteen museon Ars 95 Helsinki -näyttelyn tukemiseen
1996Silja Rantanen, tunnustusstipendi Juho Karjalainen[5] Radoslaw Gryta
Juhani Harri
Juho Karjalainen
Matti Peltokangas
Sinikka Tuominen
1997Pauno Pohjolainen Jussi Heikkilä
Pekka Kauhanen
Irma Laukkanen
Pekka Pitkänen
Antti Tanttu
Marjatta Tapiola
Sofia Wilkman
Hannu Väisänen
1998Peter Frie Per Barclay
Lone Høyer Hansen
Pekka Jylhä
Jon Arne Mogstad
Jussi Niva
Kirsten Ortwed
Jón Óskar
Håkan Rehnberg
1999Markus Copper Susanne Gottberg
Pasi Karjula
Robert Lucander
Katarina Reuter
Paavo Räbinä
Marja Strömmer
Pasi Tammi
2000Hreinn Fridfinnsson Bård Breivik
Erik Dietman
Georg Gudni
Harry Kivijärvi
Arne Malmedal
Balder Olrik
Kirsten Ortwed
Jaakko Sievänen
2001Heli Hiltunen Johanna Ehrnrooth
Helena Hietanen
Kaarina Kaikkonen
Jukka Korkeila
2002Heli Rekula Jacob Dahlgren
Saara Ekström
Tal R
2003Anu Tuominen, elämäntyöpalkinto Harry Kivijärvi[6] Timo Heino
Pertti Kekarainen
Irma Laukkanen
Thomas Nyqvist
2004Kimmo Schroderus Karin Andersson
Carin Ellberg
Andreas Eriksson
Anna Retulainen
Janne Räisänen
2005Roi Vaara Salla Tykkä
Mari Sunna
Paavo Paunu
Aarne Jämsä
2006Ilkka-Juhani Takalo-Eskola (Elämäntyöpalkinto)
2007Markus Kåhre Anna Tuori
Elina Merenmies
Elina Brotherus
2008Mark Raidpere Seppo Renvall
Katrina Neiburga
Tea Mäkipää
Maria Duncker
2009Jussi Kivi Petri Yrjölä
Jyrki Riekki
Mika Karhu
Matti Kalkamo
2010Charles Sandison Markus Konttinen
Jorma Puranen
Jaakko Niemelä
Anne Koskinen
2011Anssi Kasitonni Adel Abidin
Terike Haapoja
Hannaleena Heiska
Pekka Luukkola
2013Jeppe Hein Gabríela Friðriksdóttir
Fredrik Raddum
Pilvi Takala
Gunnel Wåhlstrand
2014Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen IC-98 (Patrik Söderlund & Visa Suonpää)
Riitta Ikonen
Leena Nio
Pauliina Turakka Purhonen
2015Mika Taanila Laura Könönen
Outi Pieski
Hans Rosenström
Pink Twins
2017Kari Vehosalo[7] Pekka ja Teija Isorättyä
Maija Blåfield
Perttu Saksa
Camilla Vuorenmaa
2019Ragnar Kjartansson[8] Petri Ala-Maunus
Miriam Bäckström
Aurora Reinhard
Egill-Saebjornsson
2021Eija-Liisa Ahtila[9] Anne-Karin Furunes
Jesper Just
Viggo Wallensköld
Magnus Wallin[10]

Lähteet

  1. Säätiö Ars Fennica. Viitattu 31.10.2021.
  2. Vilkman, Sanna: Ars Fennica -ehdokkaat julki – juhlavuoden kunniaksi palkintosumma nousi 50 000 euroon Yle Uutiset. 17.8.2021. Viitattu 31.10.2021.
  3. Palkitut 1991–2019 Ars Fennica. Viitattu 31.10.2021.
  4. Ehdokkaat 1991–2019 arsfennica.fi. Viitattu 31.10.2021.
  5. Ars Fennica -palkitut HS.fi. 17.4.2004. Viitattu 30.10.2021.
  6. Harry Kivijärvi Ars Fennica. Viitattu 31.10.2021.
  7. Kari Vehosalo – Ars Fennica arsfennica.fi. Viitattu 2.2.2018.
  8. Parkkinen, Pia: Suomen suurin kuvataidepalkinto Islantiin, miehelle, joka nauraa läntisen kulttuurin sovinnaisuudelle: "Se on syy meidän kriiseihimme" 21.9.2019. Yleisradio. Viitattu 22.8.2019.
  9. Rinta-Tassi, Minna: Suomen suurin kuvataidepalkinto Ars Fennica Eija-Liisa Ahtilalle – iloa sekoittaa suru Ukrainasta: “Miten voin iloita palkinnosta?” Yle Uutiset. 3.3.2022. Viitattu 3.3.2022.
  10. Ehdokkaat 2021 Ars Fennica. Viitattu 31.10.2021.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.