Arne Nordheim

Arne Nordheim (20. kesäkuuta 1931 Larvik – 5. kesäkuuta 2010 Oslo[1]) oli norjalainen säveltäjä. Hän sai sävellyksistään lukuisia palkintoja, ja hänet valittiin International Society for Contemporary Musicin kunniajäseneksi 1997.[2]

Arne Nordheimin lapsuudenkoti.

Nordheim opiskeli Oslon konservatoriossa ensin urkujensoittoa. Hän kiinnostui sävellyksestä lopullisesti kuultuaan Gustav Mahlerin toisen sinfonian esityksen. Nordheim sai sävellysopetusta muun muassa Vagn Holmboelta. 1955 hän sai kosketuksen konkreettiseen musiikkiin Pariisissa ja opiskeli myöhemmin vuonna 1959 elektronista musiikkia Bilthovenissa Alankomaissa. Vuosina 1967–1972 hän teki matkoja Varsovaan elektronisen musiikin studioon, jossa hän loi useita tärkeitä elektroakustisia teoksia.[2]

Nordheimin tuotanto keskittyi Anders Beyerin mukaan "yksinäisyyden, kuoleman, rakkauden ja luonnon" teemoihin. Hänen teoksensa kuvastavat suurta kiinnostusta runouteen ja kirjallisuuteen. Hän käytti mieluimmin alkuperäisiä tekstejä alkukielellä. Nordheimin tärkeitä vokaaliteoksia ovat laulusarjat Aftonland ja Doria orkesterin säestyksellä sekä Eco sopraanolle lapsikuorolle, sekakuorolle ja orkesterille. Yhdessä orkesteriteosten Canzona, Epitaffio ja Floating and Greening kanssa nämä sävellykset ovat luoneet Nordheimin kansainvälisen maineen. Hänen myöhempiä teoksiaan ovat muun muassa Viulukonsertto, Sarja soolosellolle, Fonos pasuunalle ja orkesterille sekä näyttämömusiikki Draumkvedet.[2]

Nordheim sai Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon, Norjan kulttuurineuvoston kunniapalkinnon, Prix Italian ja Anders Jahren kulttuuripalkinnon. Hän asui vaimonsa Rannveig Getzin kanssa Grottenissa, Norjan valtion kunnia-asunnossa Oslon kuninkaanpalatsin lähellä.[2]