Johannes (arkkipiispa)

Johannes Wilho Rinteen vanhemmat olivat tullipäällysmies Fredrik Wilhelm Rinne ja Aina Rauha Lindgren-Toivonen. Hän kävi koulunsa Turussa ja kirjoitti ylioppilaaksi Turun suomalaisesta klassillisesta lyseosta vuonna 1942. Hän suoritti Åbo Akademissa teologian kandidaatin tutkinnon vuonna 1948. Samana vuonna hän siirtyi opiskelemaan Englantiin anglikaaniseen St. John's Collegeen, Durhamin yliopistoon, noin vuodeksi. Teologian lisensiaattitutkinnon hän suoritti syksyllä 1952. Vuosina 1952–1953 hän oli stipendiaattina Yhdysvalloissa ja suoritti Master of Theology -tutkinnon New Yorkissa vuonna 1953.

Opintojensa ohessa Rinne toimi opettajana. Englannista palattuaan hän meni Paraisten ruotsinkielisen yhteiskoulun opettajaksi, missä tehtävässä hän toimi vuoteen 1951 asti. Auskultointi kouluvirkoja varten tapahtui lukuvuonna 1951–1952 Turun ruotsalaisessa normaalilyseossa. Vuosina 1953–1966 hän toimi opettajana ja rehtorina eri puolilla Suomea: ensin opettajana Lahdessa Kannaksen yhteiskoulussa 1953–1954 ja sen jälkeen Kittilän yhteislyseossa, jonka rehtorina hän toimi vuodet 1954–1962. Joensuun normaalilyseossa hän toimi vuodesta 1962 ja Turun klassillisessa lyseossa vuodesta 1963.

1950-luvun lopulla Rinne opiskeli Helsingin yliopistossa psykologiaa ja kasvatustieteitä. Åbo Akademissa hän toimi 1960-luvun alussa erilaisissa tehtävissä. Vuonna 1966 hän väitteli teologian tohtoriksi aiheenaan anglikaanisen arkkipiispa William Templen näkemys Jumalan valtakunnasta. Väitöskirja on englanninkielinen, eikä sitä ole käännetty suomeksi.

Vuonna 1966 hän kääntyi luterilaisesta ortodoksiksi ja siirtyi jatkamaan opiskelujaan Kreikkaan Tessalonikin Aristoteleen yliopistoon, jossa hän teki vuonna 1971 toisen väitöskirjan kreikan kielellä. Väitöskirja on käännetty myös suomeksi nimellä Ykseyden ja yhdenmukaisuuden suhde kirkossa ekumeenisten synodien valossa.

Arkkipiispa Johannes piispallisessa jumalanpalveluspuvussa.

Ortodoksiksi kääntymistä seuranneena vuonna 1967 Johannes Rinne vihittiin Konstantinopolissa diakoniksi, ja saman vuoden syksyllä hänet liitettiin Kreikassa Patmoksen saarella sijaitsevan Johanneksen luostarin veljestöön ja vihittiin munkiksi ja papiksi. Hän sai myös arkkimandriitan arvon, jota ei tuolloin ollut Suomessa kenelläkään toisella munkilla. Palattuaan Suomeen Johannes toimi Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvoston päätoimittajana ja sihteerinä 1968–1969, sen jälkeen päätoimittajuus jatkui vuoteen 1979.

Vuonna 1969 arkkimandriitta Johannes valittiin apulaispiispaksi virkanimikkeellä Lapin piispa. Samana vuonna hän hoiti ensin viransijaisena ja piispa Aleksanterin kuoltua virkaa tekevänä myös Helsingin piispan virkaa noin vuoden ajan. Helsingin ortodoksisen hiippakunnan piispaksi hänet valittiin vuonna 1970 ja vuonna 1972 hänelle myönnettiin Helsingin metropoliitan arvo. Tuolloin Suomen ortodoksiset hiippakunnat korotettiin metropoliittakunniksi. Helsingin metropoliitan tehtävää hän hoiti arkkipiispaksi valintaansa asti.

Suomen ortodoksisen kirkkokunnan arkkipiispana hän toimi vuodet 1987–2001. Johanneksen aika oli Suomen ortodoksisessa kirkossa sisäisen vahvistumisen ja pienoisen kasvun aikaa. Johannes toimi Viron ortodoksisen kirkon vt. arkkipiispana 1990-luvun lopulla, kun osa Viron seurakunnista siirtyi Moskovan patriarkaatista Konstantinopolin patriarkaatin alaisuuteen. Eläkkeelle siirryttyään hän sai arvonimekseen harvinaisen Nikean metropoliitan arvon. Tässä tehtävässä hän osallistui muun muassa ensimmäistä kertaa suomalaisena piispana Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin Pyhän Synodin työskentelyyn. Jäätyään eläkkeelle hän muutti synnyinkaupunkiinsa Turkuun, jossa hän kuoli 1. heinäkuuta 2010.

Kirkollisten tehtäviensä ohessa metropoliitta Johannes toimi eri yliopistoissa (Åbo Akademi, Helsingin yliopisto, Joensuun yliopisto) assistenttina sekä virkaatekevänä professorina ja dosenttina. Häntä pidettiin ortodoksisen kanonisen perinteen johtavana asiantuntijana Suomessa. Johannes vihittiin teologian kunniatohtoriksi vuonna 1972 Unkarissa, Debrecenin yliopistossa.

Johannes sai monia merkittäviä kunniamerkkejä uransa aikana. Niistä tärkeimmät ovat:^lähde?

• Suomen Leijonan ritarikunnan suurristi
• Suomen ortodoksisen kirkon Pyhän Karitsan ritarikunnan suurristi

• Kreikan tasavallan Feeniksin ritarikunnan suurristi
• Kreikan tasavallan Kunniaritarikunnan suurristi
• Kreikan ortodoksisen kirkon Apostoli Paavalin ritarikunnan suurristi

• Viron tasavallan Maarianmaan ritarikunnan II luokan kunniamerkki (1. luokan komentajamerkki)
• Viron Apostolisen Ortodoksisen kirkon Pyhän Platonin ritarikunnan kunniamerkki

• Venäjän ortodoksisen kirkon Pyhän Sergei Radonesilaisen ritarikunnan II luokan kunniamerkki
• Venäjän ortodoksisen kirkon Pyhän Vladimirin I luokan kunniamerkki

• Aleksandrian patriarkaatin Pyhän Markuksen I luokan kunniamerkki
• Puolan ortodoksisen kirkon Maria Magdalenan I luokan kunniamerkki

• Pyhän Lasaruksen ritarikunnan suurristi
• Pyhän Konstantinos Suuren ritarikunnan suurristi

• Ortodoksisuus
• Arkkipiispa
• Piispa

• The Kingdom of God in the Thought of William Temple. The Purpose of Mankind. Åbo Akademi, 1966. Akta Academiae Aboensis, Ser. A, Humaniora, Vol.32 nr 1.
• Ykseyden ja yhdenmukaisuuden suhde kirkossa Ekumeenisten synodien tradition valossa. Ortodoksisen Kirjallisuuden Julkaisuneuvosto, 1976. ISBN 951-9071-08-3.
• Lähimmäiset. Helsingissä: Ajatus, 2002. ISBN 951-20-6231-3.
• Hiljaisuus. Helsingissä: Ajatus, 2003. ISBN 951-20-6355-7.
• Metropoliitta Johannes – Bysantin luottomies. Helsingissä: Ajatus, 2003. ISBN 951-20-6448-0. (Toimittanut Lasse Virtanen)

Johanneksen kirjoituksia on julkaistu myös juhlakirjassa:

• Kirkkoisien perintö. Ortodoksisen Kirjallisuuden Julkaisuneuvosto, 1984. ISBN 951-9071-66-0.

• Johanneksen muistokirjoitus Helsingin Sanomissa
• Metropoliitta Johannes / Ortodoksi.net
• Suomen ortodoksisen kirkon kotisivut
• Ekumeeninen patriarkaatti (englanniksi)
• Teuvo Laitila: / Johannes (1923–2010) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 28.7.2010. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• Arkkipiispa Johannes Estofilia. 2018. Tallinna: Suomen suurlähetystö. Viitattu 4.5.2018. (viroksi) (suomeksi)