Ardennienkarjakoira

Ardennienkarjakoira tuo ulkoisesti mieleen picardienpaimenkoiran ja belgianpaimenkoira laekenoisin. Se voi olla minkä värinen tahansa paitsi valkoinen, ja useimmiten se on oljenvärinen (fawn), punertava, harmaa tai pippurin värinen.[2] Sillä on keskipitkä, karhea, kihara karvapeite, jossa on 'parta' ja 'kulmakarvat'. Koira voi olla 52–62 cm korkea, jossa sallitaan 1 senttimetrin vaihtelu molempiin suuntiin. Paino vaihtelee 22–35 kg välillä. Koiralla on lyhyet, teräväkärkiset korvat ja innokkaat silmät. Rodussa esiintyy luonnontöpö sekä pitkähäntäisiä yksilöitä. Kummatkin on sallittu, mutta luonnontöpö on ihannoiduin.

• 
  fawn
• 
  harmaa
• 
  keltainen mustin merkein

Rotu on luonteeltaan peloton, eloisa, energinen ja sitkeä. Se suhtautuu vieraisiin varautuneesti, mutta on perhettään kohtaan rakastava ja omistautuva. Sen pääasiallisena tehtävänä on ollut sikojen paimentaminen, mutta 1800-luvulla sitä käytettiin myös kauriiden ja villisikojen jäljittämiseen. Se on edelleen lähes puhtaasti työkoira ja sen käyttöominaisuuksia halutaan vaalia, minkä vuoksi käyttökoetulos vaaditaan yhä kansainvälisen muotovalion arvon saavuttamiseen.

Rodun alkuperämaassa Belgiassa kaikkia karjan parissa työskennelleitä koiria kutsuttiin ennen nimellä bouvier, joka tarkoittaa nautapaimenta. Nämä koirat olivat arvostettuja vahteja ja karjan ajajia, ja niitä jalostettiin ennen kaikkea käyttöominaisuuksia silmällä pitäen – täten vain sitkeimmät, parhaat ja ankaraan ilmastoon sekä maastoon sopeutuneimmat työkoirat valikoituivat jalostukseen[2]. Yleensä paikalliset koirat siirsivät lehmiä ja lampaita, mutta 1800-luvulla niitä käytettiin myös hevosten ja sikojen ajamiseen. Samoihin aikoihin alkoi myös niiden käyttö villisikojen ja kauriiden jäljestykseen.[2]

1800-luvun lopulla paikalliseksi rotutyypiksi oli vakiintunut muita karkeakarvaisia lammaskoiria suurempi ja vankkarakenteisempi karjakoira, joka oli myös näitä herkempi puremaan. Vuonna 1903 Liegen koiranäyttelyssä esiintyi yksilö nimeltä Tom, jota pidettiin ensimmäisenä ihanteellisena rotunsa edustajana. Vuonna 1913 perustettu "Yhdistys Liegen ja Ardennien karjakoirien jalostamiseksi" laati ensimmäisen rotumääritelmäehdotuksen. Rotumääritelmä hyväksyttiin Belgiassa lopulta vuonna 1923 ja FCI:ssä vuonna 1963.[2]

Moottoriajoneuvojen saavuttua ei enää ollut tarvetta ajaa karjaa toreille, minkä vuoksi koiriakaan ei enää tarvittu. Paikalliset karjakoirat lähes hävisivät ensimmäisen maailmansodan aikana ja moni harvinaisemmista koiraroduista katosikin kokonaan. Näihin rotuihin lukeutuivat roeselaren-, moerman- ja parettenkarjakoirat. Jäljelle jäivät vain ardennienkarjakoira ja Flanderin bouvier. 1980-luvun puolivälissä löydettiin muutama jäljellä ollut paikallinen, jokseenkin rotutyypillinen karjakoira. Vuoden 1990 aikoihin alkoi systemaattinen jalostus, jonka tarkoituksena oli kehittää jäljellä ollutta kantaa paremmin rotumääritelmässä kuvaillun kaltaiseksi. Samalla kävi ilmi, että Ardenneilla oli vaalittu ja jalostettu jo 1930-luvulta lähtien tämäntyyppisten koirien sukulinjoja, joista tuli sittemmin tärkeä osa uutta jalostusohjelmaa.[2]

• Nomenclature. Federation Cynologique Internationale.