Arboga
Arboga on samannimisen Arbogan kunnan keskustaajama. Se sijaitsee Västmanlandin läänissä ja Västmanlandin historiallisessa maakunnassa Keski-Ruotsissa. Vuoden 2010 lopussa taajamassa oli 10 330 asukasta.[2]
Arboga | |
---|---|
![]() Rakennuksia Arboganjoen rannalla. |
|
![]() ![]() Arboga |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio |
![]() |
Lääni | Västmanlandin lääni |
Maakunta | Västmanland |
Kunta | Arbogan kunta |
Pinta-ala | |
– Maa | 9,50 km² |
Väkiluku | 10 330 |
– Väestötiheys | 1 087,4 as./km² |
Tilastotiedot koskevat taajamaa ja niiden lähteenä on Statistiska centralbyrån (SCB). Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2010 mukaiset.[1]
|
![](../I/Arboga_T%C3%A4tort_2015.png.webp)
Arboga vuoden 2015 taajamarajauksen mukaan
Arboga oli 1970-luvun alun kuntauudistukseen asti virallisesti kaupunki. Kaupunki oli yksi Ruotsin vanhimmista, sillä sen tiedetään olleen olemassa 1200-luvulla. Keskiajalla se oli yksi Ruotsin kuningaskunnan tärkeimmistä kaupungeista, ja siellä pidettiin myös maan ensimmäiset valtiopäivät (ruots. riksdag).
Kaupungin vaakuna on nykyään Arbogan kunnan vaakunana. Vaakunasta on olemassa myös vanhempi versio ilman tähtiä.
- Arbogan kaupungin vanha vaakuna
- Arbogan kaupungin uusi vaakuna
Media
Paikallislehti Arboga Tidningin toimitus on nykyisin Köpingissä.
Väestönkehitys
Lähteet
- Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
- Landareal, folkmängd och invånartäthet (inv/km2), per tätort 2005 och 2010 (XLS) 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 15.11.2012. (ruotsiksi)
- Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.12.2012. (ruotsiksi)
Aiheesta muualla
![](../I/V%C3%A4stmanland_vapen.svg.png.webp)
Västmanlandin läänin kuntien keskustaajamat
Arboga • Fagersta • Hallstahammar • Kungsör • Köping • Norberg • Sala • Skinnskatteberg • Surahammar • Västerås |
Katso myös: Luettelo Ruotsin taajamista • Luettelo Ruotsin kunnista |
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.