Arabien valtakunta

Vaikka arabivaltion alkuvaiheet ovat aikalaislähteiden puuttuessa jääneet epäselviksi, 600-luvun puolivälissä Lähi-itään oli syntynyt sassanidien Persian raunioille uusi suurvalta, joka liitti itseensä myös Bysantin hallussa olleet Lähi-idän alueet.[2] Tässä valtakunnassa poliittinen valta oli siirtynyt persialaiselta eliitiltä paimentolaisheimoille, jotka myöhemmin omaksuivat yhteisen identiteetin "arabeina". Valtakunnan ensimmäinen keskus sijaitsi Syyriassa, mistä käsin Muawija vakiinnutti valtansa jättiläismäisellä alueella Atlantilta Afganistanin vuorille. Runsaat sata vuotta myöhemmin näin syntynyt umaijadien dynastia hävisi sisällissodan Koillis-Persiasta alkaneelle kapinaliikkeelle. Muutos toi vuonna 750 valtaan toisen arabiryhmittymän, abbasidit, joista alkoi valtakunnan persialais-arabialainen vaihe. Persialaiset oppineet alkoivat 800-luvulla tuottaa valtavasti kirjallisuutta profeetta Muhammedista ja islamista; työtä helpotti kiinalaisilta vastikään opittu paperin valmistamisen taito. Abbasidien valtionuskonto alettiin tuntea nimellä islam, ja sen juuret ulotettiin kaukaiseen menneisyyteen, aina 600-luvun alkuun asti.

Arabisuurvallan keskuksia oli ensin umaijadien Damaskos Syyriassa, sitten abbasidien perustama Bagdad Irakissa. Koillis-Persiassa sijainnut Merv oli kolmas tärkeä kaupunki. Valtakunnan reuna-alueet eivät koskaan olleet keskusvallan lujassa otteessa, sillä kapinat olivat tavallisia, ja valtakunnan laidoilla emiirit ja kuvernöörit perustivat omia dynastioitaan. Kalifien arvovaltaa heikensi myös suurten paimentolaisväestöjen tuntema vastenmielisyys ulkopuolisia vallankäyttäjiä kohtaan. Paimentolaisia oli vaikea alistaa veronmaksajiksi, sillä he liikkuivat jatkuvasti.[3] Kun abbasidit nousivat valtaan, he eivät enää saaneet haltuunsa koko entistä umaijadikalifaattia. Abbasidivaltio menetti suurvalta-asemansa jo 800 -luvun lopulla, ja 1000 -luvulla se käsitti enää joitakin alueita Bagdadin ympärillä. Kun Bagdadin mongolivaltaus tuhosi 1200-luvulla valtakunnan jäänteet, abbasidikalifien symbolinen asema islamin puolustajina kuitenkin jatkui seremoniallisesti vielä 300 vuotta mamelukkien Egyptissä.

Arabivaltakunnalla oli historiallisesti mittava vaikutus, joka tuntuu edelleen. Se yhdisti valtavan alueen poliittisesti, uskonnollisesti ja kielellisesti ja edisti näin keksintöjen, kuten kiinalaisen paperin tai intialaisen matematiikan sekä uusien uskonnollisten ajatusten leviämistä. Kalifaatin valtionuskontona syntyi islam, joka jatkoi etenemistään myös Afrikkaan, Intiaan ja Etelä-Aasiaan ja muodostui maailmanuskonnoksi. Sassanideilta peritty kreikkalaisen kirjallisuuden kääntäminen vei arabit luonnontieteissä ja matematiikassa sadoiksi vuosiksi johtopaikalle koko maailmassa. Tieteen edistysaskeleet jäivät tuohon aikaan kuitenkin vaatimattomiksi.

Arabivaltio vaikutti toisaalta talouskehityksen pysähdykseen Euroopassa, sillä uusi maailmanmahti sulki sen kauppareitit Välimerellä sekä vanhan silkkitien Kiinaan. Idästä tulleet uudet keksinnöt pääsivät tämän esteen ohi leviämään Eurooppaan vasta 1200-luvulla. Abbasidikalifien uskonnollinen arvovalta säilyi 1500-luvun alkuun saakka, jolloin islamilaisen maailman painopiste siirtyi Osmanien valtakuntaan. Tässä vaiheessa arabien tieteellinen johtoasema oli kadonnut ja Eurooppa mennyt sen ohi. Kestävimpänä saavutuksenaan kalifaatti jätti jälkeensä islamilaisen sivilisaation, jossa juutalaiskristillinen perintö yhdistyi beduiinien heimokulttuuriin ja persialaisiin uskontoihin.

Arabivaltakuntaa koskevat kirjalliset lähteet alkavat vasta 800-luvulta, jolloin alettiin kirjoittaa valtakunnan aikaisemmista vaiheista, kuten profeetta Muhammedista, hänen seuralaisistaan ja oikeaan johdetuista kalifeista. Muslimeilla tämä tieto on muodostunut osaksi islamin pyhää historiaa, joka on koskematonta ja loukkaamatonta. Islaminuskon mukaan valtakunnan oli perustanut profeetta Muhammed Arabian autiomaassa Medinan keitaalla vuonna 622. Tämän jälkeen Muhammed ja hänen jälkeensä neljä oikeaan johdettua kalifia laajensivat valtakuntaa pyhän sodan avulla viedäkseen islamin kaikkialle maailmaan. Valta siirtyi kuitenkin vääryydellä umaijadien sukua olevalle kalifi Muawijalle vuonna 661. Abbasidien vallankumous vuonna 750 palautti valtakuntaan sen alkuperäisen, oikean uskon ja oikeat vallanpitäjät, jotka olivat Muhammedin sukulaisia.[4]

Orientalisti Kaj Öhrnberg on katsonut, että tämä Bagdadissa paperille merkitty kertomus palveli abbasidien poliittisia ja uskonnollisia tarpeita ja oli todellisuudessa enemmän sen valtaa oikeuttavaa legitimaatiota kuin luotettavaa historiallista kuvausta tapahtuneesta.[5] Länsimainen historiankirjoitus on kuitenkin – paremman puutteessa[6] – yleensä pitäytynyt islamilaisessa tarinassa, joka kirjattiin muistiin 800- ja 900-luvuilla. Esimerkiksi historioitsija Hugh Kennedy tunnustaa lähteiden puutteen ja kertoo "nöyrästi" seuraavansa muslimien tarinoita ja anekdootteja.[7] Täydellisimmin tämän pyhän historian esitti 900-luvun alussa al-Tabari laajassa, 40 nidettä käsittävässä teoksessaan.[8]

Islamin pyhän historian tilalle on kuitenkin kehitetty myös toisenlaisia teorioita, jotka nojaavat saatavilla olevaan vähäiseen aikalaisaineistoon, kuten kolikoihin ja piirtokirjoituksiin.[9][10][11] Näiden vaihtoehtoisten näkemysten mukaan arabivaltakunta ei olisi syntynyt ulkopuolisesta hyökkäyksestä vaan valtatyhjiöstä, kun sassanidien Persia oli romahtanut, eikä Bysantti heikkoutensa takia pystynyt pitämään Lähi-idän omistuksiaan. Näiden valtakuntien voimattomuuden perussyynä saattoivat keskinäisten sotien lisäksi olla väestöä rajusti vähentäneet kulkutaudit sekä ilmastonmuutos. Molemmat olisivat siirtäneet valtasuhteita paimentolaisväestöjen eduksi. [12][13][14][15][16] Ulkoisen arabihyökkäyksen asemesta kyseessä olisi siten ollut alueen omien paimentolaisheimojen valtaannousu.[17] On myös todisteltu, että uudet vallanpitäjät eivät vielä 600-luvulla olleet identiteetiltään sen enempää muslimeja[9] kuin arabejakaan.[18]

Arabien valtakunnan kehitysvaiheet olivat seuraavia, kuitenkin niin, että kaksi ensimmäistä on länsimaisessa historiankirjoituksessa myös kyseenalaistettu.

1. Profeetta Muhammedin aika (622–632). Pääkaupunkina oli Medina.
2. Oikeaan johdettujen kalifien aika (632–661). Pääkaupunkina oli Medina.
3. Umaijadikalifien aika (661–750). Pääkaupunkina oli Damaskos.
4. Abbasidikalifien aika (750–1258). Pääkaupunkina oli enimmäkseen Bagdad. Kalifit olivat toisinaan vain seremoniallisia hallitsijoita.
5. Abbasidikalifien aika Egyptissä (1258–1507), jolloin kalifaatti oli vain seremoniallinen virka Kairossa.

Imperiumi muodostui nopeasti 600-luvun alkupuolella, kun Itä-Rooman ja sassanidien Persian välinen sota oli päättynyt Persian romahdukseen ja Itä-Rooman vetäytymiseen Lähi-idän alueiltaan. Käännekohtana oli keisari Herakleioksen kesällä 622 saama voitto sassanidien armeijasta, minkä jälkeen persialainen dynastia romahti muutamassa vuodessa. Vallan saivat haltuunsa arabiheimot. Islamilaisen käsityksen mukaan ne tulivat valloittajina Arabian niemimaalta, toisen käsityksen mukaan valloittajat tulivat vallattujen maiden sisältä ja olivat osallistuneet vasalleina suurvaltojen sotaan. Köyhtynyt Bysantti joutui myös luopumaan alueistaan Syyriassa ja Egyptissä. [9]

Arabivaltakunnan ensimmäinen keskus syntyi Syyrian Damaskokseen, mistä käsin Muawija (661–680) laajensi valtapiiriään. Muawijan hallinnon virkakielenä oli kreikka ja hän tuki hallintoaan Volker Poppin teorian mukaan Johannes Kastajaan kohdistuneen kultin avulla.[9][19] Muawija kukistui Bysantille kärsimänsä tappionsa takia, ja uudeksi vahvaksi mieheksi nousi muutaman välivuoden jälkeen Iranista tullut arabikalifi Abd al-Malik ibn Marwan (685–705). Abbasideja edeltävää hallintoa (661–750) kutsutaan umaijdikalifaatiksi, mutta sen keskinäiset sukulaisuussuhteet ja osa hallitsijoistakin ovat epävarmoja.

Al-Malikin dynastia oli vallassa vuoteen 750 asti, jolloin sen kukisti Iranin Mervistä alkanut abbasidien vallankumous. Sen jälkeen arabivaltion identiteetti rakentui 500 vuoden ajan heidän edustamansa uskonnon ympärille, josta 800-luvulla alettiin puhua islamina. Uskovilla tuli olla yksi poliittinen johtaja, kalifi, joka oli Jumalan seuraaja ja uskovien komentaja. Islaminuskon ohjelmana oli Jumalan lain vieminen koko maailmaan pyhän sodan avulla. Kumous johti arabivaltion painopisteen siirtymiseen Iranin suuntaan. Pääkaupunki siirtyi Bagdadiin ja hallintokieli vaihtui arabiaksi.

Abbasidit jatkoivat sassanidien aloittamaa kulttuurihanketta, jossa kreikkalaista tieteellistä kirjallisuutta käännettiin ensin persiaksi ja sitten arabiaksi. Iranissa sen perusteena oli ennallistaa Zarathustran kirjoittama Avesta, jonka katsottiin hajonneen maailmalle. Abbasidikalifien uskotaan käännöshankkeen avulla hakeneen poliittista tukea iranilaisten keskuudessa.[20] Käännösliike herätti kalifaatissa tieteellisen aktiivisuuden, jonka ansiosta se oli monilla aloilla satojen vuosien ajan maailman kärjessä.

Abbasidien oppi kalifaatista on yhdistänyt muslimeja näihin päiviin asti. Bagdadissa asuva kalifi nautti suurta arvovaltaa islamilaisen valtion symbolisena ja muslimien yhtenäisyyttä edustavana sydämenä aina Bagdadin kukistumiseen saakka mongolihyökkäyksessä vuonna 1258. Kilpailevia kalifaatteja alkoi silti syntyä pian. Bagdadin kalifien valta alkoi murentua jo 800-luvulta lähtien. Laajimmillaan valta­kunta oli 700-luvun puolivälissä juuri ennen abbasidien kumousta, jolloin se ulottui Espanjasta ja Etelä-Ranskasta Intian ja Kiinan rajoille saakka.[21][22] Valta­kunta alkoi hajota 700-luvulla, kun Espanja irtosi siitä. Myöhempien alue­menetysten vuoksi abbasidien kalifaatti menetti suur­valta-asemansa viimeistään 1000-luvulla.

Arabivaltakunnat olivat sisäisesti epävakaita, mikä johtui siitä, että ne nojautuivat paimentolaisyhteiskuntien klaanirakenteisiin ja olivat eräänlaisia rosvovaltioita ilman tarkoitusta jakaa verotuksella koottuja rikkauksia kaikkien alamaisten hyväksi. Hallitsijat saattoivat luottaa omaan klaaniinsa, mutta vakinaisia armeijoita he kokosivat mieluummin orjasotilaista kuin toisista klaaneista. Dynastiat joutuivatkin pian ristiriitaan niitä valtaannousussa aluksi tukeneiden heimojen kanssa. [23]

Arabivaltion myötä kalifaatin valtionuskonto islam levisi koko sen valtavalle alueelle. Arabian kieli levisi koko kalifaatin alueelle ja syrjäytti muut kielet. Poikkeuksena oli persiankieli, jota kuitenkin alettiin kirjoittaa arabialaisin merkein.[24]

Pääartikkeli: Arabien valloitusretket

Muhammed johtaa rukousta, jossa ovat mukana Abraham, Mooses ja Jeesus (Kuva persialaisessa käsikirjoituksessa)

Lähi-idän jakoivat keskenään 600-luvun alussa kaksi maailmanvaltaa, kristillinen Itä-Rooma eli Bysantti sekä sassanidien hallitsijasuvun Iran eli Persia pääkaupunkinaan Mesopotamiassa sijaitseva Ktesifon ja valtauskontonaan zarathustralaisuus. Kummallakin oli arabimaailmassa etupiirinsä. Bysantin kanssa olivat liitossa ghassanideiksi kutsutut arabit, jotka asuivat Jordanian ja Syyrian alueella. He olivat monofysiitteja, ja uskoivat, että Kristuksella oli vain yksi, jumalallinen luonto. Sassanidien kanssa olivat liitossa lakhmidit, jotka olivat nykyisen Irakin eteläosissa elänyt arabiheimo. He olivat nestoriolaisia eli uskoivat Jeesuksen kahtalaiseen luontoon. Bysantin kannalta molemmat olivat harhaoppisia. Monet arabiheimot olivat pakanoita, ja heitä oli etenkin harvaan asutulla Arabian niemimaalla, joka oli pääosin itsenäisten klaanien hallitsemaa autiomaata.[25]

Itäiset alueet olivat Bysantille taloudellisesti tärkeitä, mutta niiden valvonta ja hallitseminen tulivat kalliiksi. Bysantin keisarit olivatkin 500-luvun loppuun mennessä vetäytyneet ensin sotilaallisesti ja sitten myös hallinnollisesti näiltä alueilta. He korvasivat oman läsnäolonsa Arabian niemimaalta tuoduilla arabiheimoilla, joille maksettiin rajojen valvonnasta. Nämä heimot olivat ainakin osittain paimentolaisia ja uskonnoltaan aluksi pakanoita. Kohdatessaan alueen kristillisen väestön ne omaksuivat yksinkertaisessa muodossa juutalais-kristillisen monoteismin eli yksijumalaisuuden. Heistä ei silti tullut sen enempää nestoriolaisia kuin monofysiittejakaan, vaan Aabrahamin lapsia eli ismaeliitteja. Keisarit siirsivät hallitustoimensa beduiinipäälliköille, jotka olivat klientti- tai vasallisuhteessa Bysanttiin.[26]

Vuonna 602 alkaneessa Khosrau II:n aloittamassa sodassa sassanidit olivat aluksi voitokkaita, sillä Bysantti oli kiinni myös muilla sotarintamilla. Käänne tapahtui vuonna 622, kun keisari Herakleios löi Persian armeijan. Muutamassa vuodessa koko sassanidien imperiumi romahti, ja myös Khosrau itse murhattiin. Bysantti ei kuitenkaan kyennyt käyttämään voittoa hyväkseen, sillä sen talous ei enää riittänyt siihen. Myös Bysantti vetäytyi Lähi-idästä tärkeimpiä kauppakaupunkeja lukuun ottamatta.[27] Seurauksena oli valtatyhjiö, jota käyttivät hyväkseen kummankin imperiumin palveluksessa olleet arabiheimot, jotka nyt aloittivat yleisen ryöstelyn ja keskinäisen valtakamppailun. Jerusalemin patriarkka Sofronius kirjoitti heistä vuonna 634:"[saapukoon Kristus] pian ja tukahduttakoon heidän hullun röyhkeytensä ja toimittakoon nämä halpamaiset olennot, kuten aikaisemminkin, Jumalan määräämän hallitsijamme jalkajakkaroiksi.”[28][29]

Islamilainen kertomus

Abbasidien dynastian hallitessa Lähi-idän kalifaattia 800-luvulla Bagdad pääkaupunkina alettiin laatia historiateoksia siitä, miten valtakunnan uskonto eli islam ja itse valtakunta olivat syntyneet kaksisataa vuotta aikaisemmin. Kirjoittajat eivät olleet nykykäsityksen mukaisia historioitsijoita, vaan kokosivat yhteen tarinoita uskonnon ja valtion synnystä. Näin koottua tarinoiden koostetta alettiin kutsua islamilaiseksi perimätiedoksi. Tarinat täyttivät useita paksuja niteitä ja sisälsivät satojen vuosien takaisten keskustelujen yksityiskohtaisia kuvauksia ja jännittäviä tapahtumia, joissa pienet muslimijoukot kukistivat suuria ammattiarmeijoita, tappoivat tuhansia vihollisia ja hankkivat uskomattomia sotasaaliita.

Kalifaatin uskonnon kerrottiin syntyneen arabiprofeetta Muhammedin vuosina 610–632 saamien ilmestysten pohjalta, jotka koottiin pyhäksi kirjaksi 640-luvulla. Arabivaltakunnan kerrottiin saaneen alkunsa siitä, että profeetta oli vuonna 622 Mekasta paettuaan (Hidzra) perustanut sen ytimen Medinan keitaalle Arabian niemimaalla, sieltä käsin vallanneen koko niemimaan ja antaneen esimerkillään noudatettavaksi Jumalan lain eli šarian.[30][31] Kertomus Muhammedista vastasi juutalaisten tarinaa Mooseksesta, joka oli saanut Jumalalta pyhän kirjan (Toora) sekä antanut juutalaisille suullisesti kulkeneen lain (Mishna), jotka yhdessä muodostivat Jumalan lain (halakha). Lisäksi Mooses johdatti kansansa valloittamaan Pyhän maan.

Muhammed Badrin taistelussa.. Osmanien ajan miniatyyri (1388)

Islamilainen kertomus jatkui siten, että Muhammedin kuoltua vuonna 632 johtoon astuivat vuorollaan neljä oikeaan johdettua kalifia, joiden aikana valtakuntaa ohjattiin Muhammedin tavoin oikeamielisten islamilaisten periaatteiden mukaisesti.[32] Kalifit olivat järjestyksessä Abu Bakr (632–634), Umar (634–644), Uthman (644–656) ja Ali (656–661). Näiden kalifien toimesta islamilainen valtio laajeni Arabian niemimaalta koko Lähi-idän laajuiseksi supervaltioksi.

Islamilaisen kertomuksen mukaan kalifaatti voitti kaksi suurvaltaa neljässä suuressa tuhoamistaistelussa, joista kaksi käytiin roomalaisia ja kaksi sassanideja vastaan. Bysanttilaisarmeija tuhottiin kahdessa taistelussa, joista ensimmäinen tapahtui Ajnadaynissa Gazan lähellä vuonna 634. Siellä 10 000 sotilaan arabiarmeija kukisti roomalaisarmeijan surmaten jopa 150 000 Bysantin sotilasta. Seuraava taistelu käytiin Jarmukissa lähellä Golanin kukkuloita kaksi vuotta myöhemmin. Taistelun voittaneessa arabiarmeijassa oli al-Tabarin mukaan 24 000 sotilasta, kun taas roomalaisarmeija käsitti 124 000 sotilasta, joista 70 000 surmattiin.[33] Näiden voittojen jälkeen Bysantti vetäytyi Palestiinasta ja Syyriasta.

Sassanidien valtakunta tuhottiin samoin kahdessa suurtaistelussa. Ensimmäinen käytiin Qadisyyassa nykyisen Irakin alueella vuonna 634. Al-Tabarin mukaan 12 000 miestä käsittävä kalifaatin armeija löi sassanidien 120 000 miestä ja 30 elefanttia käsittäneen armeijan ja tuotti sille 22 000 kaatuneen tappiot, Seurauksena oli Mesopotamian joutuminen kalifaatin haltuun.[34] Lopullinen yhteenotto tapahtui vuonna 642 eli kahdeksan vuotta myöhemmin Nihavandissa, joka oli Bagdadin ja Teheranin puolivälissä. Kalifaatin armeijassa oli al-Tabarin mukaan 30 000 sotilasta, sassanideilla noin 100 000 miestä. Voitto kallistui nytkin muslimeille, lopputuloksena iranilaisen sassanidivaltion romahdus.

Arabiratsastajien paraati. Persialainen miniatyyri vuodelta 1237.

Pääartikkeli: Umaijadien kalifaatti

Islamilainen kertomus

Islamilainen kertomus sisältää toisenlaisen tarinan Muawijasta. Sen mukaan oikeaan johdettujen kalifien aika oli ollut islamin kultakautta, joka kuitenkin jäi pian historiaan, kun väärämielinen kalifi, Muhammedin entinen vihollinen Muawija, anasti vallan ja perusti jumalattoman umaijadien dynastian, jonka aika kesti 90 vuotta. Vallananastajaa vastustanut Husain murhattiin erittäin epätasaisessa Karbalan taistelussa vuonna 680, mitä shiialaiset yhä muistelevat vuosittaisessa Ashura -juhlassa. Muawijan jälkeen valta siirtyi hänen pojilleen, kunnes se siirtyi toista umaijadien sukuhaaraa edustaneelle Abd al-Malikille.

Arabivaltakunnan rajat 1) Muhammedin, 2) Rashidun-kalifien ja 3) umaijadien aikana vuoteen 750 asti. Kartta on osittain myyttinen

Abd al-Malik ibn Marwan (685–705)

Abd al-Malikin vuonna 691 rakennuttama Kalliomoskeija Jerusalemissa.

Vuonna 685 valtataistelun voittajaksi nousi Iranin koillisosista kapinan aloittanut Abd al-Malik ibn Marwan. Vasta hän otti käyttöön nimityksen kalifi eli Jumalan seuraaja tai puolestapuhuja (Khalifat Allāh), minkä nimen arabihallitsijat omaksuivat uudelleen 800-luvulla. Se erosi sassanidikuninkaiden käyttämästä kunnianimestä ”Ahuramazdan palvoja, jumalainen kuningasten kuningas, joka polveutuu jumalista” ja Bysantin keisarin tunnuksesta ”Kristuksen palvelija” (servus Christi).

Al-Malikin edustama arabimonoteismi näki itsensä Israelin perinteen seuraajana. Jerusalem eli Siion oli Abd al-Malikille maailmanlopun tapahtumien keskus. Hän rakensi Jerusalemin Temppelivuorelle Bysantin avustamana pyhäkön, joka piirtokirjoitusmerkinnän mukaan valmistui vuonna 72 eli 694 jKr. Valmistumisvuotena pidetään silti yleisemmin vuotta 691. Englannin kielellä se tunnetaan nimellä ”Dome of Rock” ja suomeksi Kalliomoskeijana. Se pystytettiin paikalle, jossa viimeinen tuomio pantaisiin toimeen Jeesuksen toisen tulemisen tapahtuessa. Al-Malik antoi myös kunnostaa Damaskoksen ja Jerusalemin välisen maantien pyhiinvaelluksia varten. Jerusalemista tuli arabikristillisyyden uusi sydän.[37] Al-Malikin Mervistä mukanaan tuoma uskonto oli "mohammadismia". Sana "Muhammed" (arab. ylistetty) esiintyykin ensimmäisen kerran historiassa hänen lyömissään kolikoissa sekä Kalliomoskeijan seinäkirjoituksessa. Sanan tulkinnasta on erilaisia mielipiteitä. Useimpien orientalistien mielestä se viittaa profeetta Muhammediin, mutta Christoph Luxenbergin mukaan sana on Jeesuksen kunnianimi.[38]

Pääartikkeli: Abbasidien kalifaatti

Abbasidien perustama Baghdad, "Rauhan kaupunki", keskuksenaan pyöreä, persialaisiin esikuviin perustuva palatsialue.

Historiakriittinen tulkinta

Abbasidien aikana luotu kertomus oli muun ohella uuden vallan legitimaatiotarina ja syntymyytti, jossa vallan oikeutus haettiin kaukaisesta menneisyydestä. Avainhenkilöksi nousi Muhammed, joka oli valtakunnan ja sen uskonnon alkuperäinen perustaja ja uusien hallitsijoiden esi-isä. Oikeaan johdettujen kalifien ja suurten tuhoamistaisteluiden lukumäärän neljä saattoi nähdä persialaiselle kulttuurille tärkeänä pyhänä nelilukuna, joka esiintyy myös Raamatun evankeliumien lukumäärässä.[39]

Abbasidien dynastia hallitsi arabien valtakuntaa vuosina 750–1258. Heidän valtakautensa alkuaikoina arabialainen kulttuuri nousi suurimpaan kukoistuksensa. Pääkaupungiksi tuli Bagdad. Huomattava abbasidihallitsija oli Harun al-Rašid, joka hallitsi vuosina 786–809. Kalifaatissa alettiin jo ennen hänen kauttaan antiikin Kreikan filosofien teoksia kääntää arabiaksi.[21] Abbasidien aikana kauppayhteyksiä syntyi koko tunnettuun maailmaan Intiasta ja Kiinasta Afrikkaan ja Pohjoismaihin saakka.[21]

Abbasidikalifaatti tuhoutui vuonna 1257 mongolihyökkäykseen, jossa myös Bagdad koki perusteellisen hävityksen.

Faqih (arab. فقهاء‎) ja hänen oppilaitaan.

Abbasidien ajan käsikirjoitus.

Mongolit piirittävät Bagdadia 1258. Miniatyyri 1300-luvun alusta.

Arabivaltakunnan syntymistä edelsi 600-luvulla eri tahojen sodankäynti, jossa voitolle pääsivät paimentolaisperinteitä edustavat arabiheimot. Kun Muawija vakiinnutti valtansa vuoden 660 tienoilla, hän sijoitti hallintonsa entisen Bysantin alueelle Damaskokseen. On arveltu, että Muawija olisi aikaisemmin palvellut sotilaana juuri Bysanttia. Ainakin hän omaksui kreikan hallintokielekseen ja perusti hallinnon ja talouden Bysantin jättämien rakenteiden varaan. Valtakunnan keskushallinto vaati byrokraattista koneistoa, joka huolehti hovin tarpeista, sotilaiden palkanmaksusta, hallinnon kirjeenvaihdosta, verojen keräämisestä ja monesta muusta. Myöhemmin Osmanien valtakunnasta tämä keskushallinto sai nimekseen divaani. Abbasidien vallankumous vuonna 750 siirsi valtakunnan pääkaupungin ja painopisteen Persian vanhoille ydinalueille. Hallintokieli oli jo al-Malikin aikana muuttunut arabiaksi; nyt mukaan tuli myös persian kieli. Hallinnon virkanimikkeitä olivat muun muassa visiiri ja tilintarkastaja. [40]

Arabivaltakuntien byrokraattiset rakenteet jäivät ohuiksi, sillä niiden ohjelmaan ei kuulunut nykyaikainen palvelujen järjestäminen alamaisille. Kalifaatit olivat pitkälti veronkantovaltioita, jotka myös sen takia saivat aikaan verokapinoita hallitsijaa vastaan. Ruohonjuuritason palveluista vastasivat lähiyhteisöt itse, ja sitä varten ne perivät islamin määräämää zakat -veroa.

• Islamin historia
• Luettelo kalifeista
• Arabimaailma
• Arabit
• Islam
• Islamin kulta-aika
• Bagdadin taistelu

• Crone, Patricia: Slaves on Horses. The evolution of the Islamic polity. Cambridge University Press, 1980. ISBN 0-521-52940-9. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Heck, Paul L.: Bureaucracy. Teoksessa; Böwering, Gerhard (toim.) The Princeton Encyclopedia of Islamic Political Thought, s. 77–78. Princeton University Press, 2013.
• Hoyland, Robert.G: Seeing islam as other saw it. A survey and evaluation of Christian, Jewish and Zoroastrian writings on early Islam. Studies in Late Antiquity and Early Islam. Princeton, New Jersey: Darwin Press, 1997. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Kennedy, Hugh: When Baghdad Ruled the Muslim World. The Rise and Fall of Islam's greatest Dynasty. Da Capo Press, 2004. ISBN 978-0-306-81480-8.
• Kennedy, Hugh: The City and the Nomad. Teoksessa: The New Cambridge History of Islam. Vol. IV (toim. R. Irwin), s. 274–290. Cambridge University Press, 2010. Teoksen verkkoversio.
• Luxenberg, Christoph: A new interpretation of the arabic inscription in Jerusalems’s Dome of the Rock.Teoksessa: K-H. Ohlig & G. Puin (toim.) The hidden origins of Islam. New research into its early history, s. 125–151. Prometheus Books., 2010. ISBN 978-1-59102-634-1. Teoksen verkkoversio.
• Nevo, Yehuda. E. & Koren, Judith: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state. Prometheus Books, 2003. ISBN 1-59102-083-2.
• Ohlig, Karl-Heinz & Puin, Gerd-R. (toim.): The Hidden Origins of Islam. Amherst, New York: Prometheus Books, 2010. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Popp, Volker: The early history of islam, following inscriptional and numismatic testimony. Teoksessa: Karl-Heinz. Ohlig & Gerd-R. Puin (toim.) The Hidden Origin of Islam. New Research into its Early History, s. 17–124. Prometheus Books, 2010. ISBN 978-1-59102-634-1. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Pirenne, Henri: Mohammed and Charlemagne. Dover Publications, 1954/2001. ISBN 978-0-486-42011-0.
• Salzman, Philip Carl: Culture and Conflict in the Middle East. Humanity Books, 2008. ISBN 978-1-59102-587-0. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Shoshan, Boaz: The Arabic Historical Tradition and the Early Islamic Conquests. Routledge, 2016. ISBN 978-0-8153-5794-0.