Arabien–Israelin konflikti

Arabien konflikti Israelin valtion kanssa juontaa alkunsa siitä, että muslimien asuttamaan ja islamilaisen Osmanien valtakunnan hallitsemaan Palestiinaan alkoi 1800-luvun lopulla muuttaa Euroopasta juutalaisia siirtolaisia. Muuttoliike oli saanut alkunsa ensin Euroopan kristittyjen ja sitten myös juutalaisten omaksumasta haaveesta palauttaa Palestiinan asema juutalaisten Luvattuna maana.[2] Ensimmäisen suuren sysäyksen muutolle antoi tsaari Aleksanteri II:n murhaa 1881 seurannut juutalaisten joukkovaino Venäjällä.[3] Vuosien 1882–1903 välillä noin 35 000 pääasiassa Itä-Euroopan juutalaista muutti Palestiinaan.[4] Vuosisadan lopulla syntynyt sionistinen liike asetti tavoitteekseen juutalaisen valtion perustamisen Palestiinaan.[5]

Juutalaisia oli vuonna 1881 ollut Palestiinassa noin 25 000, mutta heidän lukumääränsä vuoteen 1947 mennessä oli noussut jo 630 000:een.[6] Euroopasta tulleet juutalaiset toivat mukanaan vaurautta ja uusia työpaikkoja, jolloin siihen asti harvaan asuttu Palestiinan alue alkoi vetää puoleensa myös arabeja koko Lähi-idän alueelta. 1900-luvun alun vajaasta 140 000:sta heidän lukumääränsä kasvoi lähes puoleen miljoonaan vuonna 1922[7] ja 1,3 miljoonaan vuonna 1947.[8]

Alueen arabiväestö vastusti juutalaisten asettumista Palestiinaan. Kesällä 1919 Syyrian arabien kongressi vastusti sionistien vaatimuksia ja vaati itsenäistä Suur-Syyriaa, johon myös Palestiina kuuluisi.[9] Keväällä 1920 arabit hyökkäsivät juutalaisten kimppuun Jerusalemissa, tappoivat kuusi ja tuhosivat useita synagogia. Hyökkäys toistui keväällä 1921 Jaffassa, missä kuolleita oli useita kymmeniä.[9] Aluksi vain pienet arabiryhmät hyökkäsivät juutalaisia vastaan, mutta pian väkivallasta tuli järjestelmällisempää. Aluetta hallinneet britit eivät onnistuneet lopettamaan sitä ja joskus kieltäytyivät suojelemasta juutalaisia. Juutalaisten enemmistö kannatti matalaa profiilia hyökkäyksiin, mutta maanalaiset juutalaisryhmät alkoivat vastata väkivaltaan kostoiskuilla.[10]

Juutalaisten ja arabien välille syntyi 1929 laajoja levottomuuksia, jotka liittyivät Jerusalemin Temppelivuoren käyttöön. Elokuun 16. päivänä 1929 arabit hyökkäsivät useisiin kohteisiin koko maassa, jolloin toista sataa juutalaista ja kymmeniä arabeja sai surmansa. Hebronin juutalainen yhteisö tuhottiin, ja juutalaiset palasivat sinne vasta vuoden 1967 jälkeen.[11] Juutalaiset tekivät kostoiskuja.[12] Britannian nimeämä Shawn komissio totesi, että väkivaltaisuudet olivat arabien aloittamia ja suositteli, että juutalaisten maahanmuutto estettäisiin.[13]

Vuonna 1936 puhkesi laaja arabikapina, joka kohdistui sekä juutalaisia että brittejä vastaan. Juutalaisia oli tuolloin jo 400 000, kun natsien valtaannousu Saksassa 1933 oli lisännyt juutalaisten pakoa Euroopasta. Arabikapinan syynä oli pelko juutalaisvaltion synnystä. Samaan aikaan Osmanivaltakunnan jäämistön pohjalta oli muualla jo perustettu itsenäisiä muslimivaltioita. Palestiinassa työttömyyden kasvu lisäsi tyytymättömyyttä. Alueen suurmaanomistajat olivat vuokranneet maitaan vuokraviljelijöille, mutta nyt he myivät maitaan juutalaisille, jotka maksoivat niistä hyvän hinnan. Näin vuokraviljelijät menettivät toimeentulonsa.[14] Vuosien 1936–1947 välillä väkivaltaisuudet edelleen raaistuivat ja laajenivat.

Britannia oli etsinyt ensimmäisen maailmansodan aikana poliittista tukea sekä juutalaisilta että arabeilta ja pyrki sen takia miellyttämään molempia, mikä oli johtanut ristiriitaiseen politiikkaan. Osmanien valtakunnan hajotessa Britannia valtasi arabikapinallisten tukemana suuren osan nykyistä Lähi-itää mukaan lukien Palestiinan. [15] Vuonna 1917 Britannian hallitus sitoutui tukemaan juutalaisten "kansallisen kodin" (national home) perustamista Palestiinaan (Balfourin julistus 1917).

Kansainliitto vahvisti Balfour-julistuksen periaatteen San Remossa vuonna 1922. Mandaattihallinnon tuli varmistaa kansallisen kodin perustaminen itsehallintoelimineen. Hepreasta tehtiin alueen virallinen kieli arabian ja englannin ohella.[16]

Toisen maailmansodan jälkeen perustettu YK haki ratkaisua Palestiinan tilanteeseen kahden valtion mallista. Arabit uhkasivat jihadilla, jos juutalaisvaltion luominen hyväksytään. Vasta perustetun Arabiliiton neuvosto kehotti jäsenvaltioitaan lähettämään asejoukkoja Palestiinan rajoille.[17] Tästä huolimatta YK:n yleiskokous hyväksyi 29.11.1947 julkilausuman nro 181, joka sisälsi esityksen Palestiinan jakamisesta arabi- ja juutalaisvaltioihin.[18] Juutalaiset hyväksyivät esityksen, mutta ympäröivät arabivaltiot torjuivat kahden valtion mallin.[19]

Pääartikkeli: Ensimmäinen intifada

Pääartikkeli: Toinen intifada

Pääartikkeli: Operaatio kesäsade

Pääartikkeli: Israelin–Libanonin konflikti 2006

Hizbollahin ammuttua Katjuša-raketteja Israeliin ja kaapattua kaksi israelilaissotilasta Israel aloitti sotatoimet terroristijärjestöä vastaan. Hizbollahilla on edelleen vankka kannatus Libanonissa.

Pääartikkeli: Operaatio Valettu lyijy

Israel teki ilmahyökkäyksen vuoden 2008 lopussa Gazan kaistaleelle lopettaakseen Hamasin tekemät raketti-iskut ja tuhotakseen Egyptin rajalla olevat salakuljetustunnelit. Hyökkäys jatkui tammikuun 2009 alussa maahyökkäyksenä. Operaatio loppui 22. tammikuuta Israelin vetääntymiseen. Koko selkkauksen lasketaan yleensä kestäneen 22 vuorokautta, jolloin se alkoi ensimmäisestä ilmahyökkäyksestä 27. joulukuuta 2008 ja päättyi Israelin yksipuoliseen tulitaukoilmoitukseen 17. tammikuuta.

Hyökkäyksessä kuoli yli 1300 palestiinalaista[26][27]. Kuolleista ainakin puolet, mahdollisesti jopa kolme neljäsosaa oli siviilejä mukaan lukien 437 alle 16-vuotiasta lasta, 110 naista ja 123 miespuolista vanhusta. Kuolleissa oli lisäksi 14 lääkäriä sekä 4 toimittajaa[28]. 90000 palestiinalaista joutui kodittomiksi, joista yli 50000 oli lapsia. Neljä YK:n avustussaattuetta joutui hyökkäyksen kohteeksi.[29]

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama sanoi 22. tammikuuta, että Yhdysvallat tukee Israelia kaikissa puolustussodissa. Hän kuitenkin poikkeuksellisen selvästi sanoi olevansa hyvin huolestunut hyökkäyksen uhreista, Gazan humanitaarisesta tilanteesta ja alueen "tukahduttavasta köyhyydestä, joka on kestänyt aivan liian kauan" [30].

Pääartikkeli: Operaatio Puolustuksen tukipylväs

Operaatio Puolustuksen tukipylväs (Gazan sota 2012, engl. "Operation Pillar of Cloud" tai "Operation Pillar of Defense") on Israelin 14. marraskuuta 2012 aloittama sotilasoperaatio Gazan kaistalla, joka aloitettiin Hamasin raketti-iskujen vastaiskuna. 21. marraskuuta osapuolet solmivat aselevon. Siihen mennessä molemminpuolisissa iskuissa oli kuollut 160 palestiinalaista ja kuusi israelilaista.

Historioitsija Adam Silversteinin mukaan arabien ja Israelin välisen konfliktin taustat löytyvät profeetta Muhammedin elämäkerrasta. Ibn Ishaqin 700-luvulla kirjoittamassa teoksessa juutalaiset kuvataan epäluotettavana, petollisena ja ylimielisenä kansana, joka ansaitsee muslimien koston. Palestiinalaiset ovatkin hakeneet Muhammedin elämäkerrasta tukea toimilleen. Muuan tapahtuma on Khaibarin taistelu, joka päättyi Muhammedin määräämään juutalaisten joukkomurhaan. Palestiinalaisten suosittu huuto mielenosoituksissa on ollut: Khaybar Khaybar, ya yahud, Jaish Muhammad, sayaud, [33] joka tarkoittaa: "Khaibar Khaibar, juutalaiset, Muhammedin armeija palaa takaisin". [34] Khaibar on antanut myös nimen juutalaisvastaiseen tv-sarjaan Syyriassa. [35][36] Hizbollah ampui vuonna 2006 Israeliin raketteja, joiden nimeksi oli annettu "Khaibar 1".[37] Jom Kippur-sodassa egyptiläisten hyökkäyksen koodinimi oli "Operaatio Badr", mikä yhdisti sen Muhammediin. Jasser Arafat korosti, että jokainen rauhansopimus Israelin kanssa olisi vain "Hudaibiyan sopimus", mikä tarkoitti Muhammedin 628 tekemää sopimusta mekkalaisten kanssa, jota ei ollut tarkoituskaan pitää. [34] Vuosien 1947-1948 sisällissodassa arabit nimesivät joukkonsa "Pyhän sodan armeijaksi", mikä liitti sen islaminuskoon.

Toisena syynä Silverstein esittää Palestiinan symbolisen arvon islaminuskolle tärkeänä alueena.[34] Muslimit katsovat, että muslimien alkuperäinen rukoussuunta oli Jerusalemiin. Lehmän suura (2: 144) kertoo rukoussuunnan muuttamisesta, mutta ei alkuperäistä suuntaa. Muhammedin elämäkerrassa kerrotaan lisäksi profeetan yöllisestä matkasta Jerusalemiin, missä hän nousi tikkaita myöten taivaaseen. Kalifi Abd al-Malik oli lisäksi rakennuttanut vuonna 691 valtakuntansa keskustemppelin, Kalliomoskeijan, Jerusalemin temppelivuorelle, ja muslimit uskovat, että temppeli oli nimenomaan islamilainen rakennus. Se, että ristiretkeläiset keskiajalla pyrkivät lopulta tuloksetta valtaamaan Pyhän maan teki alueesta muslimeille entistä pyhemmän. Irakin presidentti Saddam Hussein pystytti monumentin Saladinille, joka voitti ristiritarit. Juutalaisista on tehty "ristiretkeläisiä" lastenkirjoja myöten. [34]

Arabisti Hans Jansen toteaa, että Palestiinan terroristijärjestöjen lisäksi myös Palestiinan viranomaiset katsovat, ettei konflktissa ollut kyse rajariidasta vaan uskonnollisesta sodasta islamin ja juutalaisuuden välillä. Tämä ilmenee myös palestiinalaisten koulukirjoista.[38] Jansenin mukaan suurin osa Lähi-idän poliittisista ja uskonnollisista johtajista haluaa hävittää Israelin maan päältä. [39]

Historioitsija Hannu Juusola ei pidä islaminuskoa juutalaisten ja arabien välisen konfliktin syynä. Ristiriidat johtuvat hänen mukaansa vain arabinationalismista. [40]

Benny Morrisin mukaan nationalismi levisi 1800-luvun lopussa Euroopasta Damaskoksessa, Beirutissa ja Bagdadissa asuvan arabieliitin keskuuteen. Vuonna 1891 nämä vetosivat osmanihallintoon ja varoittivat, että sionistinen muutto ja uudet asutukset olivat uhka maan "arabiluonteelle" ja voisivat jopa syrjäyttää alkuperäisväestön. "Juutalaiset vievät kaiken maan muslimeilta, ottavat kaupan käsiinsä ja tuovat maahan aseita". Vuonna 1899 Jerusalemin suurmufti Taher al-Hussein (Amin al-Husseinin isä) vaati, että vuoden 1891 jälkeen muuttaneet juutalaiset tulisi karkottaa tai painostaa lähtemään.[41] Jerusalemin pormestari kirjoitti vuonna 1899 Ranskan juutalaiselle päärabbille kirjeen, jossa myönsi, että teoriassa sionismi oli hieno aate, mutta maa oli jo asuttu. Hän jatkoi: "Jumalan nimessä, antakaa Palestiinan pysyä rauhassa". Kirjeeseen vastasi Theodor Hertzl, joka lupasi, että juutalaiset toisivat Palestiinaan vaurautta sekä arabeille että juutalaisille. Juutalaiset eivät tuoneet sotaa, eikä heitä tarvinnut pelätä.[42]

Kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Amnesty International syytti vuonna 2022 Israelin valtiota apartheid-politiikasta palestiinalaisia vastaan. Apartheidilla järjestö tarkoitti Yhdistyneiden Kansakuntien apartheid-sopimuksessa esitettyjä toimia, jotka YK määritteli apartheidiksi.[43] Amnestyn pääsihteeri Agnès Callamard katsoi, että "Palestiinalaisia kohdellaan vähempiarvoisena rodullisena ryhmänä, jolta riistetään järjestelmällisesti ihmisoikeudet, asuivatpa he Gazassa, Itä-Jerusalemissa, Hebronissa tai Israelissa." Callamardin mukaan Israelin järjestelmä perustuu miljoonien ihmisten rakenteelliseen rasistiseen sortamiseen. Amnestyn mukaan Israelin tekemät rikokset ovat osa systemaattista palestiinalaisväestöön kohdistuvaa hyökkäystä, joka tähtää sortavan ja alistavan järjestelmän ylläpitämiseen. Siksi ne ovat apartheidia, joka on rikos ihmisyyttä vastaan.[44]

Suomessa yli sata taiteilijaa allekirjoitti 2022 julkilausuman, jossa Israelia syytettiin apartheidista.[45]