Arabialainen kirjaimisto

Arabialainen kirjaimisto on kirjaimisto, jota käytetään mm. arabian ja persian kirjoittamiseen. Kirjoitussuunta on oikealta vasemmalle, ylhäältä alas. Kirjaimistossa ei ole erikseen isoja ja pieniä kirjaimia. Kirjoitus muistuttaa kaunokirjoitusta siten, että kirjaimet kirjoitetaan yhteen toisiinsa ja niiden muoto vaihtelee kirjaimen sijaintipaikan sanassa mukaan. Tämä antaa myös mahdollisuuden kalligrafisiin erikoisuuksiin.

Arabialainen kirjaimisto käytössä maailmassa
Arabic alphabet world distribution
Arabic alphabet world distribution
Maat, joissa arabialainen kirjaimisto:
 → on ainoa virallinen kirjaimisto
 → on virallinen muiden kirjaimistojen rinnalla
 → on virallinen kirjaimisto kansallisella tasolla alueellisesti

Myös kašmiria (devanagarin rinnalla), kurdia (latinalaisten aakkosten rinnalla), pandžabia (gurmukhin ohella), paštoa, ja urdua kirjoitetaan arabialaisin kirjaimin.

Ennen lokakuun vallankumousta monia Keski-Aasian kieliä (azeri, uzbekki, kirgiisi, tadžikki, kazakki, turkmeeni) kirjoitettiin myös arabialaisilla kirjaimilla, joista 1920-luvulla siirryttiin latinalaisiin kirjaimiin, 1940-luvulla kyrillisiin kirjaimiin ja osassa näistä edelleen 1990-luvulla taas latinalaisiin aakkosiin.

Turkissa siirryttiin arabialaisesta kirjaimistosta latinalaiseen kirjaimistoon Mustafa Kemal Atatürkin aloittaman laajan uudistusohjelman yhteydessä.

Myös tataarit Suomessa kirjoittivat arabialaisilla kirjaimilla ennen siirtymistä latinalaisiin kirjaimiin.[1]

Historiallinen tausta

Arabialainen kirjaimisto voidaan jäljittää aramean nabatealaisen murteen kirjoittamiseen käytettyyn nabatealaiseen aakkostoon, joka puolestaan periytyi foinikialaisesta kirjaimistosta. Koraanin kirjoittamista edeltäneeltä ajalta arabialaisesta kirjoituksesta on säilynyt vain muutamia hajaesimerkkejä.

Arabian kielessä
Pääartikkeli: Arabian aakkoset

Arabian kielen kirjoittamiseen käytetään 28 kirjainta. Muiden kielien, kuten persian ja urdun kirjoittamisessa käytetään lisäkirjaimia. Arabian kielessä kirjoitukseen ei yleensä merkitä lainkaan lyhyitä vokaaleja tai kaksoiskonsonantteja, eikä monissa tietokoneohjelmissa ja matkapuhelimissa ole edes mahdollisuutta käyttää vokalisointia. Merkittävin poikkeus on Koraani, jossa vokaalimerkintöjä on käytettävä. Pitkillä vokaaleilla (/a:/, /u:/ ja /i:/) on omat kirjaimensa.

Kirjainten ns. abjadī-järjestys on:

أ ب ج د ه و ز ح ط ي ك ل م ن س ع ف ص ق ر ش ت ث خ ذ ض ظ غ
ʼ b ǧ d h w z ḥ ṭ y k l m n s ʻ f ṣ q r š t ṯ ḫ ḏ ḍ ẓ ġ

Muistisääntö:

  • ʼabǧad hawwaz ḥuṭṭī kalaman saʻfaṣ qarašat ṯaḫaḏ ḍaẓaġ.

tai

  • ʼabuǧadin hawazin ḥuṭiya kalman saʻfaṣ qurišat ṯaḫuḏ ḍaẓuġ

Kalligrafia
Thuluth-kirjoitusta samarkandilaisen mausoleumin seinässä

Arabialaista kalligrafiaa eli kaunokirjoitustaidetta käytetään paljon islamilaisessa arkkitehtuurissa, koristelussa, kolikoissa ja Koraanissa. Kalligrafia on noussut arvostettuun asemaansa islamilaisessa maailmassa koska ihmisten piirtäminen on nähty epäjumalien palvontana. Yleisimpiä kaunokirjoitustyylejä ovat pyöreälinjainen naskh ja korkeaviivainen thuluth.[2][3]

Katso myös

Lähteet
  1. Okan Daher: Suomen tataarin oikeinkirjoitusperinteet (kirjassa Tugan Tel: Kirjoituksia Suomen tataareista, toim. Kadriye Bedretdin, 2011), s. 295-296. Suomen Itämainen Seura, 1999. ISBN 978-951-9380-78-0.
  2. Rafiq Elmansy: Taking A Closer Look At Arabic Calligraphy 20.3.2014. Smashing Magazine. Viitattu 7.10.2014.
  3. Palva, Heikki; Perho, Irmeli (toim.): Islamilainen kulttuuri, s. 456–464. Otava, 2005 (kolmas painos). ISBN 951-1-13315-2.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.