Apinapinseri

Ulkomuodoltaan apinapinseri on pieni ja neliömäinen, ja sen sanotaan muistuttavan snautseria ja griffon bruxelloisia. Pää on pyöreähkö ja kallo kaareutuu voimakkaasti. Koiran kuono on lyhyt, muttei yhtä lyhyt kuin esimerkiksi griffoneilla eikä ylöspäin kääntyvä. Silmät ovat pyöreät ja väriltään tummat. Korvat ovat eteenpäin taittuneet ja V:n muotoiset tai vaihtoehtoisesti pystyt ja pienet.[3] Selkä on suora ja kulmaukset niukat, askeleet lyhyehköt ja tipsuttavat. Häntä on lyhyehkö ja korkealle kiinnittynyt, asennoltaan yläviisto. Karva on karkeaa ja tiivistä. Päälaella karva sojottaa eri suuntiin, mikä antaa koiralle apinamaisen ilmeen, josta rodun nimikin johtuu. Väriltään apinapinseri on puhtaan musta. Alun perin väreinä ovat olleet myös muun muassa keltainen, punainen, harmaanvalkoinen, tummanharmaa, harmaanmusta ja puhtaanmusta, ja vielä nykyäänkin pentueisiin saattaa syntyä poikkeavan värisiä pentuja. Rodun säkäkorkeus on 25–30 cm ja paino noin 4–6 kg.[3]

Koira on valpas, peloton, eloisa, aktiivinen, leikkisä, itsenäinen ja uskollinen. Apinapinseri on hyvin aktiivinen, joten harrastuksena agility on lisääntynyt. Ensimmäisen kerran apinapinseri osallistui viralliseen agilitykilpailuun vuonna 2007.

Apinapinserin ei kuulu olla aggressiivinen, flegmaattinen tai hermostunut. Se on omistajiaan kohtaan erittain lojaali.

Apinapinseri tyytyy melko vähään, mutta sitä on vaikea motivoida, joten se saattaa olla melko hankala koulutettava.

Rotu soveltuu erityisesti huumorintajuiseen kotiin, koiran leikkisyyden vuoksi.

Historiallinen valokuva varhaisesta apinapinseristä vuodelta 1915 – yhdennäköisyys kääpiöpinseriin ja terriereihin oli tuolloin selkeämmin havaittavissa.

Ennen rotanmyrkkyjä rottien tappamiseen käytettiin pieniä koiria. Saksassa ja sen naapurimaissa on käytetty snautserin tai pinserin tapaisia koiria. Näistä roduista yksi oli apinapinseri, jonka alkuperä on 1600-luvun[2] Etelä-Saksassa[3]. Sen arvellaan polveutuvan pienestä, nykyään hävinneestä saksalaisesta terrieristä. Toiset puolestaan uskovat sen olevan karkeakarvaisen pinserin jälkeläinen - näistä Suomen Kennelliitto puoltaa tätä teoriaa[3]. On olemassa myös teoria, että apinapinseri olisi sukua belgialaiselle griffonille, jonka kehitykseen se olisi vaikuttanut. Sen uskotaan vaikuttaneen myös kääpiösnautserin jalostukseen.[2]

Jo 1300- ja 1400-luvuilta peräisin olevissa maalauksissa esiintyy hyvin paljon apinapinserin näköisiä koiria - esimerkiksi Albrecht Dürer (1471–1528) on elinaikanaan kuvannut sentyyppisiä yksilöitä.[3] Alun perin ne työskentelivät talleissa, mutta myöhemmin ne tuotiin sisätiloihin hävittämään hiiriä keittiöistä. Ajan myötä niistä tuli öisin myös talojen emäntien sängynlämmittäjiä.[2] Rotu rekisteröitiin Saksassa virallisesti ensi kerran jo vuonna 1879[3], ja rotujärjestö perustettiin Saksassa ja Ranskassa 1800-luvun lopulla[2].

Rotu sai yksityiskohtaisen rotumääritelmän Saksassa 1900-luvulla. Virallinen kasvatus alkoi 1980-luvulla Ruotsista ja Yhdysvalloista tuoduilla koirilla.

Nykyään apinapinseriä pidetään lähinnä seurakoirana. Sen pieni koko ja luonne tekevät koirasta sopivan seuralaisen tai vaikkapa vahdin pieneenkin asuntoon. Apinapinserien omistajat ovat osallistuneet aktiivisesti näyttelytoimintaan, ja agilityn suosio on nousussa apinapinseriharrastajien keskuudessa. Rotua on käytetty menestyksekkäästi myös tottelevaisuuskoulutuksessa ja terapiakoirana.[2] Lisäksi sitä on käytetty historiassa myös vahtikoirana.^lähde?

Alusta lähtien on pyritty tutkimaan apinapinserin silmiä, polvia ja lonkkia. Apinapinserillä on esiintynyt jonkin verran patellauksaatiota eli polvilumpion sijoiltaanmenoa. Silmien osalta ei ole todettu perinnöllisiä sairauksia.

• Eerola, Tapio: Suomen koirarodut. Tammi 1997.

• Rotumääritelmä (Suomen Kennelliitto, pdf)
• Esittelysivu Koirat.comissa
• Suomen Affenpinserit Ry.