Apilat

Apilat eli tähkäapilat (Trifolium) on noin 300 lajia kattava hernekasveihin (Fabaceae) kuuluva kasvisuku. Lajit esiintyvät lauhkeilla ja subtrooppisilla alueilla.

Apilat
Puna-apila (Trifolium pratense)
Puna-apila (Trifolium pratense)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Fabales
Heimo: Hernekasvit Fabaceae
Alaheimo: Faboideae
Suku: Apilat
Trifolium
L.
Katso myös

  Apilat Wikispeciesissä
  Apilat Commonsissa
Nelisorminen apilanlehti.

Apilat ovat yksi-, kaksi- tai monivuotisia ja niiden lehdet yleensä kolmisormisia. Lehdykät ovat usein nirha­laitaiset. Kukinto on kasvin latvassa sijaitseva lähes yksivärinen mykerömäinen tai pitkulainen tähkä tai terttu, jonka väri vaihtelee valkoisesta keltaiseen ja punaiseen. Palot ovat avautumattomia ja verhiön kätkemiä.

Maailmalla ja Suomessakin yleisimmät lajit ovat valkoapila (Trifolium repens) ja puna-apila (Trifolium pratense).

Nelisormista apilanlehteä on ennen pidetty eräänlaisena taikakaluna ja onnea tuottavana asiana.[1]

Viljelykäyttö

Viljelykäytössä pyritään hyödyntämään apiloiden typensidontakykyä. Apilat, kuten monet muut putkilokasvit, pystyvät sitomaan juurinystyröidensä bakteeritoiminnalla ilmasta typpeä. Apila on ensisijaisesti käytetty nautakarjan rehujen seoskasvustoissa. Kasvuston osana palkokasvi lisää rehun valkuaisainepitoisuutta. Lisäksi apilan lahoavat kasvinosat luovuttavat typpeä myös seoksen muille kasveille etenkin nurmikierron toisena ja kolmantena vuonna ja näin vähentävät lannoittamistarvetta.[2]

Luomuviljelyn yleistyessä apilan käyttö puhtaassa viherlannoituksessa on myös yleistynyt. Tällöin kasvista ei välttämättä korjata lainkaan satoa, vaan kasvi niitetään ja muokataan maahan, jossa se hajotessaan luovuttaa ravinteita seuraavana viljelykierrossa olevan kasvin käyttöön. Viherlannoitus on lisännyt etenkin Suomen oloissa yksivuotisten apilalajien käyttöä.[2]

Kolmas käyttötapa viljelykasvina apilalle on aluskasvi. Tällöin apila kylvetään esimerkiksi aikaisin korjattavan viljan kanssa yhtä aikaa. Hitaammin kasvava apila ei haittaa puintia ja etenkin eteläisen Suomen pidemmässä kasvukaudessa voi aluskasvisto kasvaa vielä kaksi kuukautta varsinaisen viljasadon korjuun jälkeen. Tällöin apilakasvusto ehtii kerätä itseensä ravinteita, jotka viherlannoituksen tavoin ovat hyödynnettävissä seuraavalle kasvustolle.[2]

Typen sidonta

Apilan viljelyn aloittaminen pitkän tauon jälkeen vaatii usein erityistoimia, jotta sadon suhteen päästään toivottuun tulokseen. Maaperässä ei luontaisesti ole riittävää määrää symbionttibakteereja apilan tehokkaaseen typensidontaan. Bakteereja voidaan lisätä ymppäyksen avulla. Ymppäyksessä apilan siemenen pinta käsitellään typensitojabakteerilla. Näin kasvin oma typensidonta saadaan käynnistymään jo ensimmäisenä viljelyvuonna. Viljelytauon lisäksi muita tilanteita, joissa kannattaa harkita ymppäystä ovat uudismaiden viljely ja happamat maat. Hapan ympäristö hävittää apilan symbionttibakteereja.[3]

Viljelyalue

Apilaa pystytään viljelemään koko Suomessa oikeilla lajivalinnoilla. Käytännössä Suomessa yleisesti viljeltäviä apiloita on neljä: puna-apila (Trifolium pratense), valkoapila (Trifolium repens), alsikeapila (Trifolium hybridum) ja persianapila (Trifolium resupinatum). Näistä puna-apilasta ja alsikeapilasta löytyy lajikkeita, jotka menestyvät aivan pohjoisinta Suomea (viljelyvyöhyke 5) myöten. Persianapilaan viljely rajoittuu vyöhykkeeseen 4 ja valkoapilan vyöhykkeeseen 3.[4] Persianapilaa käytetään usein viherlannoitukseen ja kesannointiin, koska sillä on hyvä typensidontakyky ja juuristovaikutus.[4]

Lannoitus

Typensidontakyky vähentää apilanurmien typpilannoitustarvetta. Kasvuston lahoavat osat luovuttavat typpeä myös muille seoksen kasveille. Verrattuna normaaleihin nurmiin typen määrä lannoituksessa voidaan noin puolittaa verrattuna heinänurmikasvustoon. Mikäli apilanurmia lannoitetaan liian voimakkaasti kasvuston oma typensidonta vähenee.[5]

Voimakkaan juuristonsa vuoksi on palkokasveille, kuten apiloille, turvattava riittävä fosforin ja kaliumin saanti. Etenkin fosforin puute alentaa apilasadon laatua ja määrää. Nurmiheinät kilpailevat apilaa voimakkaammin fosforista, joten seoskasvustoissa viljeltäessä kannattaa myös kemiallisten lannoitteiden osalta suosia moniravinnelannoksia.[6]

Lannoitus luomutuotannossa

Apilapitoista nurmea lannoitetaan pääasiallisesti peruslannoituksena. Perustamisvuonna suojakasville annettava typpilannoitus pitää olla alhainen, sillä liian voimakas typpilannoitus heikentää apilakasvustoa. Kompostoitu karjanlanta sopii suojakasvin lannoitukseen parhaiten (15–30 t/ha). Lantaa täydentävää kaliumlannoitusta käytetään pääasiassa karkeilla kivennäismailla, kun puolestaan eloperäisillä mailla käytetään tarvittaessa biotiittia 0–10 t/ha. Biotiitin kaliuminluovutuskyky on noin 33 kg/t.[2]

Fosforilannoitukseen käytetään esimerkiksi apatiittikivijauhetta kompostin kautta suoraan maahan levitettynä 0–1 000 kg/ha. Hivenlannoitteena voi käyttää puutuhkaa, mutta jos sitä ei ole mahdollista käyttää, voidaan tarvita boorilannoitusta.[2]

Biotiitti ja apatiitti tulee saada sekoittumaan koko ruokamultakerrokseen. Lannoitusta suositellaan tehtäväksi vähintään vuotta ennen apilanurmen perustamista. Vuotuista lannoitusta apilanurmet eivät tarvitse, mikäli apilan kasvu ja biologinen typensidonta ovat kunnossa. Vanhoille apilanurmille voidaan levittää pieniä määriä virtsaa tai ilmastettua lietelantaa. Apilan menestyminen paranee, jos vuotuista starttilannoitusta siirretään myöhemmäksi. Lannoitus tehdään nurmen ollessa 15–20 cm korkeudeltaan.[2]

Kasvinsuojelu

Seoskasvustossa viljeltäessä apilan kasvinsuojeluun on kiinnitettävä erityistä huomiota. Seoskasvustoissa apilan kumppanina viljellään yleensä heinämäisiä kasveja kuten viljoja tai nurmiheiniä. Heinämäiset kasvit kuuluvat yksisirkkaisiin, kun taas apilat kaksisirkkaisiin. Kaksisirkkaisia ovat myös useimmat nurmista torjuttavat rikkakasvit. Tästä syystä monet nurmiheinille ja viljoille suunnitellut rikkakasviaineet hävittävät myös apilan kasvustoista.[7]

Apilapitoisten kasvustojen kasvinsuojeluun on aiemmin ollut käytössä käytännössä vain yksi aine, MCPA. Aine on käyttökustannuksiltaan edullinen, mutta sen käyttöön sisältyy sadon käyttörajoituksia ja pitkä varoaika.[7] Viime vuosina markkinoille on tullut myös nurmen satovuosille paremmin soveltuva bentatsonipohjainen valmiste. Uusien kopiosuojattujen kasvinsuojeluaineiden käyttökustannukset ovat kuitenkin kohtalaisen korkeita.[8]

Vaikutukset maan viljavuuteen ja merkitys viljelykierrossa

Apilapitoiset nurmet vaikuttavat yleensä kasvualustaansa positiivisesti. Poikkeuksen tähän luo apilan monokulttuuri, jossa apilaa viljellään samalla lohkolla toistuvasti. Voimakkaan palkokasveille ominaisen juuristonsa avulla apilat usein tunkeutuvat tiivistyneemmässäkin maassa syvälle ja kuohkeuttavat maata. Maahan jäävä juurimassa parantaa maaperän koostumusta – apilapitoisen nurmen on laskennallisesti arvioitu jättävän noin 5000–6000 kg/ha juurimassaa.[2]

Hyvän esikasvivaikutuksensa ansiosta apila onkin käytetty lisä kasvinviljelytilojen viljelykierroissa. Apilasatoja ei tällöin välttämättä korjata, vaan myös maanpäällinen osa niitetään ja muokataan maahan. Tällaisella viherkesannointimenetelmällä pystytään nostamaan esimerkiksi rukiin satotasoa noin 800 kg/ha jatkuvaan rukiin viljelyyn verrattuna.[2]

Symboliikka ja etymologia

Apilanlehti on iiriläis-kelttiläisen kansallistunteen vertauskuva ja Irlannin tasavallan kansalliskukka. Ennen kristinuskon saapumista muinaiskelttiläiset druidit pitivät apilaa pyhänä symbolikasvina. Kolmilehtinen apila on kristinuskossa pyhän kolminaisuuden vertauskuva. Tarinan mukaan Pyhä Patrick (k. 461) tappoi käärmeen apiloin koristellulla ristisauvalla. Kansanuskomuksissa nelilehtisen apilan ajatellaan tuovan onnea, mikä johtunee sen harvinaisuudesta. Kasvi kasvaa nopeasti, minkä vuoksi sen on arveltu sisältävän elämänvoimaa. Keskiajan romanttisessa runoudessa apila ilmentää rakkauden voimaa.[9] Apiloiden tieteellinen nimi Trifolium tulee latinan kielestä ja tarkoittaa ”kolmilehtistä”.

Lajeja

Suomessa tavattavia apilalajeja:[10][11]

  • alsikeapila (Trifolium hybridum) – uustulokas
    • rentoalsikeapila (T. hybridum subsp. elegans)
    • rehualsikeapila (T. hybridum subsp. hybridum)
  • juova-apila (Trifolium striatum) – satunnainen
  • jänönapila (Trifolium arvense) – muinaistulokas
  • kaita-apila (Trifolium lupinaster) – uustulokas
  • kalvasapila (Trifolium ochroleucon) – satunnainen
  • karhea-apila (Trifolium scabrum) – satunnainen
  • kelta-apila (Trifolium aureum) – muinaistulokas
  • keräapila (Trifolium glomeratum) – satunnainen
  • maa-apila (Trifolium subterraneum) – satunnainen
  • meriapila (Trifolium squarrosum) – satunnainen
  • metsäapila (Trifolium medium) – alkuperäinen
  • musta-apila (Trifolium spadiceum) – muinaistulokas
  • mäkiapila (Trifolium montanum) – muinaistulokas
  • notkea-apila (Trifolium patens) – satunnainen
  • nukka-apila (Trifolium tomentosum) – satunnainen
  • pikkuapila (Trifolium dubium) – uustulokas
  • puna-apila (Trifolium pratense) – muinaistulokas
    • niittypuna-apila (T. pratense var. pratense)
    • peltopuna-apila (T. pratense var. sativum)
  • rakkoapila (Trifolium fragiferum) – alkuperäinen
  • rentoapila (Trifolium campestre) – uustulokas
  • ruusuapila eli pyökkiapila (Trifolium alpestre) – satunnainen
  • siroapila (Trifolium micranthum) – satunnainen
  • takiaisapila (Trifolium lappaceum) – satunnainen
  • tuoksuapila (Trifolium resupinatum) – uustulokas
  • valkoapila (Trifolium repens) – muinaistulokas
  • veriapila (Trifolium incarnatum) – uustulokas

Muita apilalajeja:[12][13][14]

  • etiopianapila (Trifolium acaule)
  • egyptinapila (Trifolium alexandrium)
  • nauha-apila (Trifolium angustifolium)
  • ruskoapila eli rusoapila (Trifolium badium)
  • tupsuapila (Trifolium cherleri)
  • kilpiapila (Trifolium clypeatum)
  • marokonapila (Trifolium gemellum)
  • pörröapila (Trifolium squamosum)
  • tähtiapila (Trifolium stellatum)
  • solmuapila (Trifolium suffocatum)
  • keltuaisapila (Trifolium trichocephalum)
  • pussiapila (Trifolium vesiculosum)

Lähteet
  • Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart: "Suuri Pohjolan kasvio". Tammi, Helsinki 2005 (2003). ISBN 951-31-2924-1.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998. ISBN 951-45-8167-9.

Viitteet
  1. Naisella erikoinen harrastus - tämän on pakko tuoda onnea! www.iltalehti.fi. Viitattu 28.12.2022.
  2. Rajala, Jukka (toim.): Luonnonmukainen maatalous. Helsinki: Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, 2006. ISBN 952-10-0396-0.
  3. LuoMusa, Ymppäysohjeita (Arkistoitu – Internet Archive), Viitattu 11.4.2013.
  4. K-maatalous viljelyopas 2013. K-maatalous, 2012.
  5. Viitattu 11.4.2013.
  6. (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 11.4.2013.
  7. Viitattu 11.4.2013.
  8. [vanhentunut linkki] Viitattu 11.4.2013.
  9. Suuri symbolikirja. Toimittanut Pentti Lempiäinen. WSOY 1993, ISBN 951-0-18537-X.
  10. Kurtto, A., Lampinen, R., Piirainen, M. & Uotila, P. 2019: Checklist of the vascular plants of Finland. Suomen putkilokasvien luettelo. — Norrlinia 34: 1–206. (s. 58–59.)
  11. Retkeilykasvio 1998, s. 286–289.
  12. Räty, Ella (toim.): Viljelykasvien nimistö. Puutarhaliiton julkaisuja nro 363. Helsinki 2012. ISBN 978-951-8942-92-7.
  13. Finto: Kassu – Kasvien suomenkieliset nimet: Trifolium
  14. Suomen Lajitietokeskus: Apilat (tähkäapilat) (Trifolium)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.