Apóllonas
Apóllonas (kreik. Απόλλωνας, kath.kreik. Απόλλων, Apóllon) on Kreikan kylä, joka sijaitsee Náxoksen saarella. Se kuuluu hallinnollisesti Náxoksen ja Pienten Kykladien kuntaan, Náxoksen alueyksikköön ja Etelä-Egean saarten alueeseen. Kylän väkiluku on 129 (vuonna 2011).[1]
Apóllonas Απόλλωνας |
|
---|---|
Apóllonaksen kylä. |
|
Apóllonas |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Kreikka |
Hajautetun hallinnon alue | Egea |
Alue | Etelä-Egean saaret |
Alueyksikkö | Náxos |
Kunta | Náxos ja Pienet Kykladit |
Hallinto | |
– Asutustyyppi | kylä |
– Kallikrates-koodi | 6702030603 |
Väkiluku (2011) | 129[1] |
Aikavyöhyke | UTC+2 |
– Kesäaika | UTC+3 |
Apóllonas sijaitsee Náxoksen koillisrannikolla lähellä saaren pohjoiskärkeä, noin 35 kilometriä koilliseen saaren pääkaupungista Náxoksen kaupungista. Se on osa Koronídan kyläyhdyskuntaa.[1] Apóllonas on alun perin kalastajakylä ja nykyisin pohjoisen Náxoksen tärkeimpiä turistikyliä. Kylä on saanut nimensä Apollon-jumalasta. Paikka on ollut asuttu antiikin ajalta lähtien alueen marmorikaivosten ansiosta.[2][3]
Kylä tunnetaan ennen kaikkea sen läheltä löydetystä suurikokoisesta, noin 10,5 metriä pitkästä kuros-veistoksesta, joka tunnetaan nimellä Apóllonaksen kuros. Keskeneräiseksi 500-luvulla eaa. jäänyt veistos on edelleen alkuperäisellä työstämispaikallaan. Kylän lähellä on myös toinen, noin seitsemän metriä pitkä kuros. Kylän kirkko on omistettu Pyhälle Johannekselle (Ágios Ioánnis).[2][3]
Aiemmin kylä kuului Drymalían kuntaan ja vuodesta 2011 lähtien Náxoksen ja Pienten Kykladien kunnan Drymalían kunnallisyksikköön.[1]
Lähteet
- Απογραφή Πληθυσμού - Κατοικιών 2011. Väestönlaskennan tulokset (XLS) 2011. The Hellenic Statistical Authority (Kreikan tilastokeskus ELSTAT). Arkistoitu 16.10.2015. Viitattu 1.9.2014. (kreikaksi)
- Apollonas Greeka.com. Viitattu 3.9.2018.
- Apollonas Naxos.net. Viitattu 3.9.2018.
Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Apóllonas Wikimedia Commonsissa