Antti Mäkelin

Iitin Lyöttilässä syntyneen Mäkelinin vanhemmat olivat mäkitupalainen Matti Mäkelin (1830−1905) ja Eva Sofia Eerikintytär (1834−1903). Hän kävi kiertokoulua ja työskenteli yhdeksänvuotiaasta lähtien paimenpoikana ja renkinä. 16-vuotiaana Mäkelin lähti Kuusansaaren paperitehtaalle, mutta palasi parin vuoden kuluttua maataloustöihin kotiseudulleen. Vuosina 1893−1896 Mäkelin suoritti asevelvollisuutensa Uudenmaan pataljoonassa. Työskenneltyään kolme vuotta Helsingin Sähkövalaistus Osakeyhtiön palveluksessa Mäkelin jatkoi sähkötyömiehenä Tainionkoskella, Tampereella ja Porissa. Vuonna 1900 Mäkelin liittyi Tainionkosken työväenyhdistykseen ja toimi myöhemmin sen puheenjohtajana. Hän osallistui työväenyhdistyksen edustajana myös Forssan kokoukseen.[1][2] Tainionkoskella Mäkelin oli perustamassa Osuusliike Tippaa ja Porissa hän vaikutti Porin Työväen Osuuskaupan johdossa.[3]

Vuodesta 1904 lähtien Mäkelin työskenteli Kuopion työväentalon vahtimestarina. Hän kuului Kuopion työväenyhdistyksen johtokuntaan ja oli suurlakon aikana Kuopion lakkokomitean puheenjohtaja. Lakon päätyttyä Mäkeliniä ehdotettiin porvarissäädyn edustajaksi vuosien 1905−1906 säätyvaltiopäiville, mutta hän kieltäytyi. Vuosina 1906–1907 Mäkelin työskenteli Savon Työmiehen vastaavana toimittajana ja piti parin vuoden ajan kahvilaa Kuopiossa.[2] Hän kuului myös Kuopion Työväen Osuuskaupan hallitukseen.[3]

Mäkelin valittiin kansanedustajaksi vuonna 1907 Suomen ensimmäisissä yksikamarisen eduskunnan vaaleissa. Hän uusi paikkansa vuotta myöhemmin, mutta jätti eduskunnan syyskuussa 1909 alkoholiongelmansa vuoksi. Mäkelinin tilalle nousi Pekka Aakula.[1][4] Kansanedustajakautensa jälkeen Mäkelin toimi Kuopiossa asioitsijana ja sosialidemokraattisen puolueen piirisihteerinä vuodesta 1912 lähtien. Syksyllä 1915 hänet syrjäytettiin piirisihteerin tehtävistä revisionismista syytettynä. Mäkelin valittiin kansanedustajaksi jälleen vuonna 1916. Kun eduskunta hajotettiin seuraavana kesänä, osallistui Mäkelin elokuussa 1917 kahteen Mannerin eduskunnan istuntoon.[2]

Sisällissodan käynnistyessä Mäkelin oli Julius Nurmisen ohella ainoa kotiseudulleen matkustanut kansanedustaja.[5] Tiistaina 29. tammikuuta Mäkelin sai Helsingistä Eero Haapalaisen allekirjoittamaan sähkeen, jossa hänet määrättiin ottamaan haltuunsa Suomen Pankin Kuopion haarakonttori. Mäkelin ei ryhtynyt toimiin, vaan kehotti Kuopion punakaartia luopumaan aseista. Kaksi päivää myöhemmin Savon Työmiehessä ilmestyi Mäkelinin allekirjoittama julistus, jossa työväenluokkaa kehotettiin vastustamaan porvariston vallankaappausta. Hänen mukaansa päätoimittaja Taavi Tainio oli allekirjoituksen jälkeen muuttanut julistuksen sanamuotoa.[2]

Kuopion taistelun aikana Mäkelin pysytteli kotonaan, josta hänet vangittiin 2. helmikuuta. Toukokuun lopussa Mäkelin siirrettiin Kuopion lääninvankilasta Isosaaren vankileirille ja heinäkuun alussa muiden vangittujen kansanedustajien tavoin Sörnäisten kuritushuoneeseen.[2] Lokakuussa 1918 Mäkelin sai valtiorikosoikeudelta 12 vuoden kuritushuonetuomion valtio- ja maanpetoksesta, jonka valtiorikosylioikeus vahvisti tammikuussa 1919.[6][7] Tuomion perusteina olivat muun muassa Mäkelinin syksyllä 1917 allekirjoittama Me vaadimme-vaalijulistus, ennen sotaa pidetyt kiihotuspuheet sekä Savon Työmiehessä ilmestynyt julistus.[2] Mäkelin suoritti aluksi tuomiotaan Lappeenrannan pakkotyölaitoksessa, jossa hänen terveytensä heikkeni kesällä 1920 sairaalahoitoa vaativaksi.[8] Mäkelin vapautui Tammisaaren pakkotyölaitoksesta presidentti K. J. Ståhlbergin armahduksella joulukuussa 1921.[9]

Vapauduttuaan Mäkelin työskenteli Kuopion työväenyhdistyksen taloudenhoitajana vuosina 1922–1926.[1] Hän toimi myös Savon Työväen Säästöpankin johtajana sekä Osuusliike Työkansan hallintoneuvoston puheenjohtajana ja kuului Kulutusosuuskuntien Keskusliiton hallintoneuvostoon.[3] Heinäkuussa 1926 Mäkelin sai 10 kuukauden kuritushuonetuomion kavallettuaan työväenyhdistyksen varoja.[10] Mäkelin eli viimeiset vuotensa Helsingissä, jossa hän kuoli 76-vuotiaana maaliskuussa 1948.[1]