Antonios Suuren elämä

Pyhä Antonios Suuri. Koptilainen ikoni.

Pyhä Athanasios Suuri. Ikoni.

Athanasios eli ja kirjoitti 300-luvulla. Antonios Suuren elämän hän kirjoitti ollessaan areiolaisten karkottamana erämaassa eläneiden munkkien parissa, joko vuoden 357 tai vuoden 365 karkotuskaudella. Kun Rooman valtakunnan läntisen osan kristityt haluisivat Athanasiokselta lisää tietoa kuuluisan kilvoittelijan Antonioksen elämästä, Athanasios ryhtyi kirjoittamaan aiheesta laajaa teosta. Athanasios oli itse nuorena ollut Antonioksen oppilas. Lisäksi hän käytti lähteenään tämän muita oppilaita.[2][3] Suurin osa Antonioksen elämää koskevista tiedoista on peräisin teoksesta.

Athanasioksen teos edustaa hagiografiaa eli pyhimysten elämästä kertovaa kirjallisuutta, ja se on lajityypin klassikoita ja luetuimpia teoksia. Athanasioksen voi nähdä sovittaneen teoksessa antiikin elämäkertakirjallisuuden konventiot kristilliseen käyttöön. Esikuvina ovat toimineet muun muassa Plutarkhoksen kirjoittamat elämäkerrat (Kuuluisien miesten elämäkertoja) sekä filosofielämäkerrat.[1][2]

Jotkut tutkijat ovat kyseenalaistaneet teoksen aitouden. Sitä on kuitenkin perinteisesti pidetty Athanasioksen kirjoittamana, ja hänet mainitsevat teoksen kirjoittajana jo Hieronymus, Efraim Syyrialainen, Gregorios Nazianzilainen ja Rufinus. Euagrios Antiokialainen käänsi teoksen latinaksi jo 300-luvun lopulla, ja sillä on ollut suuri vaikutus myöhempiin pyhimyselämäkertoihin.[4][2]

»Olette pyytäneet minua kirjoittamaan autuaan Antonioksen elämästä, jotta voisitte pitää hänen intoaan esikuvana. Haluatte tietää, kuinka hän aloitti kilvoittelunsa, kuka oli ennen häntä, millainen oli hänen elämänsä päätös ja onko totta se, mitä hänestä kerrotaan. Suostun mielihyvin pyyntöönne, sillä minulle itsellenikin jo Antonioksen pelkkä muisteleminen tuottaa suurta hyötyä.[3]»

Teos koostuu esipuheesta ja 94:stä suhteellisen lyhyestä luvusta. Se kuvaa Antonioksen elämää ja opetuksia keskittyen usein esimerkillisiin tapahtumiin ja ihmeisiin. Todellisen henkilökuvan sijaan sen voi nähdä muodostavan Antonioksesta ihannekuvaa antiikin elämäkertojen yleiseen tyyliin. Antonios kuvataan teoksessa askeettisen munkkielämän mallina ja ihanteena.[1]

Teoksen alussa kuvataan Antonioksen lapsuutta ja nuoruutta sekä sitä, kuinka Antonios päättää luopua maallisesta elämästä ja seurata Kristusta. Hän aloittaa askeettisen elämän ja vetäytyy yksinäisyyteen, ja seurauksena ovat sielunvihollisen hyökkäykset. Teoksessa kuvataan Antonioksen kilvoittelua, ankaraa elämänjärjestystä ja asumista ensin hautakammiossa, sitten erämaassa ja lopulta eräässä hylätyssä linnoituksessa.[5]

Vähitellen Antonioksen ympärille kerääntyy muita kilvoittelijoita. Teos kuvaa Antonioksen opetuksia oppilailleen ja elämää tämän luostariyhteisössä. Teoksessa kuvataan myös Antonioksen tekemiä ihmeitä: hän esimerkiksi paransi rukouksillaan sairaita ja kuolevia ja vapautti ihmisiä riivaajien vallasta. Antonios kuvataan myös taistelemassa areiolaisia vastaan ja väittelemässä voitokkaasti häntä kiusaamaan tulleiden ei-kristittyjen kreikkalaisten filosofien kanssa. Lopussa kuvataan Antonioksen valmistautumista kuolemaan sekä hänen rauhallista loppuaan.[5]