Anton von Werner

Anton Alexander von Werner (9. toukokuuta 1843 Frankfurt an der Oder, Preussi – 4. tammikuuta 1915 Berliini, Saksan keisarikunta)[1] oli saksalainen taidemaalari ja kuvittaja. Hänen tunnetuimmat teoksensa ovat Saksan ja Preussin lähihistoriaan liittyneitä isänmaallisia historiamaalauksia.

Anton von Werner, omakuva vuodelta 1885.

Werner opiskeli vuosina 1859–1862 Berliinin taideakatemiassa ja vuodesta 1862 Karlsruhen taideakatemiassa, jossa hänen opettajanaan oli muun muassa Adolf Schrödter. Ensimmäiset historiamaalauksensa hän teki vuoden 1865 Pariisin-matkansa yhteydessä. Sen jälkeen hän vietti kolme vuotta opiskelemalla Ranskassa ja Italiassa. Hänen varhaisiin töihinsä kuului myös Scheffelin teoksen Trompeter von Säkkingen kuvitus.[1][2][3]

Werner tutustui vuonna 1870 Preussin kruununprinssi Fredrik Vilhelmiin (tuleva Saksan keisari Fredrik III) ja seurasi vuosien 1870–1871 Ranskan–Saksan sodan aikana Saksan 3. armeijan esikunnan[4] mukana taistelutoimia. Hänen tuolloin näkemänsä historialliset tapahtumat innoittivat myöhemmin monia hänen töitään. Hän oli läsnä Saksan keisarikunnan perustamistilaisuudessa, jota kuvaa myös hänen kuuluisin maalauksensa Saksan keisarikunnan julistaminen (1877).[1][3] Muita samaa sotaa kuvanneita Wernerin maalauksia ovat muun muassa Moltke työhuoneessaan Versailles’ssa (1872), Panoraama Sedanista (1883), Sedanin antautumisneuvottelut (1885), Bismarckin tapaaminen Napoleon III:n kanssa, Sotavangit (1886), Kruununprinssi Fredrik kenraali Doayn ruumiin ääressä (1890) sekä Etappi Pariisin edustalla (1894). Hän sai myös tehtäväkseen suunnitella Berliinin Siegessäuleen Saksan sotilaallista voittoa kuvanneen lasimosaiikin, jonka toteutti Antonio Salviati.[3]

Wernerin tunnetuin teos, Saksan keisarikunnan julistaminen, kolmas versio vuodelta 1885. Kaksi ensimmäistä versiota vuosilta 1877 ja 1882 tuhoutuivat toisessa maailmansodassa.

Werner toimi vuodesta 1875 kuolemaansa saakka Berliiniin perustetun uuden taidekorkeakoulun johtajana sekä Preussin taidekomission jäsenenä. Vuodesta 1895 hän oli myös Berliinin taiteilijayhdistyksen puheenjohtaja ja toimi erilaisissa Saksan taidehallinnon tehtävissä. Hän oli varsinkin keisari Vilhelm II:n uskottu, ja vaikutti tämän konservatiiviseen kulttuuripolitiikkaan. Werner toimi myös Hohenzollernien hovimaalarina ja maalasi kuvauksia erilaisista historiallisista ja poliittisista tapahtumista. Näiden töiden taiteellista arvoa on myöhemmin epäilty, mutta taitavan toteutuksensa ja suoranaiseen dokumentaariseen tarkkuuteen pyrkivän tyylinsä ansiosta niitä pidetään silti kiinnostavina.[1] Joukossa on muun muassa vuoden 1878 Berliinin kongressia esittävä tunnettu ryhmäkuva. Werner maalasi myös muotokuvia, alttaritauluja ja seinämaalauksia. Hän sai todellisen salaneuvoksen arvonimen.[3]