Anton Schmid

Anton Schmid (9. tammikuuta1900 Wien − 13. huhtikuuta 1942 Vilna) oli Saksan Wehrmachtissa palvellut itävaltalainen aliupseeri, joka auttoi hengenvaarassa olleita juutalaisia pakenemaan surmaamistaan joko getossa tai tuhoamisleirissä. Hän jäi kiinni, ja hänet tuomittiin sotaoikeudessa kuolemaan petturina.[1][2]

Anton Schmidin muistojuliste A Letter To The Stars-tapahtumassa Wienissä vuonna 2011.

Scmidin on kuvailtu olleen tavallinen mies, joka ei ollut kiinnostunut filosofiasta eikä lukenut sanomalehtiä eikä kirjoja. Hän ei ottanut toiminnastaan rahaa. Hän toimi pelkästään ihmisyydestä. [3]

Elämänvaiheita

Anton Schmid syntyi katoliseen perheeseen, jonka juuret olivat Määrissä. Isä oli ammatiltaan leipuri ja äiti oli kotiäiti. Käytyään koulunsa hän meni sähköteknikon oppipojaksi. Vuonna 1918 hänet kutsuttiin Itävalta-Unkarin armeijaan ja joutui myös rintamapalvelukseen. Kovinkaan paljoa hänen elämästään ei tiedetä ennen vuotta 1939.[3]

Schmid oli sodan alkaessa perheellinen mies ja omisti radioliikkeen. Hänen radioliikkeessään myytiin ja huollettiin radioita ja kameroita. Itävalta oli liitetty Saksaan vuonna 1938 ja kun toinen maailmansota alkoi vuonna 1939, Schmid kutsuttiin suorittamaan asepalvelusta Saksan Wehrmachtissa.[4][3]

Schmid palveli aluksi Puolassa ja kun kesällä 1941 Saksa valtasi Operaatio Barbarossassa Liettuan, hänen palveluspaikakseen määrättiin Vilna. Ikänsä johdosta häntä ei sijoitettu rintamapalveluun. Hänen palveluspaikkansa sijaitsi lähellä Vilnan rautatieasemaa ja hän näki paljon juutalaisiin kohdistettua väkivaltaa.[5]

Aluksi Schmid otti juutalaisia töihin armeijayksikköönsä, järjesti väärennettyjä henkilöllisyyspapereita ja sai joitakin vapaaksi vankilasta. Pian kaupungilla kulki huhu sotilaasta, joka yritti auttaa juutalaisia.[6]

Väärien henkilötodistusten hankkimisessa Schmidiä auttoi karmeliittamunkki Andreas Gdowski, joka kirjoitti väärennettyjä kaste- ja syntymätodistuksia. Lisäksi hän selitti saksalaisille miehitysviranomaisille, että neuvostoviranomaiset olivat kyydittäneet väärennetyillä papereilla elävien juutalaisten omaisia Siperiaan ja tuhonneet väestökirjanpitoa.[7]

Kuuluisimmat Schmidin pelastamat juutalaiset olivat kirjailija Hermann Adler ja oopperalaulaja Anita Distler. Schmid otti pariskunnan asumaan työhuoneeseensa. Kaikkiaan Schmid pelasti 300- 350 juutalaista. Lisäksi hän työllisti rintamalta poistuneita saksalaisia sotilaita, venäläisiä sotavankeja ja juutalaisia armeijan verstaisiin. Niissä työntekijät olivat turvassa SS:n ja liettualaisen apujoukon tekemiltä satunnaisilta pidätyksiltä ja teloituksilta.[7]

Lisäksi Schmid tarjosi asuntoaan kokouspaikaksi Vilnan juutalaiselle vastarintarintaliikkeelle. Sen jäsenet eivät olleet uskoa korviaan kun kuulivat kokoontuvansa Saksan armeijan sotilaan kodissa.[7]

Toimintansa vuoksi Schmid oli hengenvaarassa. Salainen poliisi pidätti Schmidin tammikuussa 1942 Vilnan ulkopuolella. Tapahtumien kulku ei ole selvillä. Hänet vietiin oikeuteen 25. helmikuuta 1942. Oikeudenkäyntiasiakirjat ovat kadonneet, joten siitä mistä häntä syytettiin voi vain spekuloida. Hänet ammuttiin Vilnassa 13. huhtikuuta 1942.Viimeisessä kirjeessään perheelleen hän kirjoitti: Toimin vain kuin ihminen enkä halunnut vahingoittaa ketään.[7][5]

Kun tieto Schmidin teloituksesta tuli julki, hänen vaimonsa ja tyttären kodin ikkunat särjettiin ja he joutuivat kiusaamisen kohteiksi.[7]

Jälkimaine

Adolf Eichmannin oikeudenkäyntiä raportoinut Hannah Arendt mainitsee Hans Schmidin esimerkkinä henkilöstä, joka ei terrorin vallitessa luopunut ihmisyydestään. Hänen mukaansa Euroopan, Saksan ja Israelin historia olisivat erilaisia, jos Schmidin kaltaisia henkilöitä olisi enemmän. Tämä oli ensimmäinen julkinen yritys tehdä kunniaa Schmidin pelastustyölle. Tätä ennen jotkut hänen pelastamistaan henkilöistä olivat yksityisesti halunneet auttaa hänen perhettään. [8] [7]

Israel myönsi Schmidille arvonimen "Vanhurskas kansakuntien joukossa" vuonna 1967.[8] [7] [9]

Itävalta ei tunnustanut Schmidiä kansallissosialismin uhriksi ja tämän vuoksi hänen perheensä ei saanut avustuksia. Vuonna 1990 hänen entisen kotitalonsa seinään kiinnitettiin muistolaatta ja vuonna 2003 hänen mukaansa nimettiin katu. Kurier-sanomalehti nimitti hänet Itävallan Oskar Schindleriksi. [7] [10] [9]

Myös Saksan liittotasavallan armeija on osoittanut Schmidille kunnioitustaan. Blankenburgin kasarmit nimettiin vuonna 2016 hänen mukaansa. Schmid mainittiin esimerkiksi rohkeasta ihmisestä, jonka antama esimerkki ohjaa Saksaa sekä nykyajassa että tulevaisuudessa. [11] [3]

Vuonna 2000 Simon Wiesenthal kirjoitti Saksan liittotasavallan hallitukselle kirjeen, jossa kertoi että on pitänyt Anton Schmidiä jo vuosia pyhimyksenä. Hänen mukaansa Schmidin pyyteetön uhrautuvaisuus, ihmisyyden kunniotus ja kristilliset arvot ovat olleet pyhiä. [7]

Lähteet

Lisää aiheesta
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.