Anton Leinonen

Tampereella syntyneen Leinosen isä oli puuseppä Manu Leinonen. Kansakoulun jälkeen hän elätti itsensä erilaisilla töillä ollen ennen sisällissotaa linnoitustöissä Helsingissä, Pietarissa ja Tallinnassa sekä viimeiseksi Lokomon konepajalla Tampereella. Heinäkuussa 1917 hän liittyi Tampereen työväenyhdistykseen kattila- ja levytyömiesten ammattiosastoon.[2]

Sisällissodan alettua Leinonen sai viikon pituisen sotilaskoulutuksen Kalevankankaan kasarmilla ja palveli aluksi Tampereen punakaartin esikunnan kansliassa, kunnes hänet siirrettiin K. M. Evän ehdotuksesta helmikuun lopussa Ikaalisten rintaman päälliköksi Kyröskoskelle.[2] Nimitykseen vaikutti ilmeisesti, että hän osasi venäjää ja pystyi näin kommunikoimaan rintamalla olleiden venäläisten kanssa.[3] Leinosen apuna esikunnassa oli kolme Venäjän armeijan sotilasta A. Sokolov, I. Palmberg ja J. Kannola.[4] Ikaalisten rintaman murruttua Kyröskosken taistelun jälkeen punaiset perääntyivät Tampereelle, jossa Leinonen joutui valkoisten vangiksi 6. huhtikuuta.[2]

Hän onnistui välttämään teloituksen ja karkasi Tampereen vankileiriltä 22. kesäkuuta. Leinonen palasi junalla Helsinkiin, jossa hän asui vuokralla Siltasaaressa ja työskenteli hetken aikaa kirjansitojana. Lopulta Leinonen lähti maaseudulle työnhakuun ja yritti ilmeisesti päästä Venäjälle, mutta hänet pidätettiin Virolahdella 13. elokuuta ja passitettiin takaisin Tampereelle. Lokakuussa 1918 Leinonen sai neljän vuoden kuritushuonerangaistuksen, jota hän kärsi Turun lääninvankilassa.[2]

Vapauduttuaan Leinonen perusti puolisonsa kanssa leipomon Pispalaan, mutta se teki konkurssin 1930-luvun lamavuosina, jonka jälkeen hän työskenteli Tampereen hihnatehtaalla. Talvisodan aikana Leinonen toimi Pispalassa väestönsuojelutehtävissä.[5] Hän kuoli Tampereella 60-vuotiaana elokuussa 1953.[1]