Anton Collin

Anton Johannes Collin (12. lokakuuta 1891 Pihlajavesi30. toukokuuta 1973 Ähtäri) oli suomalainen hiihtäjä, ”Holmenkollenin kukistaja”.

Anton Collin

Anton Collin ei saavuttanut huomattavaa menestystä olympia- tai maailmanmestaruuskisoissa, mutta hän on yksi niistä harvoista suomalaisista, jotka ovat edustaneet Suomea sekä talvi- että kesäolympialaisissa – vieläpä samana vuonna. Vuoden 1924 Chamonix'n talviolympialaisissa Collin keskeytti 50 kilometrillä ja 18 kilometrin hiihdossa hän sijoittui sijalle 16. Saman vuoden kesänä Pariisin olympialaisissa hän osallistui pyöräilyn 188 kilometrin maantieajoon, mutta joutui keskeyttämään puolimatkassa reisilihaksen revähdykseen.[1]

Anton Collinin hiihtouran suurin voitto tuli jo pari vuotta ennen kuin talviolympialaisia tai hiihdon maailmanmestaruuskilpailuja oli alettu järjestää. Hänet muistetaan ”Holmen-Collinina”, ”Holmenkollenin kukistajana”, sillä hän oli vuonna 1922 ensimmäinen Norjan Holmenkollenin hiihtokilpailun (kisat järjestetty vuodesta 1892 alkaen) voittanut ei-norjalainen hiihtäjä. Matkana oli silloin 50 kilometrin murtomaahiihto, jossa Tapani Niku varmisti Suomelle kaksoisvoiton. Kerrotaan, että Norjassa ympäri maan vedettiin liput puolitankoon tämän kauhistuttavan hiihtotappion vuoksi.[1][2]

Holmenkollenin kaksoisvoitolla oli myönteinen vaikutus Suomen hiihtourheilun kehittymiseen, sillä Lauri ”Tahko” Pihkalan ideoimana intouduttiin Suomeen kehittämään Holmenkollenia vastaavat jokavuotiset talviurheilukisat Lahden Salpausselälle. Lahden Hiihtoseura perustettiin ja Anton Collin houkuteltiin liittymään siihen tarjoamalla hänelle Lahdesta töitä. Ensimmäiset Salpausselän Kisat järjestettiin jo seuraavana talvena (1923). Näissä ensimmäisissä Salpausselän kisoissa Collin voitti 10 kilometrin hiihtomatkan ”satumaisena” pidetyllä ajalla 35.29, millä hän voitti toiseksi tulleen Matti Raivion yli kahdeksalla minuutilla. Järjestyksessään toiset olympialaisista erilliset hiihdon maailmanmestaruuskilpailut saatiin Salpausselälle jo vuonna 1926.[1][3]

Anton Collin syntyi Pihlajavedellä, mutta perhe muutti jo 1893 Keuruun Liesjärvelle Hirvikylään Aittolampi-nimiselle metsänvartijatilalle, mikä myöhemmin rajamuutoksen seurauksena siirtyi Ähtärin kunnan puolelle. Metsänvartijaisänsä Kaarle Collinin apuna Anton tottui jo nuorena pitkiin ja raskaisiin hiihtomatkoihin. Anton Collin edusti hiihtourallaan ähtäriläisiä Myllymäen Voimistelu- ja Urheiluseuraa, Myllymäen Työntöä, Keuruun Kisailijoita 1916–1920, Ähtärin Urheilijoita 1921–1922 ja vuosina 1923–1931 Lahden Hiihtoseuraa.[1][2]

Suomen-mestaruudet

Lähteet

  1. Teronen, Arto ja Vuolle, Jouko: Kiveen hakatut: Anton Collin, YLE Urheilu http://areena.yle.fi/radio/1290447
  2. Järvinen, Lauri: Anton Collin ja Matti Raivio, Uljaan urheilutarun sankarit, Keuruun seudun suurhiihtäjät Asarias Autiosta Asseri Autioon, omakustanne 2012, ISBN 978-951-98854-6-9
  3. Järvinen, Lauri: Anton Collin ja Matti Raivio, Uljaan urheilutarun sankarit, Keuruun seudun suurhiihtäjät Asarias Autiosta Asseri Autioon, omakustanne 2012, ISBN 978-951-98854-6-9, s. 184–186, 189
  4. Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 153. Otava, 1970.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.