Antisthenes

Antisthenes (m.kreik. Ἀντισθένης, Antisthenēs, n. 444365 eaa.) oli antiikin kreikkalainen filosofi ja kyynisen koulukunnan perustaja. Hän oli Sokrateen oppilas.

Antisthenes

Elämä

Antisthenes oli kotoisin Ateenasta. Hänen äitinsä oli kotoisin Traakiasta.

Hän opiskeli nuoruudessaan retoriikkaa Gorgiaan alaisuudessa, ja mahdollisesti myös Hippiaan ja Prodikoksen oppilaana. Sanotaan, että hän eli alussa vauraissa olosuhteissa, mutta joutui sittemmin köyhyyteen. Joka tapauksessa hän löysi tiensä Sokrateen vaikutuspiiriin, ja hänestä tuli tälle hyvin omistautunut seuraaja.

Hänen kerrotaan olleen niin innokas kuulemaan Sokrateen ajatuksia, että hän käveli päivittäin Pireuksesta Ateenaan, ja taivutteli myös ystävänsä mukaansa. Hän innostui sokraattisesta hyve-ajatuksesta, ja perusti oman koulunsa Kynosargekseen. Hänen elämänsä ja opetustensa yksinkertaisuus houkutteli sinne myös muuta köyhempää kansaa. Hän pukeutui viittaan ja kantoi mukanaan sauvaa ja lompakkoa, ja tästä asusta tuli hänen seuraajiensa "univormu".

Filosofia

Diogenes Laertioksen mukaan hänen teoksensa muodostivat kymmenen kirjaa, mutta niistä on säilynyt ainoastaan katkelmia. Hänen mieluisin tyylinsä oli dialogi, missä voidaan nähdä hänen aiemman retorisen koulutuksensa vaikutusta.

Aristoteles sanoo Antistheneen kuitenkin olleen kouluttamaton ja yksinkertainen, ja Platon kuvaa hänen ponnistelleen turhaan dialektiikan ongelmien kanssa. Nämä kuvaukset ovat todennäköisesti ainakin jossain määrin värittyneet Platonin Akatemian ja kyynikoiden koulukuntien välisen kilpailun takia.

Antistheneen kirjoitukset tarjoavat merkittävän näkökulman sokraattiseen filosofiaan. Hänen filosofiaansa voi verrata kyreneläisiin ja igarialaisiin oppeihin.

Lähteet

  • Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit, s. 198–205 (VI.1), 511–514. Suomennos ja selitykset Marke Ahonen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Summa, 2003. ISBN 952-5418-07-3.

Aiheesta muualla

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.